"Sen nimi on nyt mummola"

"Joka keinussa Jumalten keinuu,

väliä taivaan ja helvetin heiluu,

hän kokee huiput ja kuilut

kun keinuu,

kun keinuu.

Joka selässään ristinsä kantaa,

kohtalon haltuun itsensä antaa,

 hän kokee huiput ja kuilut

kun keinuu,

kun keinuu"

Cheekin laulunsanat sivelee ihoani saaden aikaan kylmät väreet.

Tunnen istuvani tässä keinussa. Aamuna toisena herään tiukasti peittoon kääriytyneenä, sydän ja mieli peläten. Olen varma siitä, että mörkö sängyn alta nappaa nilkastani kiinni.
Susi ullakollani ulisee.
Rotta nakertaa välissä hirsien.
Aamuna toisena herään katsellen kuinka koppakuoriainen taiteilee katossani, hämähäkki yrittää löytää reitin ulos ikkunaraosta.
Nousen mieli vapautuneena,
hymyilen ja tykkään juuri sillä hetkellä olla minä.

Pidin pienen loman. Elämäni paras loma.
Kotiin palatessani minua odotti täällä jotain sellaista, joka alkoi kirjoittamaan päiväkirjaani jotain täysin suunnittelematonta.
Vuoristoradan turvakaide selvästi yrittää pitää minua tippumasta huipulla kyydistä.
Kerron lukijani tästä myöhemmin lisää,
haluan olla hetken huipulla ja nähdä maailmani ylhäältä,
selkeämmin.

Rakastan luoda tunnelmaa.
Rakastan toteuttaa päässäni syntyviä mielikuvia.
Tänään sain valmiiksi yhden sellaisesta.
"Haluaisin tehdä tästä teidän kesähuoneestanne mummolan" - juttelin kerran ystävälleni.
"Mitä se niinku tarkoittaa" - hän pyytää tarkennusta.
"Se tarkoittaa sinistä tai roosan sävyä, räsymattoja, kukkia verhoissa. Se tarkoittaa jotain sellaista, mitä vain mummoloissa on…" - jälleen kerran piirtelin sormillani ilmaan.





"Olet sinä kyllä uskomaton, miten ihmeessä sinä pystyit näkemään kaiken tämän päässäsi" - taivasteli ystäväni ties kuinka monennen kerran.
Yhdessä maalasimme.
Huoneessa kuumuus ja kosteus painoi päälle. Ovi tiukasti kiinni, ulkopuolella odotti parvi vihaisia paarmoja. Hiki valui otsaa pitkin, mutta tämä kaksikko ei luovuttanut.



Olen pahoillani tästä ennen kuvan laadusta, jostain syystä se on nyt erittäin epätarkka tässä.



"Taidan muuttaa tänne koko kesäksi" - tuumaili ystäväni.
Tällaiset palautteet aina saa mieleni iloiseksi, tuntemaan sen keinun, joka huipulla keinuu. On helppoa hymyillä, millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että asiakkaani on uskomattoman tyytyväinen - kestäisin tyhjän jääkaapinkin paremmin kuin sen, etten näkisi asiakkaani hymyä.



Tässäkään kohteessa ei ole ostettu uutena kuin maalit ja verhokankaat.
Moni aarre ystäväni kätköistä sai uuden mahdollisuuden.



Lopuksi istuimme syömään vastaleivottua mustikkapiirakkaa.
Ikäeroa meillä on yli kolmekymmentä vuotta,
se ei ole este.
Minun rikkauteni erilaiset ystäväni.
kiitos.

Sanothan EI kiusaamiselle

"Homo homini lupus" - on latinankieltä. 

Lauseen voidaan tulkita tarkoittavan, että ihminen saalistaa toista ihmistä, ts. kohtelee häntä kaltoin.

Istumme ystäväni kanssa hotellimme terassilla nauttien viiniä ja lomafiiliksestämme. Olimme juuri saapuneet kaupunkireissultamme takaisin hotellillemme.

Puhelin yllättäen soi - yksityinen numero.

Ystäväni kehottaa vastaamaan.

Puhelimesta kuuluu naisääni. Hän esittelee itsensä sekä kaverinsa. Kylmät väreet iskee läpi kehoni, tajusin siltä istumalta, mistä tässä on kyse - ei ollut ensimmäinen kerta.

