Elämäni vuosi 2018

Ajan autolla kotipihaani.

Annan auton olla käynnissä pitkän tovin, 

istuin hiljaa ja katson eteeni avautuvaa näkymää.

Pimeää taivasta vasten edessäni nousee uljaat upeat korkeat kuusivanhukset.

Kuuset huojuvat tuulessa hiljaa,

harkituin liikkein.

"Kestäkää vielä hetki" - kuiskaan ääneen.

Vanhat kuuset ovat raskaan tykkylumen peittäminä.

Yhden kuusen paino on vähintään tuhat kiloa.

Niin raskas taakka.

Olette kuulleet, että meillä täällä Kainuussa ja myös muualla Suomessa on eletty kovin erilaista talvea.

Minun kotini on vaaran päällä.

Jos ajaisitte tästä ohi, voisitte nähdä talven satumaan.

Nähdä sen puhtauden,

hiljaisuuden,

sen valkeuden.

Nähdä Luontoäidin voiman.

Ihmislapsen pienuuden.

Kokea seikkailun, luonnon käsikirjoittaman.

Minä elän sitä Luontoäidin kirjoittamaa seikkailua.

Siihen sisältyy uskomaton kauneus,

mutta myös se kauneuden kääntöpuoli.

Juuri tänään olen lukenut uudet vaaratiedotteet.

Sähkökatkokset uhkaavat taas satoja kotitalouksia.

Vesiastiat on täytettynä,

pattereita täytyy varata lamppuihin,

huolehtia, että virtaa on puhelimissa sähköjen ollessa päällä.

Täytyy pitää huolta naapureistaan.

Olemme kokeneet jo yhden sähkökatkosvaiheen joulun jälkeen.

Luonto muuttaa jälleen kerran muotoaan,

ja voimme vain odottaa, että milloin se koskettaa itseään.

Meidän upeisiin metsiimme ei ole mitään asiaa.

Siellä väijyy hiljainen kuolema,

nämä upeat puut ovat juuri nyt hengenvaarallisia.

Tämän kirjoituksen omistan kaikille teille,

jotka teette 

ja tulette tekemään urhoollista pelastustyötä meidän asukkaittemme eteen.

Te mahdollistatte meille sähköt,

ja sitä myöten turvan.

Tervetuloa toivotan teille lukijani.

Elämäni vuosi 2018 on lähtenyt käyntiin,

minulla on paljon teille kerrottavaa jo nyt.

Blogini nimi on muuttunut.

"Polkuni mun",

se sopii kaikkeen, mitä jatkossa teille kirjoitan.

Kauneinta alkanutta Uutta Vuotta.

Ystävällisesti

Sanna