Tarina todellisesta virtuaaliystävyydestä.

Elämänpolkuni on lähtenyt maaseudulta. 
Kaikki seuraavat vuoteni kuljin matkalaukku kädessäni kaupungista toiseen; milloin opiskelun, milloin työn ja milloin rakkauden perässä.

Palvelut ovat olleet aina lähellä ja helposti saatavilla.

Oli kauppa, apteekki ja kuntosali korttelin päässä.

Oli julkinen liikenne ja naapurit.

Tässä kuussa tulee vuosi täyteen siitä, kun istuin siihen pieneen potkurikoneeseen Helsinki-Vantaan lentokentällä. 
Koneeseen, joka täristen ja vaappuen nousi pilviin ja vei tyttöä kohti tuntematonta.
Matkalaukku oli pakattuna taas kohti uuden elämän.

Ei tarina silloin kertonut, millaisen lastin tämä samainen kone tuo myöhemmin luokseni.

Kuten tiedät lukijani, lähikauppani on 20km:n päässä.

En näe naapurini kotia.

Ei ole kuntosalia korttelin päässä,

ei ole baaria 40km:n säteellä.

Mutta minulla on sosiaalisempi elämä kuin koskaan ennen.

Ystäviä käy, puhelin soi,

tunnen olevani tärkeä.

Seison ensimmäisen kerran vuoteen Kajaanin lentokentällä.

Muistot halaa minua.

Tuijotan taukoamatta lentokentän kiitorataa.
Ilonkyyneleet polttaa silmiäni.
Elämäni ikimuistoisin viikonloppu on alkamassa.



Olin kutsunut kotiini ylläpitämäni facebookin vertaistukiryhmän jäseniä. 
Tässä on todellinen tarina virtuaaliystävyydestä.
9 naista ympäri Suomen pakkasi matkalaukkunsa ja suuntasi kohti pienen pientä kylää.
Vuoden ajan olimme jakaneet ilot ja surut.
Tunsimme toisemme.



Olivat he valmistautuneet kohtaamaan Korpikuusen elämän.
Oli papillotit päässä ja otsalamput otsalla.
Nauran vedet silmissä.
Niin nauroi muukin porukka kentällä.
Ihanan sekopäistä heittäytymistä,
oikeaa elämästä nauttimista.



Sain terveiset Chilestä saakka.
Oli yksi ryhmän ystäväni myös ommellut kauniit saunatyynyt ja liinat ulkosaunaani.
Oli prinsessalle meikkipussia ja suklaata.
Miten olenkin ansainnut kaiken tämän?



Kymmenen naista. 
Osa oli tavannut muutaman kerran aiemmin, osa ei ollut nähnyt toisia koskaan livenä.
Tämä kuva kertoo enemmän kuin Macin näppäimistöni pystyy sanoja näpyttelemään;
tunne on käsinkosketeltava ja tämä kuva on täynnä tosi ystävyyttä <3
Hetki on myös historiallinen, ei ole tainnut tämän pienen kylän kyltin alla olla näin paljon naisia samanaikaisesti ympäri Suomen.



Oli ulkoilua.
Hirvikärpäsiä, kummitustarinoita ja kauniita maisemia.



Kutsui ihana naapuriystäväni iltapalalle.
Lauloimme kuorossa karaokessa Aikuista naista ja pellon poikki hipsimme ulkosaunaani.
Oli naurua.
Itkua ja salaisuuksia.
Oli siskonpetiä.



Asun syrjässä, mutta en ole yksin.

Kyynel tipahtaa poskelleni.
Huokaisen.
Ikävöin jokaikistä minuuttia tuolta viikonlopulta.
Minun ystäväni,
minun siskoni.
Sain kaulalleni kauneimman korun supersiskoiltani,
se kulkee mukanani.
Siinä on voimaa.

Uusi tapaaminen häämöttää.

Kiitos rakkaat.

Stailaamista Kajaanin Metsähallituksen tiloissa.

Kahta viikkoa vaille puoli vuotta on päivästä, jolloin yritykseni käynnistyi.

Tuona huhtikuisena hetkenä pelkäsin happeni loppuvan.

Iltasatuna piirtelin kattoon lukuja, laskin päässä yrityksen menoja ja tuloja.

Kahden kuukauden aikana joka ikinen ilta sydän hakkasi liian nopeaan,

se hakkasi niin pitkään, että lopulta uni voitti.

