Sydämeni ääni kuiskasi..

"Missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden päästä?

- kysyi 10 vuotta sitten Kodinykkösen haastattelija työhaastattelussa.

Olen ehkä vastannut jotain mitä haastattelija halusi kuulla.

Mikä ihmeen kysymys tuollainen on?

Olisinko vastannut,

et tulen ostamaan kodin paikasta, missä kesäkuussakin on lunta pihalla?

Olisinko vastannut,

et perustan yrityksen, joka voi paremmin kuin tämä sinun työpaikkasi,

koska sitähän ei 10 vuoden päästä enää ole?

Olisin sille liian lipevän näköiselle miehelle kertonut,

et edessäsi istuu nainen,

joka ei mahdu siihen muottiin, 

jonka olet siihen tärkeän näköiseen paperiin piirtänyt.

Olisin vastannut,

et miten ihmeessä voin tietää

mitä teen viiden tai kymmenen vuoden päästä, kun en tiedä edes sitä

et mitä elämässäni tapahtuu;

kuukauden päästä.

En aamulla tiedä,

onko työpäiväni kuuden tai kahdentoista tunnin pituinen.

En tiedä,

tapetoinko vaiko maalaanko tänään.

En niin tiedä,

sillä elän hetkessä,

tässä ja nyt.

Harvoin kuuntelen järjen ääntä,

mutta sitä enemmän kuuntelen sydämeni ääntä.

Sydämeni ääni kuiskaa..

…aina ei rakkaus riitä.

En saanut paikattua laivan pohjalle tulevia reikiä,

ei voimani riittäneet.

Ei pelastanut hukkuvaa, ei heittänyt pelastusrengasta.

"Oon skriivannut biisei sust levyllisen,

sä olit mun ja sit sust tuli mun edellinen,

mä oon rehellinen.

Mä olin sun ja sä olit mun

ja puolestas tein sen mitä voin.

Miten voin kantaa kahden taakkaa?

Hyvästi hyvästi ja hyvää matkaa".

Mikaelin ja Isacin sanoja lainaten toivotan meille parempaa huomista.

Minulla on vain yksi sydän.

Yrittikö meri kertoa tulevan,

sillä se huuhtoi rakentamani sydämen liian monta kertaa…

Kiitos ja anteeksi.

Sanna