Puhelu on alkuun asiallinen,

tai paremminkin ivallisen asiallinen.

Vastailen tyttöjen kysymyksiin tyyneen rauhallisesti. Heillä kiinnosti elämäni kovin.

Ääni puhelimessa muuttui.

Kaiutin oli päällä ja puhelua toisessa päässä kuuntelee kuulemma 20 naista.

Minulle naurettiin.

Pilkattiin sisustuksiani.

Pilkattiin yksityiselämääni.

Naurettiin ivallista naurua, joiden kaiku soi edelleen päässäni.

En tunne näistä yhtäkään,

olemme kuuluneet samaan facebook-ryhmään.

Kahteen kertaan he soittivat.

Heidän pilkkansa ei osunut minuun, ei tuntunut missään.

Mutta näin ei ole aina ollut.

Olen koko yli 10-vuotisen urani aikana kantanut harteillani ristiä, jonka aikuiset ihmiset ovat sen sinne nostaneet.

Olin pahasti työpaikkakiusattu.

Rakastuin väärään mieheen, se oli riittävä syy.

Olin vuosia sylkykuppina.

Etenkin aikuiset miehet, esimiesasemassa olevat painoivat päätäni kohti suon pohjaa.

Oli päivä, jolloin sain kuulla olevani huora.

Sain kuulla olevani raha-ahne,

reittä pitkin kulkija.

Minun käskettiin painua v**tuun.

Tilaisuudet, joissa viina maistui ja turpa soi vieläkin enemmän - nämä hetket olivat minulle painajaismaisia. Yleensä kesken juhlinnan lähdin kotiin, 

itkien.

Avioliittoni myötä jouduin maanpäälliseen helvettiin henkisen väkivallan uhrina.

Tällä kertaa kyseessä oli nainen.

Tämä painajainen loppui vasta eroni myötä - seitsemän vuoden jälkeen.

Työpaikalleni tultiin minua nimittelemään harva se päivä.

Minut yritettiin jopa ostaa ulos - sain kuulla rahallisen arvoni, olen normaalin omakotitalon arvoinen.

Kannoin ristini harteillani verta vuotavana, mutta yksikään ei saanut selkärankaani katkeamaan.

Ei.

He päinvastoin vahvistivat sen nikama nikamalta.

Se on nyt lujaa tekoa,

se on lujaa kuin timantti.

Näin ei valitettavasti ole kaikkien kiusattujen kohdalla.

Liian moni on elänyt peläten ihmistä, inhoten itseään, haluten kuolla, tunteneensa olevan yhteiskunnan jäte.

Liian monen sydän on revitty verille, 

jätetty tienlaitaan vuotamaan kuiviin.

Liian monen.

Kateus - yksi perisynnteistämme.

Kateus - yksi liian monen suomalaisen ihmisen sairaus.

Eroni jälkeen piilouduin suuren kaupungin betoniseen kotiin.

Olin näkymätön,

sain olla rauhassa.

Puhalsin haavani ja astuin takaisin areenalle.

Käärmeet pensaissa sihisevät taas ympärilläni.

Heidän kaksiteräinen kielensä etsii iholtani heikoitani kohtaa.

Sellaista kohtaa ei ole.

Kateus kuitenkin muistuttaa minulle siitä, että onnistun yhä uudelleen ja uudelleen.

Kateus - se on polttoaineeni.

Sinulle, joka soitit minulle Rooman auringon alle.

Sinulle ja ystävillesi haluan lähettää terveisiä.

Saitte huomioni, ette itsenne vuoksi, vaan teidän lastenne.

Olet äiti.

Millainen esimerkki olet lapsellesi?

Haluan sanoa EI aikuisten ihmisten myötä tapahtuvalle kiusaamiselle,

sanothan sinäkin.

Annan lämpimän halauksen ystävilleni, jotka ovat olleet koulukiusattuja, väkivaltaisessa parisuhteessa, henkisen väkivallan uhreja - olette upeita ihmisiä.

Rakastaa itseänne, se on suolaa kiusaajan silmille.

Onnenraha heitetty Fontana Di Trevin toivomuslähteelle.

