keskiviikko 3. lokakuuta 2018

On aika jäähyvästien

Kävelin makuuhuoneeseeni.
Se oli melkein tyhjä.
Pysähdyin keskelle huonetta, katsoin tuttuja peltomaisemia ikkunasta
ja silloin kyynelkanavat aukesivat.
Kyynelten virratessa pitkin poskiani jatkoin siitä huolimatta.

Huonekalu kerrallaan turvasatamani tyhjeni.
Kuin lyhytelokuva olisi lähtenyt sillä hetkellä ajatuksissani pyörimään.

On aika jäähyvästien.
Millaisen oikean sadun tämä koti minulle mahdollisti.
Sain elää monta uskomatonta hetkeä.

Vaikka kotini on kaukana,
siellä Korpikuusessa,
oli se koti täynnä elämää.

Kerron teille kuvin ja sanoin tässä tämän lyhytelokuvan.


Aloitan ehdottomasti minulle tärkeimmistä.
Naapureistani.
Heitä tässä on ehkä tuskallisin hyvästellä.
Lukuisat saunaillat savusaunan löylyissä.
Siellä mustien seinien sisällä kerrotut tarinat.


Heidän uskomaton apu tilanteessa kuin tilanteessa.
Jäi tyttö lukkojen taakse tai puuttui häneltä työkaluja.
Joulukuusi piti hakea pellolta, missä lunta on liikaa.
Naapurit, minulle rakkaimmat,
he auttoivat.

Kiitos.
Ikävä on jo nyt hetkiämme,
mutta ero ei ole lopullinen <3



Tänä päivänäkin minun tärkeämpiin kuuluvat ystävät
matkustivat kaukaa luokseni.
Minun ihanat.


Unohtumaton prinsessaleiri.
Sain itsekin hetken elää pienen prinsessatytön elämää.
Mikä voima näissä hetkissä, kun näkee miten he nauttivat.


Muistatteko tämän ihanan pöllön, joka tuli viimeiselle matkalleen pihapiiriini.
"Mitä ajattelit kun näit pöllön, se kertoo siitä, millaisen viestin pöllö sinulle halusi tuoda".

Ajattelin pelkkää hyvää.
Ajattelin, että elämäni on kuin satua, jossa suloiset pöllötkin tulee aamupalalle tervehtimään minua.


Kotini oli remonttia remontin perään.
Intohimoni,
harrastukseni
sekä työni.


Oli murhettakin,
joka kuitenkin päättyi hyvin.
Vesivahinko, jonka yöllä ennen ulkomaanmatkaani löysin yllättäen.
Silloinkin naapuri riensi auttamaan ja tyttö pääsi matkaan.


Mutta heti perään saan laittaa kuvaa ympäröivästä kauneudesta,
joka taulun lailla loisti joka ikkunasta.
Joku tuntematon taiteilija ikuisti myös tauluksi yhden luonnon itse tekemän taideteoksen.



Viime talven uskomaton lumen paljous,
niin hyvässä kuin pahassa,
se lumosi ja tuhosi.


Viime joulu on ehdottomasti lapsuuden joulujen jälkeen parhain.
Minun puoli elämääni matkusti etelästä joulun viettoon.
Joulumme oli kuin olisimme kopioineet itse joulukortteja.



Loppuun se kaikista tärkein.
Löysin sen kadonneen sielunkumppanini.
Meillä on koko pitkä tulevaisuus aikaa nyt jatkaa tätä sadun kirjoittamista.
Ehkä se vasta nyt alkaakin?


On aika jäähyväisten.
Yksi ovi sulkeutuu
ja toinen perään avautuu.

Päällimmäisenä ajatuksena on kiitollisuus.
Ei ole kaikilla mahdollisuutta kokea jotain näin upeaa oman  kodin ympäröimänä.

Kiitos.

Sanna

Ps. Onnea uuteen kotiin uudelle perheelle <3