keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ne on niistä pienistä arjen hetkistä tehty.


Katsoin Netflixiltä Avicii-dokumentin.
Nuoresta taiteilijasta,
pojasta,
 joka 16-vuotiaana nousi maailmantähdeksi.

Meistä jokainen on kuullut hänen uskomattomia kappaleitaan radiosta.
Dokumentti näytti, 
miten kovan hinnan nuori tähti maksoi menestyksestään.

Hän takoi kymmenen vuoden ajan melkein taukoamatta miljoonia.
Häntä rakasti koko maailma.

Noin kuukausi sitten tämä upea taitelija lähti oman käden kautta
ikuiselle matkalleen kohti ääretöntä rauhaa.

Minut tämän kauniin nuoren miehen tarina pysäytti.
Olen monena päivänä miettinyt häntä,
lukenut ja etsinyt tietoa.
Katsellut hänen videoitaan hänen soittaessaan musiikkiaan
miljoonayleisölleen.
Hänen oikea kätensä oli aina ylhäällä musiikin tahtiin...


Ja yhtäkkiä se käden liike hiljeni.
Olisi voinut kuvitella, että tämä nuori mies eli jokaisen unelmaa.
Hän eksyi vieraalle maalle,
eikä löytänyt tietään ulos vaikka kuinka kysyi neuvoa.

Pysähtyin katselemaan omaa elämääni.
Pysähdyin todella.
Mistä onnellisuuteni on tehty?

Se on tehty rauhallisista koti-illoista.


Työstä, josta pidän.
Kuuntelen kehoani ja omaa jaksamistani.
Levähdän tarvittaessa vaikka keskellä asiakkaan kodin lattiaa.


Se on tehty hetkistä, jolloin nauran päästä varpaisiin saakka.
Kameran takana oleva kuvaaja pitää huolen, 
että tämäkin hetki hymyillään.


Siitä, kun saan hoitaa omaa kotiani.
Vaikka se usein on raskasta,
mutta se kaikki on suurimmalta osaa pelkkää nautintoa.



Se on tehty rakkaudesta,
jossa ei riidat määrää,
eikä liika viina virtaa.
Ei pelko sanele, eikä pilkka asu eteisessä.

Minäkin olen eksynyt elämässäni vieraalle maalle,
maksanut siitä kovan hinnan niin henkisesti kuin fyysisesti.
Mutta minä löysin tien sieltä ulos.

Olen ollut vahva, siinä on ollut ripaus riskiä,
onnekkuutta, sekä lujaa tahtoa.


Lupaa lukijani, 
 että katsot tämän luettuasi ympärillesi,
sekä sanot ääneen,
mitä kaikkea elämässäsi on hyvin.
Ja ole niistä tänäkin päivänä kiitollinen.

Sanna