perjantai 9. joulukuuta 2016

Keittiöni joulusiivous


"Toiset ne stressaa joulusiivouksesta,
niin Sanna purkaa koko keittiön"
- kirjoitti ystäväni facebookin kommentiin huomatessaan minun aloittaneen uuden projektin.

Mennään ehkä kuukausi taaksepäin kun totesin yllättäen ääneen luolamiekkoselleni, 
että nyt minä tajusin!
Tämä keittiö tarvitsee väriä, se minulla on tökkinyt koko ajan.
Jatkoin ääneen miettimistä,
"Keväällä viimeistään teen muutoksen,
keittiöstäni tulee joko vanhan roosan tai vihreän sävyinen".

No ei ehtinyt kevätaurinko paistaa.
Ei ehtinyt edes joulu tulla.
Hirveän hidas kalenteri minulla kyllä on,
odotinhan minä ainakin kuukauden


Kaapinovi toisensa jälkeen tipahteli kuin itsestään ja niinpä he saivat kauniin vanhan roosan sävyn.
"Olenko minä vähän hullu?"
- kyselin väliin oikeasti vähän pelokkaana luolikseltani.
Kuulemma olen, mutta sain rohkaisun toteuttaa unelmani, sillä tekisin sen kuitenkin.
Karvakorvani kovin hyvin tuntee oman pirttihirmunsa.

Siinä samalla sai myös pöytä uuden ilmeen.
Navetan vintiltä pelastetut vanhat lattialaudat saivat uuden käyttötarkoituksen.



Ensimmäistä kertaa kyselin ihmisten mielipiteitä.
Sain hyviä neuvoja facebookin sisustetaan vanhoja taloja - ryhmästä.
Vaikka itse olen ammattilainen, en koskaan sulje korviani uusilta ideoilta!



Olen tämän lopputuloksen nähnyt jo vuosia sitten silmissäni.
Minun nukkekotini.
Kunpa voisit koskettaa tätä tunnelmaa!



Pöytäryhmääni löytyivät penkki Luolamieheni vanhalta kansakoululta.
Ihanat tuolit Kajaanin kirppikseltä.

Minun remontilleni tuli hintaa huikeat 260€.



Toiset rakastavat valkoista, selkeyttä, modernia.
Sanna rakasti eilen valkoista, selkeyttä ja vähän modernia.
Tänään se rakastaa mummolatunnelmaa,
missä elämä näkyy ja koskettaa.

Joulu on jo ovella.
Tein joulusiivouksen.
Nyt käperryn vahvojen käsivarsien syleilyyn,
ne käsivarret mahdollistaa minun toteuttaa unelmani.
Kiitos <3

- Sanna



keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Pieni pala Paljakkaa - Kainuun elämyksiä.


Tieni kulkeutuu Paljakan lumisia maisemia.
Olin ääneen sanonut, että haluaisin saada käsittelyyni edes yhden mökin.
Avasin suuni oikeassa paikassa,
oikeaan aikaan.

Muistan hetken.
Seisoimme toisen yhtä vahvan ja upean yrittäjänaisen kanssa katsellen Paljakan vielä silloin vihertäviä rinteitä.
Emme siinä hetkessä tienneet, mitä toisillemme lupasimme.
Kaksi Korpikuusen yrittäjää solmi ehkä elämänpituisen sielunsiskouden.

Minun hieronnassa käyntini sai jatkon siirtyen minun omaan työhöni.
Yllättäen istummekin Paljakan mökin yläkerran sängyllä jutellen todella syvällisiä.
Samalla teimme sopimuksen,
ystävä-asiakkaani juuri ostama mökki saa uuden ilmeen mahdollisimman pian.

Tahdoimme olla tienviittana.
Pienesti paljon.
Silti paljon enemmän.
Mökki on lepoa,
arjen pakopaikka,
hetken levähdys.

Tahdon sen syleilevän.



Matala tila vaatii valoisuutta.
Hopean sävy yhdistettynä lämpimään puun sävyyn,
tummaan ja sopivasti rohkeaan.





Ensimmäisenä päivänä meitä maalaili tyttötrio.
Ystävä-asiakkaani alkoi kertoa ystävälleen;
"Minulla olisi Sannalle esittää vaihtoehtoja sohvista, joita katselin alustavasti" - hän aloittaa.
"Minun vain täytyy aina kerätä pienesti voimia, sillä tämä minun suunnittelijani ampuu vaihtoehtoni säälittä alas, jos ne ei häntä miellytä" - nainen ihan kasvot peruslukemilla tarinoi.
Nauran vedet silmillä,
en minä ole tuollainen, en varmasti.
Kuuntelen keskustelua korvat ja posket punastellen ja ymmärrän, että kyllähän hän minusta todellakin puhuu.
Sain kuitenkin kiitosta siitä, että sanon asiat rehellisesti,
sitähän asiakas tällaisissa valinnoissa ammattilaiselta tahtoo.

