Juuri nyt toivoisin, että olisi ajatuksenlukija. Vain pelkkä piuha, jonka liittäisin koneeseen.
Etusormillani pyörittelen Mac-näppäimistön kirjaimia. Katselen makuuhuoneemme ikkunasta ulos - vettä sataa kaatamalla.
Mielialani on sopusoinnussa sateisen ilman kanssa.
Tuntuu, että paperini jää tällä erää puoli tyhjäksi.
Olen tunneihminen.
Tunteet kuluttavat energiaa.
Laitan kaikessa peliin koko sydämeni. Kuljen takki auki sateen piiskatessa vaakatasossa vasten kasvojani.
Tänään selvästikin olen reagoinut muutoksiin.
Tänään ei ole itkulle meinannut tulla loppua.
Olen painanut päiviä kellon pyörähtäessä uudelle kierrokselle. Moni pyytää hidastamaan, miksi kukaan ei pyydä samaa huippu-urheilijalta?
Rauta on nyt kuuma, eikö silloin sitä pidä takoa?
Yritystoimintani korpikuusessa on lähtenyt käyntiin vauhdilla, johon en edes minä uskonut.
Minun unelmani todellakin otti minua kädestä kiinni.
Se ei syntynyt päivässä eikä vuorokaudessa.
Vuorokaudessa kuitenkin päätin stailata meidän perheellemme uuden wc:n.
Eilen illalla aloitin maalamaan kultakehyksistä peiliä, jonka olimme ostaneet hetkeä aiemmin kaupunkireissultamme.
Lähdimme todellisuudessa käymään ruokaostoksilla. Lennosta mieheni tytär hyppäsi kaverin äidin kyytiin ja lähti yökylään - yhtä lennosta me ajoimme Kajaaniin ja pari tuntia myöhemmin olimme jo täydessä remontin teossa.
Luolamieheni on jo oppinut tunnistamaan, mitä tapahtuu kun remonttikärpänen puraisee hänen pirttihirmuaan.
Hän on käskemättä valmiina.
Hetkessä hän oli tyhjentänyt tytölle työmaan valmiiksi.
Lauantai-illan aikana maalautuivat katot, puolipaneelit, hyllyt ja peili.
Sunnuntaiaamun valjetessa oli tasoitetapetti jo seinässä sekä viimeiset maalipinnat kuivumassa.
Luolamieheni joka kerta yllättyy tahdistani, vaikka on jo sitä yli puolen vuoden ajan seurannut lähietäisyydeltä.
Puolipaneelien sävyn sai Luolamieheni päättää tai siis antamastani kahdesta vaihtoehdosta ;)
Halusin laittaa seinille tapettia, jota on kiva katsella - kuin satukirjaa lukisi.
Sunnuntai-ilta alkaa hämärtyä.
Odotan jo uutta viikkoa innolla. Saan erään asiakkaani kohteen valmiiksi, josta pääsette lukemaan piakkoin.
Saan myös pienen loman - lähdemme pidennetylle viikonlopulle Isolle kirkolle ja samalla saan tavata kahta pikkusiskoani sekä heidän minulle kovin tärkeitä lapsiaan.
Palaan taas pian.
Ihanaa iltaa lukijoilleni.
Sanna
Tapetti Oulun Sisustajat Oy / StudioDecor
Maison Babette 3703-91
62,00€/rll.
Peilin kehykset Ovika-tartuntapohjamaali
sekä pintamaali sävy Listavalkoinen.
Oulun Sisustajat Oy / Fintex Oy.
Puolipaneelit Remonttimaali puolihimmeä.
Sävy TVT X487.
Oulun Sisustajat Oy / Fintex Oy.
Katto Paneelikatto valkoinen.
Oulun Sisustajat Oy / Tikkurila.
Voi miten upea muutos! Aivan ihana :)
VastaaPoistaKiitos, tykkään todella itsekin <3
PoistaOlipas upea muutos 👍😊
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaAivan ihana! Mistä ihmeestä minä saisin tuollaisen "remonttikärpäsen" pureman ja osaisin tehdä kaikkea kivaa?
VastaaPoistaAina sä voit tilata remonttikärpäsen täältä ;)
PoistaTilaamista pitää harkita :) Eihän välimatkaa ole kuin vähän vajaa 200 km.
PoistaOmpa hyvännäköinen :)
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaUskomaton muutos!!!