Näinä aamuina kurkistin pelokkaana peittoni alta.

Katsoin vasemmalle ikkunastani ulos - tänäänkin paistaa aurinko.

Katsoin oikealle - kaunis tupani kutsuu minua nousemaan.

Olin näinä aamuna valtavan rohkea,

uskalsin paljain jaloin astua kylmälle lautalattialle.

Ei edes reippain askelin kipittävä hämähäkki saanut minua takaisin hyppäämään turvaan peiton alle.

Sanoin ääneen, 

"kyllä me Sanna tästäkin päivästä selviämme voittajina".

Näinä kuukasina olen ajanut 17000km autolla.

Olen näinä kilometreinä saanut aikaa ystävilleni.

Olen saanut aikaa ajatuksilleni.

Olen saanut aikaa nauttia Suomen kauniista luonnosta,

kuunnella musiikkia volyymet kaakossa,

ottaa päiväunia moottoritien levähdyspaikoilla.

Saanut aikaa antaa kroppani levätä.

Tiesitkö sinä lukijani,

unelmien vuoksi täytyy ottaa riskejä.

Hyppäsin rotkon reunalta luottaen laskuvarjoni aukeavan oikealla hetkellä.

Kolme tuntia sitten saavuin Kajaanin Metsähallituksen uusista toimitiloista.

Sain kunnian suunnitella ja toteuttaa heille sisääntuloaulan,

sekä kahden neuvotteluhuoneen kalustejärjestelyn.

Tykkään haasteista.

Tämä kohde antoi minulle ehkä sitä urani aikana eniten.

Ei ollutkaan vain yksi tai kaksi, joille suunitelma täytyi "puhua" läpi.

Halusin rohkeana seistä sanojeni takana ja se kannatti.

Sana "metsähallitus" tietenkin toi minulle suunnittelijana mieleen vihreän värin.

Haluttiin jotain rohkeaa ja mieleenpainuvaa,

tyylikästä, kutsuvaa ja samalla kodikasta.

Aula on pitkä ja käytävämäinen, maalilla oli helppo rajata sisääntuloaula.

Rakennus on 100-vuotinen ja mielestäni tämä vihreä sävy kunnioittaa sitä.

Myös muille ympärillä oleville väreille ja kalusteille saatiin ryhtiliike.

Tämä upea rakennus on toiminut aiemmin kirjastona.

Sen muisto haluttiin säilyttää, 

kuvatapetin muodossa siitä muistosta tuli täydellinen.

Vielä saamme aulaan näyttävät ruukut ja huonekasvit.

Saamme karttakuvaa ja henkilökunnan esittelytelineet,

sen jälkeen tila on valmis.

Ja minä olen valmistautumassa jo seuraaviin suunitelmiin.

Saan toistaiseksi yöni nukkua rauhassa,

työni on puhunut puolestaan,

ne eivät ole hetkeen loppumassa.

Kiitos.

Punainen tupani, se on minun kotini.

Koti.

Se merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Se on paikka, jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita.

Näin wikipedia kuvailee sanaa koti.

Kun astun sisään tupaani, 

tunnen kuinka hirsiseinät ottavat minut vahvaan syleilyynsä.

Kuin ne kuiskaisivat minulle;

"täällä olet turvassa".

Mitä ikävempi ilma ulkona on,

mitä sateisempi tai pimeämpi,

sitä tiukemmin ne halaavat.

En ole teille lukijani näyttänyt ihanaa pihapiiriäni.

Näytän kuvan mistä lumien vihdoin sulattua aloitin.

Näky oli hetkittäin lohduton.

Miten ikinä saan tästä tehtyä yksin pienellä budjetilla edes hitusen siedettävämmän näköisen. Asiathan eivät yleensä kummastelemalla etene.

Puhelu naapuriin;

täällä tarvitaan kuitenkin kättä järeämpää lapiota.

Yksinäinen nainen "miesten hommissa" saa miehen kuin miehen sydämen sulamaan.

Minua ohjeistettiin siinä, että osaan tilata oikeanlaisen sorakuorman.

Katsottiin että selviän mahdollisimman vähällä lapioimisella.

Piha alkoi pikku hiljaa muodostumaan. Rakennukset odottivat kasvojen kohotustaan.

Maalauksille onneksi sainkin apua ihanilta ystäviltäni ja Luolamieheltäni.