En toivonut onnea vain itselleni, toivoin onnea ja parempaa elämää kaikille <3

Sanna

Vaaleanpunainen unelma.

"On asioita, mitä me ei saada rahalla.

Ja niistä asioista pidä huolta.

Niistä pidä kiinni…

…en tarvii muuta kuin mitä mulla on ja mä pidän niistä kiinni."

Kuuntelen T.L:n Pidä Kiinni - kappaletta.

Samalla tunnen lämpimän halauksen ympärillä.

Kutsun sitä virtulaalihalaukseksi.

Tiesitkö lukijani, että minulla on 90 naisen ympärivuorokautinen tukijoukko?

Meillä on päiväkirjamme, jota tämä naisvoima yhdessä kirjoittaa.

Milloin tsemppaamme toisiamme uuden elämän vaiheessa.

Milloin jaamme yhdessä toisen surun,

milloin onnittelemme uudesta työpaikasta,

uudesta parisuhteesta.

Olemme henkisesti mukana synnytyssalissa,

hautajaisissa,

häissä.

Niillä sivuilla on elämänmakuinen kosketus.

Ei yhtään riitaa.

Ei yhtään mieltä pahoittavaa kommenttia.

Ja tiesitkö lukijani,

minä saan kunnian olla tämän ainutlaatuisen facebook-ryhmän luoja. 

Olen äärimmäisen ylpeä

ja se on todistus siitä, että hyvään energiaan pystyy,

jos vain oikeasti haluaa.

Aikalailla vuosi sitten olin Helsingissä lähdössä työpaikkahaastatteluun.

Olin kuullut, että vaaleanpunaisen värin ja ystävän ajatteliminen antaa positiivista voimaa.

Aamulla lähtiessäni pyysin tytöiltä vaaleanpunaisia ajatuksia.

Sain ainakin 70 kommenttia kera vaaleanpunaisten ruusujen, kuvien ja ajatusten.

Tytöt latasivat tietämättään sellaisen energiamäärän, jota emme kukaan osanneet arvata.

En saanut työpaikkaa.

Sanoin puhelimessa haastattelijalle,

että minulle tuli tunne siitä, että minua odottaa jotain paljon suurempaa.

Tästä kuukausi eteenpäin olin muuttanut Korpikuuseen.

Tämän jälkeen vaaleanpunainen väri on ollut minun elämäni punainen lanka.

Se kulkee käyntikortissani.

Vaatteissani.

Se kulkee ajatuksissani

ja tänään toteutin yhden unelmistani -

vaaleanpunaisen prinsessahuoneen.

Minun vierailleni,

ystävilleni.

"Pitäisiköhän minun tullakin itse tänne nukkumaan?" - mietin ääneen Luolamiekkoselle, joka kovin jaksaa auttaa pirttihirmua.
"Milloin on liian vanha uskomaan satuihin, prinsessoihin ja onnelliseen loppuun?"





Minä haluan uskoa.
Haluan toteuttaa unelmiani.
Teen sen vaikka aina ei jaksais.
Aina ei ole voimia vaikka minulle välillä kaadetaan saavilla kehuja päälleni.
Uskon, että olen se isän pikku prinsessa.
Olen se, vaikka taivas tummuu.
Rankkasade riepottaa ja tuuli piiskaa ullakon heikkoja ikkunaruutuja.
Minä käperryn unelmiini.
Haluan elää pienesti saduissa -
joka päivä.



Tähän loppuun haluan antaa nöyrimmän kiitokseni uudelle upealle yhteistyökumppanilleni.
Am-Markkinointi - satumainen tapetti on heidän Esta homen valikoimasta.
Kiitos, olitte osana yhdessä unelmani toteutuksessa.

Minulla häämöttää loma.
Se tulee enemmän kuin oikeaan saumaan.
Oikea käteni on sanomassa, et nyt voisi hetkeksi riittää.
Sitä satuuu.
Sitä täytyy puhaltaa…..

Minun polkuni - minun asiakkaani - minun helminauhani.

Ajoin autoni bussipysäkille. 

Ajatukseni kävivät pientä karusellin pyörähdystä. Olin tullut juuri tapaamiselta, jossa keskustelimme negatiivisesta energiasta.

