keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kevätsiivousta nro 2.

Siinä kuvassa istui äiti, isä ja terapeutti.
Pieni poika kokoaa palapeliä olohuoneessa pöydän äärellä,
veli istuu hiljaa sohvalla seuraten ympärillä tapahtuvaa.
Nojatuolissa istuu pieni tyttö.
Tyttö hakkaa käsillään päätään, keinuttaa itseään ja ulisee oudosti.
Palapeliä kokoava autistinen poika saa kohtauksen;
"körö körö kirkkoon,
papin muorin penkkiin…"
hokee poika yhä kiihtyvin sanoin.
"Haluan koota palapelin,
haluan koota palapelin"
ääni on jo lapsella hysteerinen.
Poika nousee sohvalta, hätääntyy, itkee ja lorun toistaminen kiihtyy. 
Yksi pala oli tipahtanut lattialle.
Viidessä minuutissa oli koottu 1000 palan palapeli,
täysin ylösalaisin kuvaa näkemättä.
Yksi pala puuttui,
ja elämä oli totaalisen sekaisin.
Keinuva uliseva tyttö tulee hiljaa lähelle ja ojentaa kadonneen palan.

Tilanne rauhoittuu.

Olen asettunut äärettömän mielenkiintoisen elokuvan äärelle.
Olen käärinyt itseni viltin alle,
villasukat jalassa tapitan elokuvassa tapahtuvaa.

Ulkomaailma katoaa pääni sisältä.
Pystyn kahdeksi tunniksi unohtamaan kaiken kiireen,
velvollisuuden,
työni 
ja ajatukseni.

Elokuvat ovat ehdoton ykkönen hetkelle,
jolloin tahdon vain rentoutua.

Olen yrittäjä,
joka antaa itselleen aikaa.

Tykkään haastaa itseäni myös elokuvilla.
Löydän niistä usein hetkiä omasta arjestani,
yrittäjyydestäni.

Palaamme hetkeksi kotiin, jossa aloitimme aikaisemmassa päivityksessäni kevätsiivouksen.
Asiakkaalla oli ajatuksena sisustaa yksi huone;
sisustimme olohuoneen, keittiön, tv-huoneen, eteisen, makuuhuoneen, takkahuoneen 
ja vierashuoneen.

Hups.



Välitila sai uuden maalipinnan Tikkurilan Taika helmiäismaalilla.



Se, mitä et voi peittää
korosta sitä.

"Emme tykkää keittiön vihreistä kaapeista,
mitä näille voisimme tehdä?"
- asiakas kyseli toivekkaana uusista maalatuista ovista.
Ammattilaisena laskin ja puntaroin,
tulimme yhteistuumin tulokseen ettei ovia maalata.

Maalataan sit koko keittiö vihreällä.
Minä se varsin kiva suunnittelija olen ;)



Samaa vihreää jatkoimme takkahuoneen puolelle.
Enemmän on parempi.


Ja siitä sulavasti olohuoneen puolelle,
joka maalattiin helmenharmaalla.



Ammattilaisena en saisi suositella maalausta tapetin päälle,
mutta olen sitä tehnyt silloin kun itse totean, että tapetti hyvin todennäköisesti pysyy seinällä.
Kaikissa huoneissa kahta lukuunottamatta tapetin pinta sai maalipinnan.



Vierashuoneessa teimme uutta kalustejärjestelyä ja mitä nyt pari vaatekaappia ja yhden sängyn tyttö kannatti asiakkailla ulos ;) 



"Pienestä autistisesta pojasta tuli suurten rahojen äärellä oleva tilintarkastaja, 
joka oli kylläkin peitetarinaa jollekin aivan muulle.
Poika oli uskomaton kaikessa omituisuudessaan…"

Kova työ ja usko itseensä kasvatti autistisesta lapsesta menestyjän.


- Sanna -


3 kommenttia:

  1. Toi vihree on just nappiin! Ihanaa jälkeä sä teet, ei aina uskoisi samaksi tilaksi! :) Keep on going!!!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno lopputulos vaikka vihreö ei ole väri josta pidän , mutta istui kun nenä päähän toteutettuna.

    VastaaPoista
  3. Siis jälleen esimerkki hyvin onnistuneesta projektista 👍😃👌

    VastaaPoista