torstai 24. maaliskuuta 2016

Avaan oven uuteen kotiimme.

"Loppujen lopuksi me päätämme
muistetaanko meidät siitä,
mitä meille tapahtui
vai siitä,
mitä me teimme asialle."
-Randy Milholland-

Tätä kirjoittaessani Luolamieheni asentaa vielä keittiöön viimeisiä ruuveja paikalleen. Kohta menen ottamaan lopulliset jälkeen-kuvat ja pääsemme hetkeksi hiljentymään pääsiäisen viettoon.
Viimeksi kun saimme keittiömme valmiiksi, 
odotti joulu ovella.

Olen pitänyt akkuporakonetta kädessäni enemmän kuin puolisoni kättä.
Olen maalannut pintoja enemmän kuin pyyhkinyt pölyjä.
Olen sisustanut enemmän kuin nauttinut lopputuloksesta.

Uuden alku.
Nyt me alamme nauttia myös lopputuloksesta.
Pidän puolisoani kädestä kiinni ja pyydän häntä pyyhkimään pölyt ;)

Uusi kotimme on saanut nyt uutta pintaa.
Olen nähnyt tämän kodin unelmissani. Muistan, kuinka olen paennut vuosia taaksepäin pahaa oloani "mummon mökkiin" turvaan.
Muistan nämä ruutuikkunat ja upean hirsiseinän.
Sen turvallisuuden tunteen.
Unelmani toteutui.


Ostopäätöstäni tehdessäni näin jo lopputuloksen. 
Siksihän minun olikin helppo päätös tehdä.
Neulikon koulun musta keittiö sai uuden kodin valkoisella pinnalla.


Kun tarkkaan katsot, löydät kaappikellon myös ennen ja jälkeen versiona.
1200mm tuli pidempänä tämä keittiö. Tilasin Ikeasta laatikostot. Hieman postipoikaa hymyilytti, kun hän näki minut maalamassa pakasta vedettyä pintaa uusiksi :)




Astuessani sisään tupaan, tunsin, kuinka se otti minut syleilyynsä. 
Lämpö, tuoksu ja elämän rosoisuus.
Paljon vielä tekemistä on ja niin haluankin. Minun nukkekotini, jota saan puolisoni kanssa rakennella.




Kaiken remontin keskellä olen polkenut omaa yritystäni kovalla tahdilla ylös. 
Yritykseni logo on jo valmis - se valmistui yhteistyössä Markkinointi- ja viestintätoimisto Eloisan kanssa. He suunnittelevat myös tulevat kotisivuni.
Olen pelokkaan innoissani -
päätin toteuttaa unelmiani kokonaisen helminauhan verran,
 jokaista palloa myöten…



Kevätaurinkoa, 
lepoa ja hyvää mieltä jokaisen lukijani pääsiäiseen <3 

Kerron seuraavassa päivityksessäni tarkemmin pintamateriaaleista ja niiden työstämisestä.

22 kommenttia:

  1. Tuula Hirvisalmi
    Aivan järkyttävän ihanaa muutosta, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, olen todella innoissani lopputuloksesta :)

      Poista
  2. Upeaa ja valoisaa sekä kaunista! Kyllä valkoinen hyvin sopii hirsiseiniin. Kauniisti korostuu seinät ja kalusteet. terkut Nelly via Jane Koski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kuin tämä tupa olisi puolella suurentunut :D

      Poista
  3. Tätä on pakko seurata lisää <3 Aivan mahtavaa!!!

    VastaaPoista
  4. Näyttää todella hyvältä! Niin kaunista, harmonista ja rauhallista. Tykkään :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää todella hyvältä! Niin kaunista, harmonista ja rauhallista. Tykkään :)

    VastaaPoista
  6. Upea. Rauhoitu välillä, lepää. suklaata ja pajunkissoja pääsiäiseesi😘!

    VastaaPoista
  7. Wau miten hieno!Ja mikä muutos!!! :O Onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  8. Wautsi wau!!! Henkeä salpaavan upea muutos. Ihanan lämmin ja raikas koti ��

    VastaaPoista
  9. Tupa on pessyt kasvonsa ja seisoo nyt valoisana ja kotoisana. Hienoa työtä! <3
    Sirpa

    VastaaPoista
  10. Vanhaa kunnioittain saaden valoa, raikkautta, tyylikkyyttä niin taitavasti korostettu kokonaisuutta kuin hirsiseiniä myöten talo herätetty henkiin tuoden tunnelmaa ja lämpöä sydämiin

    VastaaPoista
  11. Ei voi muuta kuin ihastella kättesi töitä :) Niin kaunista, kodikasta ja luokseenkutsuvaa. Uutta ja ihanaa, vanhaa ja uutta taidokkaasti yhdistettynä. Arvostan ja kunnioitan myös sisustuksessasi sitä, että pyrit käyttämään jo olemassaolevia kalusteita/elemettejä niitä uudistamalla ja muodistamalla uuteen kokonaisuuteen sopivaksi. Sinulla on silmää löytää rojun seasta aarteet:)Blogisi lukijana olen huomannut ihailtavaa sinnikkyyttä ja sitkeyttä selvityä isoistakin haasteista. Toivon sinulle, perheellesi ihanaa pääsiäsen aikaa ja uudelle yrityksellesi onnea ja menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle <3 Ihana huomata, että olet nähnyt juurikin sen, mitä tällä blogillani tahdon kertoa - tässä jätteiden paljoudessa pyritään säästämään luontoa myös sisustuksessa. Samalla kunnioitetaan kodin henkeä, säästetään rahaa ja tehdään koko stailaamisesta mielenkiintoisempaa. Ja sinnikkyyttä näyttää todellakin tältä tytöltä löytyvät :D

      Poista
  12. Ihan pakko nyt sanna kommentoida, että oon erittäin onnellinen sun puolesta. Vihdoinkin perustat sen oman yrityksen missä olet mielettömän taitava. Ainut mitä ihmettelen on se miksi et oo jo aikoja sitten sitä tehny. Onnea yritykselle ja tiedän, että saat varmasti paljon asiakkaita ja menestyt tässä hommassa nimittäin tämä on kyllä sinun juttusi.

    VastaaPoista
  13. Upeaa jälleen ihanan raikas koti 👍💝

    VastaaPoista