"Negatiivinen energia tihkuu ympäristöstä sekä ihmisistä ja vetää helposti mukanaan. Negatiivista energiaa levittävät ihmiset murskaavat unelmia, luovat hämmennystä ja saavat iloiset, lahjakkaat ja vahvat ihmiset tuntemaan itsensä pieniksi, saamattomiksi ja heikoiksi…" 

Luen Meri-Tuuli Talsin kirjoitusta.

"Tiedätkö, että sinä Sanna olet uskaltanut olla itsekäs. Sinä olet uskaltanut jättää elämänrepustasi tienvarteen ne kivet, jotka ovat liian painavia…"

Kuuntelen viisaan ihmisen sanoja ja nyökkään.

37-vuotiaana päätin laittaa kaulaani helminauhan, josta jokainen helmi antaa minulle voimaa. Kutsuisin sitä positiivisuuden nauhaksi.

"Tiedät olevasi onnistunut negatiivisen energian karkotuksessa, kun elämä tuntuu valoisammalta, kotisi on järjestyksessä, olet onnellisempi ja energisempi. 

Hyvänä sivuvaikutuksena saatat jopa inspiroida ihmisiä ympärilläsi karsimaan omaa negatiivisuuttaa ja kukoistamaan kanssasi!" 

Laitoin suuntavilkun päälle, käänsin autoni keulan kohti Oulua.

Autoni täytyisi rekisteröidä.

Sain matkalla puhelun ystävä-asiakkaaltani.

"Se meidän olohuone" - ääni puhelimessa aloitti.

Niin me sitten päätimme, että minä ostan samalla sisustusmateriaalit heidän kotinsa olohuoneeseen - ainoaan huoneeseen, johon Sannan käsi ei ole vielä koskettanut :) 

Toimistopäiväni muuttui tapetointi- ja stailauspäiväksi.

Otin asiakkaalle kaupassa kuvan sisustustaulusta.

Otin kuitenkin oikeuden muuttaa sen toiseksi valinnaksi.

Ilman vahvistusta ehdin ostaa valaisimen ja tapetit.

Auto oli täynnä viiden asiakkaan sisustustarvikkeita ja matkalla kohti korpikuusen vaaroja muistin, että se auto sit jäi rekisteröimättä.

Ystävä-asiakkaani oli päivän töissä.

"Sinä olet Sanna taikuri" - sain viestiä.

Perään tuli puhelu

"Tämä on juuri sellainen, kuin mitä ajattelinkin"

"En tiennyt edes meillä olevan tuollaista pientä pöytää" - kikattaa iloinen, kiitollinen ääni.

Tällä kertaa ei ole ennen kuvia, sillä ne kirjaimellisesti unohtuivat.

"Valitsin teille sellaisen mustan tapetin" - kuvailin asiakkaalleni valintaa.

Hän oli pelkkä ääneen kuuluva kysymysmerkki.

"No kyllä sä siitä tykkäät" - jatkoin.

Oulun Sisustajien Minnan kanssa katselimme vaihtoehtoja. Minä piirtelin kuvia ilmaan ja Minna toi vaihtoehtoja.

"Se on täydellinen" 

Punottu kuosi tapetin pinnassa antoi pisteen ajatukselleni saada lopputuloksesta sopivasti rouheisen ja luonnonläheisen.

Muutama huonekalu maalautui siinä sivussa.

Aarikan pöytälamppu on huutanut nimeäni joka kerta, kun KodinYkkösessä käyn. 

Nyt se tarttui hihaani kiinni ;)

Tv puuttuu tasolta, sillä pinta ei ole ehtinyt kuivua.

"Sinun käsissäsi on lahja, jollaista ei voi opiskella" 

Tänään helminauhani kaulalla lämmitti ihoani useaan kertaan.

Sain yllätysvieraita kahteen otteseen kesken työnteon.

Tänään minä tunsin sen, että minusta pidetään huolta.

Leivinuunissa tulet lämmittää. 

Lähdemme karvalasteni kanssa hakemaan puita navetan takaa.

Mikä asia sinut lukijani sai tänään iloiseksi?

-Sanna-

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ilman suunnittelua se valmistuu.

"Hei" - kuulin taakaani hiljaisen äänen.

Säpsähdin, sillä olin ajatuksissani maalatessani ulkona Monitoimitalon yläosapaneelia.

