"Mikä tuo koputus oli?"
Kysyi ääni vierelläni meidän ollessamme illalla jo peiton alla.
"Mistä se koputus kuului?" - kysyin
"Tuolta eteisen suunnalta"- sain hiljaisen jo uneliaan vastauksen.
Sammutin huoneesta valon ja koko talo pimeni.
Mietin ääneen katsellen ikkunoiden suuntaan, että onko joku pihallamme taas varkaissa?
Jotain kuukausia sitten navetan takaa oli kadonnut sähköinen puuhalkomakone.
Huone hiljeni.
Ääriviivat selkeytyi.
Katselin ikkunaruutuja, joiden edessä ei ole ollut minun aikana koskaan verhot kiinni.
Olin siinä kainalossa, turvallisen käsivarren päällä nojasin vasten olkapäätä.
"Minua vähän pelottaa" - kuiskasin.
Ote ympärilläni tiukkeni.
"Minä olen tässä, ei sinulla ole mitään pelättävää"
Uskalsin käydä kuitenkin hiippailemassa tuvassa,
että näkyykö liikettä pihamaalla.
Pihamaa oli jo unessa.
Käperryin siihen turvalliseen syliin,
vedin peiton ja nukahdin ajatukseen,
ettei minulla oikeasti ole mitään hätää.
Jo ensimmäisten yhteisten kuukausien jälkeen nimesin meidän lauluksi
Mikko Harjun kappaleen;
"Mä olen tässä,
sua varten,
sua aina suojelen."
Meillä tulee reilu puoli vuotta yhteistä taivalta.
Alkuun mietin, että mistä johtuu kun me emme riitele?
Emme huuda?
Emme pilkkaa tai yritä alentaa toista?
Aiemmissa suhteissa saatoin raivostua 0-100 sekunnissa.
Huusin niin että kaulavaltimot oli revetä.
Huusin niin, etten edes itse itseäni tunnistanut.
Miksi?
Vastaus on yksinkertainen.
En ollut päästä varpaisiin sinut sen suhteen kanssa.
En ollut joka osa-alueella onnellinen.
Sisälläni velloi pahaolo,
sillä huijasin sitä tärkeintä.
Huijasin omaa sydäntäni.
Älä koskaan ikinä erehdy tekemään sitä virhettä.
Maksat siitä kalliisti.
Tässä suhteessa toisen epätäydellisen täydellinen olemus omineen tapoineen
saa minut hymyilemään.
Hän saa olla juuri se, miksi hän on syntynyt
ja minä rakastan häntä.
Hän on sydämeni valittu
ja miksi mitään kohtaan siinä inhoaisin?
Hän saa heittää jääkylmää vettä saunassa päälleni,
siitä vain.
Heitän takas <3
Olen pakannut ensimmäisen muuttolaatikon.
Päivät ovat minulla kuluneet puuhastellessa uuden kodin keittiön kimpussa,
mottomme on tässä projektissa,
ettei mitään hankita uutta niin kauan kuin on pakko.
Tämä keittiö on toisen vanha
ja meidän uusi.
Sisustussuunnittelija sekä puuseppä muuttavat saman katon alle asumaan,
voiko kodista tulla muuta kuin täydellistä?
Eihän ole tuohon vastaukseen vaikea vastata.
Kohta pääsemme jo uuden kotimme pohjapiirustusta yhdessä lukijani tarkastelemaan.
Kohta pääsette näkemään,
mitä kaikkea meidän käsistämme syntyykään.
Olethan mukana!
Minä, Hän ja Metsäkumpumme.