Epätoivo saattoi hetkellisesti halailla tyttöä kun hän katseli tiluksiaan.

Itsepähän halusit, hän itselleen kuiski.

Äsken otettu kuva pihaltani. Eikö se olekin aika söpö. Se on sellainen turvallisuutta huokuva myös.

Samaa kasvojen kohotusta odotti myös minun oma linnani.

Minähän en tunnetustikaan malta odottaa, josko sit vuoden päästä tai ensi kesänä.

Se hetki on nyt.
Ja sitten hän ihmetteli että mistä saikaan tenniskyynärpään...





Kävi Kyläyhdistys toivottamassa uuden asukkaan tervetulleeksi.
"Olemme seuranneet sinun puuhiasi ja näytät olevan niin tomera laittamaan paikkoja kuntoon, ettemme nyt sitten sinua haluan täältä lähtevän koskaan pois, me tarvitsemme sinua".
Se lämmittää mieltä edelleen.



Olen saanut aidon punaisen tuvan.
Se on ehkä yksi kauneimmista asioista, mitä maaseudut näitä maita koristaa.
Perunamaa puuttuu.
Kukkapenkit puuttuu.
Ne eivät ole juttuni.
Keskityn itselleni mukaviin asioihin...



Navettarakennukseni upeine hirsineen antaa minulle mahdollsuuksia vaikka ja kuinka.
Järjestänkö kylän tanssit täällä?
Vai pidänkö juhlatilaisuuksia.
Vain taivas on rajana mielikuvituksilleni.

Sanovat etten olisi muka tarpeeksi vakuuttava kodinvartija.
Pyh.



Nautinnollista syksyä lukijoilleni.
Syksy on tunnelman ja kynttilöiden aikaa.
Takkatulta ja lämpöä.
Nauti ystäväiseni.

Sanna

Lämpöiset löylyt on kotisaunan.

Lämpöiset löylyt on kotisaunan,

toisin on vierahassa.

Tarina kertoo saunan valmistuneen ennen päärakennusta.

Tarina kertoo kylän miesten saunoneen juuri minun saunassani metsätöiden päätyttyä.

Kohta sadan vuoden ajan tämä sauna on löylyttänyt kävijänsä,

ehkä pehmeimmillä löylyillä mitä olen koskaan saanut tuntea.

Edellinen talon isäntä oli tehnyt uudet lauteet ja seiniä saunan puolelle, minä sain siis helposti vain jatkaa pienellä pintaremontilla.

"Ajattelin myrkynvihreitä lattioita" - aloin kertoa suunnitelmastani Luolikselle.

"Seinät voisivat olla mustat ja lauteet tammen sävyiset" - jatkoin rakentaen jo lopputulosta päässäni.

"Pinkki lattiakin olisi kyllä söpö" - nyt jo vähän hihittelin ja katselin miekkoseni reaktiota.

"Joo'o, teit sinä mitä tahansa, tiedän että lopputulos on täydellinen" - hän vastaa.

Rakennan suunitelmaa päässäni, mutta yksityiskohdat saattaa matkan varrella muuttua moneenkin kertaan. Myrkynvihreä lattia, pinkki Porin Matti, mikä voisi olla taustaseinän sävy? - pohdin ajatuksissani.

Työtä alottaessani yleensä mietin, mitä pintoja en käsittelisi. Työni valmistuttua on yleensä kaikki pinnat käsitelty.

"Tulehan monitoimikone väliin pois sieltä maalinhöyryistä" - Luolis komentaa minua, kun näkee millaisen maalipölyn keskellä olen sprayatessani kiuasta.

Hän usein puistelee päätään ja nauraa "otahan vielä toiseen käteen maalipensseli ja varpaanväliin vasara" :D 

Minulle on tulossa koko syksyn ajan erittäin tärkeitä ihmisiä kylään.

Ystävilleni vain parasta, eikä yhtään vähempää <3

Pukuhuoneessa on nyt paljon kivempaa riisutua ja pukeutua.

Porin Matti on myös täysin toimintakunnossa, eli talvella myös pukutilasta saa lämpimän.

Kaikilla mausteilla on typyn ulkosauna ;)

Ja jälleen kerran kierrätys kunniaan. Verhot ovat ystäväni kätköistä ja pöytä miekkoseni vanhan kansakoulun ullakon kätköistä.

Arvatkaapa, meninkö yksin ullakolle?

En.