Sanon mielipiteeni siis just enkä melkein.



Huomaatkos lukijani, 
se on vain maalia.
Sillä se muutos saatiin aikaan.





"Seinissä ja katossa voisi olla poltettu oranssi ja lauteissa hiilenharmaa" 
- vastasin juurikaan miettimättä kun asiakas mietti saunan väritystä.
Pientä hämmästystä ja kummastusta oli sieltä ja täältä,
mutta yksikään ei vastustellut.
"Minä Sanna luotan sinuun" - vastasi ystäväni.



Tässä kohtaa annan upean kiitoksen myös ystävä-asiakkaalleni.
Hän maalasi mukana,
hän hankki kaikki uudet kalusteet ja tekstiilit.
Hän aktiivisesti etsi ja laittoi hyväksymispyynnön tarkalle suunnittelijalleen.
En todellakaan aio yksin ottaa siis kaikesta kunniaa.



Jos tahdot kokea luontoelämyksen,
 kiirettömyyden, sekä hiljaisuuden.
Nähdä kauneuden,
ja puhtauden.
Minä paljon nähnyt ja kokenut,
sen kolikon molemman puolen katsoneen,
lupaan, että sielusi lepää näissä maisemissa.

Kuva ladattu Paljakan facebook-sivuilta.

Hyvää joulunodotusta!

Yhteistyöterveisin,

Sannan Sisustus ja Stailaus

Pororajan Body & Fitness

perjantai 18. marraskuuta 2016

Minun näköistä tunnetta.


Moni teistä lukijoistani tietää vanhemmuuden tuoman onnellisuuden.
Te tiedätte tunteen kun vastasyntynyt lapsi nostetaan syliin,
sydän meinaa puskea läpi rinnasta - 
silkasta onnen ja ilon tunteesta.

Moni kertoo kuinka se on elämän paras tunne
ja sen voisi elää yhä uudestaan ja uudestaan.

Minä en tiedä siitä tunteesta mitään.
Tunteesta kun lapsi nostetaan äidin rinnalle.
En tule koskaan sitä tunnetta kokemaan.

En ole surullinen siitä.
Lapsettomuuteni on puoleksi oma päätökseni.
Tiedän, että päätökseni on minun kohdallani se oikea.

En silti ole jäänyt täysin paitsi tuosta tunteesta.
Kun perustin yritykseni,
olen varma että koin osittain tunnetta synnytyssalissa.
Sillä hetkellä syntyi jotain minun näköistä.
Minun omaani.
Syntyi jotain sellaista, jonka vain minä itse pystyin saamaan aikaiseksi.

Tätä tunnetta tunnen jokaisen projektin jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen.
Minun luomukseni, kädenjälkeni.
Minun lapseni,
miten ylpeä olenkaan hänestä.

Tällainen tunne syntyi jälleen kerran.
Neljän päivän työmatkani vei minut Suomen syrjäisiä teitä pitkin Vesantoon.
Sunnuntai-iltana saavuin kylälle nälkäisenä ja väsyneenä.
Tietenkinhän kaikki ovat paikat suljettuna siihen aikaan illalla,
syrjäisellä seudulla - siihen on vielä osittain totutteleminen.
Söin aamulle tarkoitetun eväsleipäni tunkkaisessa tupakansavuisessa likaisessa huoneistossa. 
Vaihtoehtoja ei yöpymiseen juurikaan ollut.
Hetken oli koti-ikävä.

Aamulla suuntasin asiakkaani luo.
Kohtasimme toisemme ensimmäisen kerran sillä hetkellä.
Projekti oli haastava ja pariin kertaan nuhtelin itseäni,
hullu sinä!
Päätin selvitä.

Keittö tarvitsee kevennystä.



Maalasin.
Maalasin.
47 tuntia vain maalasin.



Neljän päivän ajan sain toteuttaa perheen äidin monen vuoden haavetta uudesta keittiöstä.
Neljän päivän ajan sain kunnian tutustua taas yhteen upeaan perheeseen.




Keskiviikkona 16. päivä täytin vuosia.
Ehdottomasti paras lahjani oli 5-vuotiaan pienen pojan lahja.
"Minulla on sinulle yllätys" - hän saapui kädet selkänsä takana.
Hän otti esille piirustuksensa;
"Piirsin sinulle merirosvolaivan" - hän silmät nauraen kertoi upeasta luonnoksestaan minulle.