Käännyin katsomaan alas taakseni.

Siellä seisoi vanhempi herra pyöränsä kanssa pyöräilykypärä päässä. 

"Sinähän olet Sanna?" - hän katsoi minua hieman ujosti.

"Kyllä, minä olen Sanna" - vastasin hymyillen.

Sydämeni suli miehen aseistariisuvalle olemukselle.

"Sinä olet tehnyt todella kaunista jälkeä tuolla sisällä" - hän jatkaa.

"Luin netistä"

"Ja näyttää tulevan ulkopuolestakin sievä…"

Jatkamme hetken jutustustelua, kunnes suloinen herra hyppää pyöränsä selkään. 

Kuulen, kuinka hän kasvojaan kääntämättä toivottaa minulle kaikkea hyvää ja paljon onnea työlleni.

Jatkan hymyillen maalaamista.

Kuinka moni saa tällaista kohtelua? Kuinka monelle tullaan työmaalle kyselemään kuulumisia ja kertomaan, et on kiva tutustua sinuun?

Päiväni on täynnä huolenpitoa, ystävyyttä, huomioimista.

Se osoittaa sen menemällä autolla ohi, painamalla äänimerkkiä saadessani katseeni kääntymään, jotta näen iloisen hymyn ja sen käden huiskutuksen.

Se osoittaa sen tulemalla luokseni kysyäkseen, että miten sinä Sanna jaksat?

Se kuuntelee, se kannustaa.

Se nauraa ja se välittää.

Minne menenkin, tunnen olevani se pieni keiju satumaassa.

Kiitos siis kysymystä -

Korpikuusen asukkaat pitävät huolen minusta.

He myös pitävät huolen siitä, etteivät rattaani pysähdy.

He huolehtivat, että minulla on töitä -

tarviiko muuta elämää ollakaan?

Kuinka stailata myyntikohde vuorokaudessa?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja ilman suunnitelmaa se toteutuu :D

Lauantaina saan puhelun.

Sunnuntaina käyn paikan päällä.

Maanantaina klo. 7.00 olen maalikaupassa.

Maanantaina klo. 20.00 annan viimeistelyohjeet viidelle upealle apulaiselleni.

Tiistaina kello kaulassa käydyn Oulu-reissun päätteeksi ajan kohteeseen tekemään pienen hienosäädön ja otan kuvat.

Saan tehdä työtä, jota rakastan.

Puhun työstäni minun parisuhteenani ja perheenäni.

Se on juurikin sitä.

Minulla ja vanhimmalla apulaisellani on vuosia välissä 30-vuotta.

Yhteisymmärrys on käsinkosketeltava koko kuuden naisen koplassa - nauru raikaa ja pensseli heiluu.

Elämä on - se tunne sanoo jopa ääneen.

Tämä upea koti on myytävänä.

Takapihalta näet järvelle.

Sijainti on keskustan tuntumassa, rauhallisella paikalla - suosittelen harkitsemaan.

Tästä sinulle vapaa-ajan asunto upeissa maisemissa?

Tänään istuimme yhden apulaiseni/ihanan uuden tuttavuuteni kanssa työmaamme olohuoneessa. 

Tykkään siitä, että Korpikuusen asukkaat käskevät minun hetken hengähtää.

Painoin pääni keinutuolin pehmusteeseen, istuin maaliset vaatteet päällä - keinuin hiljaa ja kerroin päiväni tapahtumia.

Se tunne on käsinkosketeltava.

Puolangan Monitoimitalon "kasvojen kohotus".

"Ota Sanna kuntaan yhteyttä ja ehdota heille, jos saisit vähän päivittää julkisia tiloja tähän päivään" - sain kuukausia sitten viestiä eräältä puolankalaiselta.

Toiveena oli, että aloittaisin Monitoimitalosta.

Tästä hetkestä muutaman päivän päästä etsin Kunnallistekniikan työpäällikön Ismo Moilasen puhelinnumeron käsiini ja soitin automatkalta kohti Oulua.

Hieman sydän pamppaillen mietin, et mitähän minä nyt sanon?

Kuka olen ja miksi soitan - kukaan ei vielä tiedä minusta mitään Korpikuusessa.

Olin kuullut, että saatan saada kommentin 

"mitäpä se hyvejää".