Kädestä pitäen raahasin mörönsyötin mukanani. Pitäkööt porukka minua hulluna, mutta minulla ei ole epäilystäkään, etteikö koulun henki ole suuttunut minulle kun sillä tavoin möykkäsin vasaran ja maalipensseleiden kanssa.

Minun lähdettyäni kaikki oudot tapahtumat loppuivat…

Tervetuloa ystäväni ulkosaunani upeaan tunnelmaan.

Parannetaan löylyn pehmeydessä maailma,

puhelletaan sen tuoksua ja puhtautta koko maailmalle.

Huomenna saan ystäviä, joiden olemassaolon olen tiennyt ex-elämästäni lähtien, mutta emme ole koskaan tavanneet.

Meitä yhdistää sama sukunimi ja myöhemmin ehkä toivottavasti jokin muukin - se ei liity ex-elämään, se liittyy paljon parempaan <3

Carpe diem!

"Tämä yrittäjyys väliin pelottaa minua" - kyyneleet valuivat vuolaana tyynylleni.

"Miksi en saa vain tehdä töitä ja nauttia työni tuloksista?" - pyyhin silmiäni.

Turvallinen käsi silitteli poskeani.

"Kyllä me selviämme" - ääni vierelläni kuiskaa.

Kahden viikon päästä tulee vuosi täyteen siitä, kun se pieni pelottava huojuen nouseva ja laskeva lentokone lennätti tytön Kajaanin lentokentälle.

Tulee vuosi täyteen siitä, kun kahden ihmisen välillä sekunniksi muu maailma pysähtyy - on vain se katse, se varovainen hymy.

Tulee vuosi täyteen siitä, kun ajamme yhä syvemmälle pimeään korkikuuseen.

Onneksi minulla ei ollut kristallipalloa.

Onneksi minulla oli vain se hetki, se tunne.

Onneksi.

Nousin siihen puuvuoristorataan.

Ei jarrumies varoittanut ruostuneista muttereista.

Ei varoittanut mutkille vääntyineistä kiskoista.

Hän ei myöskään kertonut, että tällä kertaa juna kulkee myös väärinpäin.

Ei kertonut, että se jättää sinut ylösalaisin roikkumaan kohti hyytävää tyhjyyttä.

Ehkä jarrumies tiesi jotain enemmän.

Voittaako todellinen rakkaus sittenkin kaiken?

On uskomatonta rakastua kaiken jälkeen oikeastaan ensimmäisen kerran.

Rakkaus tulee vasta rakastumisen jälkeen. 

Jos pystyt rakastamaan toista senkin jälkeen kun tiedät hänen kaikki epäkohdat, eikö se kerro jo paljon vahvemmasta?

"Tämä on rakkaani tähtiin kirjoitettu" - runoilee Luolamieheni.

"Olkoon vaikka viimeinen tekoni, mutta sinua en päästä ikinä enää käsistäni.

Olet minun nainen ja näytän sen kaikille" - kuuntelen hymyillen.

Tämä tuntuu oikealta.

Todelliselta.

Rakastuneena haluaa maalata pehmeitä värejä.

Olisin voinut maalata sydämiä eteisen seinille, mutta tällä(kin) kertaa jätin sen väliin…

Tästä kohtaa kotiani lähtee ns. elintasosiipi. Vuonna -84 on rakennettu wc, eteinen, kodinhoitohuone sekäpesutilat saunoineen.

Aluperäinen lattia on muovimatolla, mikä mielestäni on hyvä ratkaisu tiloissa, joissa on kulutusta sekä kosteutta.

Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa itse asentaa muovimattoa

ja minä onnistuin :)

Samalla vedolla tuli myös uusi kodinhoitohuone. Aloittavalla yrittäjällä raha on tiukassa ja kaikessa pitää säästää.

Mutta en  pelkästään säästä lompakkoa, vaan myös luontoa.

Kaapit on kaivettu ystäväni navetan kätköistä. Pölyn ja hämähäkkien peitossa, kosteuden runtelemat. Kyllä minä näistä toimivat saan,

päätin.

Irroitin kaikki osat. Saranat tiskikoneeseen. Kaapien pesu, pohjamaalaus sekä kaksi kertaa pintamaalaus.

Uudet kauniit vetimet ja johan kelpaa.

Minua odottaa päivällinen pöytään katettuna. Porsasta sekä paistettuja kasviksia ja sieniä. 