VastaaPoistaMieheni tytär aikoi muuttaa vessaan asumaan :D
PoistaHurmaava pieni Wc sitä tulikin <3 ja kyllä tuo sinun vauhti aina kaikessa minkä päätät suorittaa on jotain niin uskomatonta.
VastaaPoistaTunnelma uudistuksen jälkeen ja satumainen tapetti takaa kyllä se että ainakin minun WC-reissut tahtois venyä aina pidemmäks kuin pitäisi. :D
Tunnelma livenä on jotain vielä NIIN paljon enemmän <3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn voi kuin suu auki katsella todella nopeaa muutosta. Olet sä kyllä mahdottoman taitava. Kyllä minäkin muuttaisin noin kauniiseen vessaan.
VastaaPoistaEn voi kuin suu auki katsella todella nopeaa muutosta. Olet sä kyllä mahdottoman taitava. Kyllä minäkin muuttaisin noin kauniiseen vessaan.
VastaaPoistaEt arvaa, miten ihana on nyt aamulla mennä vessaan! Oikeasti vaikuttaa niin paljon omaan mielialaan <3
PoistaTaas voin vain ihmetellä tuota muutosta minkä olet saanut aikaiseksi ja vauhti on kyllä päätä huimaavaa
VastaaPoistat.Hilkka
Ihana tunnelmanmuutos - niin rauhoittavat sävyt
VastaaPoistaKiitos Sirpa, tunnelma on suloinen <3
PoistaKerrassaan upea. Ihana tuo värisävy.
VastaaPoistaMiksi maalaat kaiken valkoiseksi? Kultakehyksinen peili olisi antanut ihanaa kontrastia muuten melko valjuun vessaan.
VastaaPoistaKulta ei nyt vain satu olemaan minun värini ollenkaan, ei sisustamisessa saatika pukeutumisessa :) Minusta wc ei ole valju, pelkästään tapetin kuvionti tuo niin paljon ilmettä. Mutta nämä ovat todellakin makuasioita ja meillä onneksi on jokaisella omamme <3
PoistaIhanaa sisustusta. Mitä laitoit vessan lattiaan ja maalasitko seinäkaakelit?
VastaaPoistaLöysin blogisi sattumalta blogiviidakosta ja piti lukea kaikki postaukset yhdeltä istumalta. Mikä seikkailu sinulla takana ja edessä!
VastaaPoistaSyy miksi kommentoin on halu kiittää Sinua! Rakensimme unelmien talomme kolme vuotta sitten ja Sinä autoit sisustussuunnitelmissa! Et arvaa kuinka monta kertaa olemme mieheni kanssa muistelleet ja kehuneet tehokkuuttasi ja suunnatonta ammattitaitoasi! Tulimme silloin tapaamiseen kanssasi ja kahden tunnin päästä oli talomme sisustusmateriaalit valittuna! Kuuntelit tarkkaan toiveemme, annoit muutamia vaihtoehtoja mistä valita, ohjasit "oikeaan suuntaan" ja that's it! Jälkeenpäin olen kauhunsekaisin ajatuksin miettinyt kuinka olisin järkeni menettänyt jos ilman apuasi olisin nuo valinnat itsekseni joutunut pähkäilemään. Ja niin, lapset muistelevat vieläkin kuinka annoit heidän vielä myöhemmin ihan itse valita tehostevärit huoneisiinsa, sanoit että "äiti ja isä laittaa nyt suut ja silmät hetkeksi kiinni" ;)
Eli vielä kerran kiitos ja ihanaa tulevaisuutta! Tulen ihan varmasti blogiasi seuraamaan jatkossakin :)
Karoliina
Luin kesken työpäivän tekstisi ja minulla pääsi itku! Aivan uskomaton palaute!! <3 Luin vain uudestaan ja uudestaan - luin asiakkailleni ja halusin laittaa tämän omalle faceseinälleni. Tässä on työni paras palaute, asiakkaan tyytyväisyys. Olin yhtä hymyä koko päivän! Kiitos sinulle, oli ilo palvella <3
PoistaMinusta vessassa on ihana väritys, rauhallinen ja tyylikäs! Tapetti takaa sen, ettei wc näytä lainkaan valjulta. Minuakin kiinnostaa, mitä teit kaakeleille? Tykkään tosi paljon puolipaneeleiden sävystä, onko se ruskeaan vai harmaaseen taittava? Tuo vesiputket peittävä "laatikko" on hieno.
VastaaPoistaMiten hieno muutos! Sinulla on silmää, erityisesti tuo patsas tuo säväyksen. Kyllä ilokseen lukee blogiasi :)
VastaaPoista