Päätin uskaltaa kaikesta huolimatta.

Se kannatti.

Löysimme Ismon kanssa heti samansuuntaisen keskustelun.

Totta kai sana pintaremontti ja sisustussuunnittelu saivat myös Ismon alkuun varovaiseksi. Pyysin saada kuitenkin palaverin.

Sain sellaisen.

Sain myös toisen.

Ja kolmas yhteinen palaveri olikin jo lehtihaastattelu.

"Laiva tarvitsee kapteenin…" - aloitin ensimmäisen palaverin.

"Haluaisin, että voisimme esimerkillisesti näyttää, että kunta välittää asukkaistaan. Välitämme yhteisestä hyvästä.

Välitämme ihmisistä, kodeista, julkisista rakennuksista.

Monitoimitalossa äidit käyvät ottamassa pienen irtioton arjesta.

Nuori haluaa hengähtää koulunkäynnin lomassa viihtyisässä ympäristössä.

Eikö olisi kiva olla keulakuvana tällaisessa projektissa?"

- minä pyörittelin käsiäni ja taisinpa taas muutaman viivan ilmaan piirtää.

Missään vaiheessa en saanut kieltävää vastausta. Ismo otti mahtavasti esitykseni vastaan ja hän todellakin halusi välittää.

Tein laskelmat.

Laskin materiaalimenekin.

Laskin työtunnit.

Tein selkeän tarjouksen ja suunniteman ja esitin Ismolle sekä Elinkeinoasiamies Heikki Kanniaselle.

Sisustussuunnittelu on kuulemma kovin outo käsite, he ymmärtävät lukujen päälle ja luottavat ammattilaiseen.

Niinpä sain "vapaa kädet".

Monitoimitalo.

Halusin vielä pienesti monipuolistaa tilan käyttöä.

Mietin, että nyt saliin on helppo järjestää myös juhlat - häät, syntymäpäivät tai vaikka lapsen kastajaiset.

Julkisen tilan suunnittelu ei ole niin helppoa kuin yksityisen kodin suunnittelu. 

Tilan täytyy palvella yleensä vauvasta vaariin - käyttäjää.

Voin myöntää, että väliin tuli olo, et mitähän kukanenkin on mieltä - totta kai sitä miettii, koska haluaa parhaimman lopputuloksen, joka on kaikille mieleen.

Verhot olivat oleellinen osa lopputulosta. Ikkunoiden päällä kulkevat vesiputket antoivat oman haasteensa verhojen suunnittelulle.

Yhdessä Utajärven eläkeläisjärjestön kanssa saimme suunniteltua ja toteutettua verhot, jossa pystyimme hyödyntämään vesiputket verhotangoiksi.

Kalustus on vielä hieman kesken

Työn äärellä otettu kuva.

Väriskaala oli ennen suhteellisen kirjava. Kymmeniä ikkuna- ja ovilistoja riitti perä toisensa jälkeen - keltainen väritys oli pakko saada piiloon ja siihen tarvittiin jopa neljä kerrosta uutta pintaa.

Tyttöhän maalasi.

Kuunteli musiikkia ja maalasi.

"Tämä on niin harmoninen nyt, ettei edes muista sitä alkuperäistä" - totesi eräs työntekijä minulle.

Palaute on tärkeää.

Minulla meinasi tulla vettä silmään, kun haastattelun aikana kuuntelin Ismon ja Heikin antamaa palautetta.

Tunsin sillä hetkellä itseni todella erityiseksi - työni paras palkka!

"Yhteistyömme Sannan kanssa tulee ehdottomasti jatkumaan" - tuumasivat molemmat minulle sekä haastattelijalle.

Uusi projekti onkin jo suunnitteluvaiheessa. Täytyy yrittää taas saada kiireiset miehet ja naiset yhteisen pöydän äärelle.

Ennen sitä ehtii kuitenkin Monitoimitalon ulkokuori saada myös uuden ilmeen.

Loppuun haluan mainita erittäin hyvistä yhteistyökumppaneista, jotka myös mahdollistivat ja tukivat minua hyvän tarjouksen tekemisessä materiaalien suhteen:

Kiitos,

Oulun Sisustajat Oy

Fintex Oy

Kadonnen tunteen jäljillä...