Minulle on tänä aikana myös asennettu uusi pyykinpesukone sekä valaisin.

Olen kuulemma pieni prinsessa, jota pitää joka päivä kohdella kuin oikeaa prinsessaa.

Carpe diem <3

Sanna

"Sen nimi on nyt mummola"

"Joka keinussa Jumalten keinuu,

väliä taivaan ja helvetin heiluu,

hän kokee huiput ja kuilut

kun keinuu,

kun keinuu.

Joka selässään ristinsä kantaa,

kohtalon haltuun itsensä antaa,

 hän kokee huiput ja kuilut

kun keinuu,

kun keinuu"

Cheekin laulunsanat sivelee ihoani saaden aikaan kylmät väreet.

Tunnen istuvani tässä keinussa. Aamuna toisena herään tiukasti peittoon kääriytyneenä, sydän ja mieli peläten. Olen varma siitä, että mörkö sängyn alta nappaa nilkastani kiinni.
Susi ullakollani ulisee.
Rotta nakertaa välissä hirsien.
Aamuna toisena herään katsellen kuinka koppakuoriainen taiteilee katossani, hämähäkki yrittää löytää reitin ulos ikkunaraosta.
Nousen mieli vapautuneena,
hymyilen ja tykkään juuri sillä hetkellä olla minä.

Pidin pienen loman. Elämäni paras loma.
Kotiin palatessani minua odotti täällä jotain sellaista, joka alkoi kirjoittamaan päiväkirjaani jotain täysin suunnittelematonta.
Vuoristoradan turvakaide selvästi yrittää pitää minua tippumasta huipulla kyydistä.
Kerron lukijani tästä myöhemmin lisää,
haluan olla hetken huipulla ja nähdä maailmani ylhäältä,
selkeämmin.

Rakastan luoda tunnelmaa.
Rakastan toteuttaa päässäni syntyviä mielikuvia.
Tänään sain valmiiksi yhden sellaisesta.
"Haluaisin tehdä tästä teidän kesähuoneestanne mummolan" - juttelin kerran ystävälleni.
"Mitä se niinku tarkoittaa" - hän pyytää tarkennusta.
"Se tarkoittaa sinistä tai roosan sävyä, räsymattoja, kukkia verhoissa. Se tarkoittaa jotain sellaista, mitä vain mummoloissa on…" - jälleen kerran piirtelin sormillani ilmaan.





"Olet sinä kyllä uskomaton, miten ihmeessä sinä pystyit näkemään kaiken tämän päässäsi" - taivasteli ystäväni ties kuinka monennen kerran.
Yhdessä maalasimme.
Huoneessa kuumuus ja kosteus painoi päälle. Ovi tiukasti kiinni, ulkopuolella odotti parvi vihaisia paarmoja. Hiki valui otsaa pitkin, mutta tämä kaksikko ei luovuttanut.



Olen pahoillani tästä ennen kuvan laadusta, jostain syystä se on nyt erittäin epätarkka tässä.



"Taidan muuttaa tänne koko kesäksi" - tuumaili ystäväni.
Tällaiset palautteet aina saa mieleni iloiseksi, tuntemaan sen keinun, joka huipulla keinuu. On helppoa hymyillä, millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että asiakkaani on uskomattoman tyytyväinen - kestäisin tyhjän jääkaapinkin paremmin kuin sen, etten näkisi asiakkaani hymyä.



Tässäkään kohteessa ei ole ostettu uutena kuin maalit ja verhokankaat.
Moni aarre ystäväni kätköistä sai uuden mahdollisuuden.



Lopuksi istuimme syömään vastaleivottua mustikkapiirakkaa.
Ikäeroa meillä on yli kolmekymmentä vuotta,
se ei ole este.
Minun rikkauteni erilaiset ystäväni.
kiitos.

Sanothan EI kiusaamiselle

"Homo homini lupus" - on latinankieltä. 

Lauseen voidaan tulkita tarkoittavan, että ihminen saalistaa toista ihmistä, ts. kohtelee häntä kaltoin.

Istumme ystäväni kanssa hotellimme terassilla nauttien viiniä ja lomafiiliksestämme. Olimme juuri saapuneet kaupunkireissultamme takaisin hotellillemme.

Puhelin yllättäen soi - yksityinen numero.

Ystäväni kehottaa vastaamaan.