Sydän täynnä hyvää oloa minä jatkoin maalaamista.



Jälleen kerran on parhautta se kun koko perhe osallistuu muodonmuutokseen. 
Isän ja tyttären kanssa liukuhihnatyönä asensimme vitriinien lasit takaisin paikalleen.
Lämmin ja kotoinen tunnelma vallitsee ympärilläni,
miten paljon saankaan kokea.


(Verhot vielä uupuu)

"Minulla jää seinämaalia sen verran, että voisimme maalata teidän eteisen samalla"
Haluan antaa itsestäni mahdollsimman paljon irti sinä aikana kun projektia toteutan.
Jokainen tunti käytetään tehokkaasti.



Jos sinä et löydä tarpeeksi sanoja kertoaksesi tunteesta lapsen syntymästä,
minä voin vastata etten minäkään löydä tarpeeksi sanoja kertoakseni onnistumisen tunteesta,
asiakkaan tyytyväisyydestä,
hyvänmielen tuottamisesta kaksisuuntaisella kaistalla.


Kynttilänvaloa viikonloppuusi.

Sanna

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Tuo ruusuinen tie...

"Teimme tien päähän
talon niin sievän,
joka yhdessä yössä maalattiin.
Johon yritin tehdä kotini…"

Nämä Chisun laulunsanat koskettaa minua joka kerta.
Miten hän tiesi laulaa laulun elämästäni, emmehän me ole edes koskaan tavanneet.

"Anna mun mennä,
anna mun mennä,
en henkeä saa…"

Siinä hetkessä, siinä tilanteessa hyvin harvoin ihminen osaa pukea tunteitaan sanoiksi.
Ei hän voi ymmärtää sitä, miksi oma koti tuntuu niin vieraalta.
Teillä on niin kaunis koti.
Mitä muuta ihminen voi tarvita?
Sinullahan on kaikki.

Olen tästä aiheesta jo aiemmin kirjoittanut.
Palasin siihen uudelleen.
Palasin siihen siksi, sillä nyt ymmärrän.
Ei se maallinen mammona,
ei kiiltävät pinnat,
ei merkkituotteet.
Ei lattialämmitykset ulkoterassilla,
saatika poreammeet pihalla talvipakkasessa.
Ei uutuutta hohtava urheiluauto,
ei timanttikorvikset.

Ei nämä onnea tuoneet.
Voit tavoitella rahallista turvaa koko elämäsi,
voit uskotella että sitten kun…
Elämäsi kiitää pikajunan lailla ohitsesi ja jättää kirjaimellisesti asemalle seisomaan.

Katsopa pintaa syvemmälle.
Olepa rehellinen itsellesi,
kysy olenko onnellinen?
Minä katsoin,
ja minä kysyin.


Tällä kauneudella huijasin itseäni.
Harva se päivä pakenin tulevaisuuteen -
löysin itseni liian usein unelmoimasta huomiseen.

Vihasin tuota kiiltävää lattiaa.
Vihasin niitä kiiltäviä ovia.
Vihasin itseäni.
Mutta ei kukaan kertonut miksi.


Seurasin sydäntäni,
sisällä olevaa tunnetta.
Väliin kysyin, että oletko tosissasi,
vastasi se, että kyllä!

Hirsiseinät kertoivat sen.

Onnesi on elämänmakuista,
sen täytyy tuntua.


On saapunut talvi.
Kylmä puskee lattiarajan läpi.
Tuuli sivaltaa ikkunaruutuja.
Pieni menninkäinen on pienesti hämmennyksissä, 
kuinka selviän pikkutiitiäisten kanssa yli talven.


Aamutreeni alkaa halkojen kannolla puuvajasta sisälle lämpimään.
Elämänmakuista elämää,
näin tykkään sanoa.
Tänään puhelimessa ystäväni kysyi, että miten se ilmalämpöpumppu?
Vastasin, että kun tahdon nykyajan mukavuuksia,
siinä vaiheessa tarvitsee minun vaihtaa kotia.


Sain ensimmäisen lumieristekerroksen kivijalkaa vasten.
Luulin tätä vanhojen ihmisten höppänäksi tavaksi koristella kotiaan lumella,
enää en luule.

Talvi saa tulla.
Me pärjäämme kyllä.
Kyllä vanha hirsitalo huolen omistaan pitää.


"Kauas se vie,
tuo ruusuinen tie…"

Tämä ruusuinen luminen tie vei minut kotiini.


Sanna