"Sanna sinun poikakaverisi tuli käymään" - huudahti asiakkaani tänään hänen tullessaan kauppareissultaan.

Olin makuuhuoneessa tapetoimassa.

Kävelin olohuoneeseen ja jäin seisomaan käytävän päähän.

"Poikakaverini?" - mietin hetken.

Luolamies astui työvaatteet päällä ovesta sisään.

Kuin hidastettuna -

juuri sillä hetkellä muu maailma ympäriltäni hiljentyi.

Palasin ajassa kahdeksan kuukautta taakse päin.

Palasin elokuiseen iltaan Kajaanin lentokentälle.

Sydämeni teki samalla tavoin kuperkeikkaa.

Ensi kohtaamisesta saakka suhteemme on ollut vuoristoradan matkaa ilman sitä turvakaidetta. 

Meillä jäi kokematta seurustelusuhde. 

Meillä jäi kokematta perhoset vatsassa.

Ne tekstiviestit.

Se odotuksen tunne.

Hyppäsimme suoraan perhe-elämän saappaisiin.

Vuoristoradan juna lähti väärään suuntaan. Se kääntyi ylösalaisin, se teki voltin ja lopulta koko rata oli umpisolmussa.

Hengittäminen sattui, joka hengenveto vaati kovaa työtä. Luulin puristuvani.

Pyysin saada jarrumieheltä aikalisän.

Kävelin korkeat rappuset alas. 

Kävelin kauemmas.

Kävelin ja lopulta pysähdyin.

Käännyin katsomaan taakseni.

Yksi juna roikkui pahoin, mutta ehkäpä tilanne on korjattavissa.

Istuin alas ja lämmittelin nuotion äärellä.

Tänään nuotion tuli lämmitti todella.

Tänään tajusin pitkästä aikaa ensimmäisen kerran, että vuoristorata onkin ehkä korjattavissa.

Se tunne suuteli asiakkaan pihalla huulilleni.

Se rutisti minua lujaa ja sanoi, että huomenna nähdään.

Minulla on ollut ihanat neljä päivää.

Olen saanut toteuttaa taas itseni ja asiakkaan unelmia.

Yksi unelma alkoi käytävästä…

…joka jatkui olohuoneen puolelle.

Unelmat jatkuivat ja ne myös toteutuivat.

Olenko sanonut, että tykkään näistä Korpikuusen asukkaista?

"Minusta tuntuu kuin sinä Sanna olisit aina istunut siinä kahvittelemassa kanssani" - totesi asiakkaani tänään.

Minulla on aivan samanlainen tunne.

Yhteinen sävel löytyy jo siinä eteisessä…

Aloitan työni ja samalla suunnittelen. Asiakkani yrittää pysyä tytön suunnitelmissa mukana. Piirrän käsilläni kuvia ilmaan, luon mielikuvia ja lopulta totean, että luota vain minuun.

Saan kokea jotain niin ainutlaatuista tutuistuessani uusiin ihmisiin. Saadessani olla heidän kodissaan, nähdä ja kuulla.

Tänään oli niin ihana huomata saumaton yhteistyö.

Makuuhuone oli tulossa alkuun maalilla, mutta yllättäen päätimme, että laitammekin tapetin.

Soitto Kajaanin Sisustajille, tytöt laittaa tapeteista kuvia ja yhdessä päätämme.

Parin tunnin päästä saamme tapetit…

Saan elämänreppuuni joka hetki, joka päivä uusia kokemuksia.

Saan tunteita, jotka kertovat onnistumisestani.

Jotka osoittavat, että riski kannatti ottaa.

Osoittavat, että joskus pitää uskaltaa kävellä mukavuusalueen ulkopuolelle -

pitää uskaltaa olla rohkea ja itsekäs.

Luulin kadottaneeni sen tunteen, jonka sain siellä lentokentällä.

Olen todella iloinen siitä, että saan edelleenkin sanoa, ettei se ohut lanka myrskyn keskellä ole katkennut. Ympäriltä kaatui puita, edestä sortui kokonaisia siltoja ja taivas salamoi - mutta se ohut köysi, se ei katkennut.

Rakkautta jokaiseen kotiin.

Rakkautta viikonloppuunne -

muistakaa, sitä ei ole koskaan liikaa.

Sanna