Puhelimesta kuuluu naisääni. Hän esittelee itsensä sekä kaverinsa. Kylmät väreet iskee läpi kehoni, tajusin siltä istumalta, mistä tässä on kyse - ei ollut ensimmäinen kerta.

Puhelu on alkuun asiallinen,

tai paremminkin ivallisen asiallinen.

Vastailen tyttöjen kysymyksiin tyyneen rauhallisesti. Heillä kiinnosti elämäni kovin.

Ääni puhelimessa muuttui.

Kaiutin oli päällä ja puhelua toisessa päässä kuuntelee kuulemma 20 naista.

Minulle naurettiin.

Pilkattiin sisustuksiani.

Pilkattiin yksityiselämääni.

Naurettiin ivallista naurua, joiden kaiku soi edelleen päässäni.

En tunne näistä yhtäkään,

olemme kuuluneet samaan facebook-ryhmään.

Kahteen kertaan he soittivat.

Heidän pilkkansa ei osunut minuun, ei tuntunut missään.

Mutta näin ei ole aina ollut.

Olen koko yli 10-vuotisen urani aikana kantanut harteillani ristiä, jonka aikuiset ihmiset ovat sen sinne nostaneet.

Olin pahasti työpaikkakiusattu.

Rakastuin väärään mieheen, se oli riittävä syy.

Olin vuosia sylkykuppina.

Etenkin aikuiset miehet, esimiesasemassa olevat painoivat päätäni kohti suon pohjaa.

Oli päivä, jolloin sain kuulla olevani huora.

Sain kuulla olevani raha-ahne,

reittä pitkin kulkija.

Minun käskettiin painua v**tuun.

Tilaisuudet, joissa viina maistui ja turpa soi vieläkin enemmän - nämä hetket olivat minulle painajaismaisia. Yleensä kesken juhlinnan lähdin kotiin, 

itkien.

Avioliittoni myötä jouduin maanpäälliseen helvettiin henkisen väkivallan uhrina.

Tällä kertaa kyseessä oli nainen.

Tämä painajainen loppui vasta eroni myötä - seitsemän vuoden jälkeen.

Työpaikalleni tultiin minua nimittelemään harva se päivä.

Minut yritettiin jopa ostaa ulos - sain kuulla rahallisen arvoni, olen normaalin omakotitalon arvoinen.

Kannoin ristini harteillani verta vuotavana, mutta yksikään ei saanut selkärankaani katkeamaan.

Ei.

He päinvastoin vahvistivat sen nikama nikamalta.

Se on nyt lujaa tekoa,

se on lujaa kuin timantti.

Näin ei valitettavasti ole kaikkien kiusattujen kohdalla.

Liian moni on elänyt peläten ihmistä, inhoten itseään, haluten kuolla, tunteneensa olevan yhteiskunnan jäte.

Liian monen sydän on revitty verille, 

jätetty tienlaitaan vuotamaan kuiviin.

Liian monen.

Kateus - yksi perisynnteistämme.

Kateus - yksi liian monen suomalaisen ihmisen sairaus.

Eroni jälkeen piilouduin suuren kaupungin betoniseen kotiin.

Olin näkymätön,

sain olla rauhassa.

Puhalsin haavani ja astuin takaisin areenalle.

Käärmeet pensaissa sihisevät taas ympärilläni.

Heidän kaksiteräinen kielensä etsii iholtani heikoitani kohtaa.

Sellaista kohtaa ei ole.

Kateus kuitenkin muistuttaa minulle siitä, että onnistun yhä uudelleen ja uudelleen.

Kateus - se on polttoaineeni.

Sinulle, joka soitit minulle Rooman auringon alle.

Sinulle ja ystävillesi haluan lähettää terveisiä.

Saitte huomioni, ette itsenne vuoksi, vaan teidän lastenne.

Olet äiti.

Millainen esimerkki olet lapsellesi?

Haluan sanoa EI aikuisten ihmisten myötä tapahtuvalle kiusaamiselle,

sanothan sinäkin.

Annan lämpimän halauksen ystävilleni, jotka ovat olleet koulukiusattuja, väkivaltaisessa parisuhteessa, henkisen väkivallan uhreja - olette upeita ihmisiä.

Rakastaa itseänne, se on suolaa kiusaajan silmille.

Onnenraha heitetty Fontana Di Trevin toivomuslähteelle.

En toivonut onnea vain itselleni, toivoin onnea ja parempaa elämää kaikille <3

Sanna