Tuo ruusuinen tie...

"Teimme tien päähän

talon niin sievän,

joka yhdessä yössä maalattiin.

Johon yritin tehdä kotini…"

Nämä Chisun laulunsanat koskettaa minua joka kerta.

Miten hän tiesi laulaa laulun elämästäni, emmehän me ole edes koskaan tavanneet.

"Anna mun mennä,

anna mun mennä,

en henkeä saa…"

Siinä hetkessä, siinä tilanteessa hyvin harvoin ihminen osaa pukea tunteitaan sanoiksi.

Ei hän voi ymmärtää sitä, miksi oma koti tuntuu niin vieraalta.

Teillä on niin kaunis koti.

Mitä muuta ihminen voi tarvita?

Sinullahan on kaikki.

Olen tästä aiheesta jo aiemmin kirjoittanut.

Palasin siihen uudelleen.

Palasin siihen siksi, sillä nyt ymmärrän.

Ei se maallinen mammona,

ei kiiltävät pinnat,

ei merkkituotteet.

Ei lattialämmitykset ulkoterassilla,

saatika poreammeet pihalla talvipakkasessa.

Ei uutuutta hohtava urheiluauto,

ei timanttikorvikset.

Ei nämä onnea tuoneet.

Voit tavoitella rahallista turvaa koko elämäsi,

voit uskotella että sitten kun…

Elämäsi kiitää pikajunan lailla ohitsesi ja jättää kirjaimellisesti asemalle seisomaan.

Katsopa pintaa syvemmälle.

Olepa rehellinen itsellesi,

kysy olenko onnellinen?

Minä katsoin,

ja minä kysyin.

Tällä kauneudella huijasin itseäni.

Harva se päivä pakenin tulevaisuuteen -

löysin itseni liian usein unelmoimasta huomiseen.

Vihasin tuota kiiltävää lattiaa.

Vihasin niitä kiiltäviä ovia.

Vihasin itseäni.

Mutta ei kukaan kertonut miksi.

Seurasin sydäntäni,

sisällä olevaa tunnetta.

Väliin kysyin, että oletko tosissasi,

vastasi se, että kyllä!

Hirsiseinät kertoivat sen.

Onnesi on elämänmakuista,

sen täytyy tuntua.

On saapunut talvi.

Kylmä puskee lattiarajan läpi.

Tuuli sivaltaa ikkunaruutuja.

Pieni menninkäinen on pienesti hämmennyksissä, 

kuinka selviän pikkutiitiäisten kanssa yli talven.

Aamutreeni alkaa halkojen kannolla puuvajasta sisälle lämpimään.

Elämänmakuista elämää,

näin tykkään sanoa.

Tänään puhelimessa ystäväni kysyi, että miten se ilmalämpöpumppu?

Vastasin, että kun tahdon nykyajan mukavuuksia,

siinä vaiheessa tarvitsee minun vaihtaa kotia.

Sain ensimmäisen lumieristekerroksen kivijalkaa vasten.

Luulin tätä vanhojen ihmisten höppänäksi tavaksi koristella kotiaan lumella,

enää en luule.

Talvi saa tulla.

Me pärjäämme kyllä.

Kyllä vanha hirsitalo huolen omistaan pitää.

"Kauas se vie,

tuo ruusuinen tie…"

Tämä ruusuinen luminen tie vei minut kotiini.

Sanna