tiistai 10. tammikuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta!

Tammikuu 2016,
vuosi taaksepäin.

Minulla ei ollut silloin vielä omaa yritystä.
Minulla ei ollut silloin omaa kotia.
Minulla ei ollut omaa autoa.
Ei työpaikkaa.

Olin uuden elämäni käännekohdassa.
Uudella paikkakunnalla,
ketään en tuntenut.

Käänsin varovasti sivua.
Uskalsin sanoa ensimmäiselle kohtaamalleni ihmiselle unelmani ääneen - hän oli yritysneuvojani.
Puhua kilkatin tajuamatta edes mitä olin tekemässä.
Yritysneuvojan sanat soivat vieläkin päässäni ja ne ovat heikkoina hetkinä antaneet voimia.

Sain oman yritykseni.
Olen kiitollinen siitä.
Elämäni suurin unelmani toteutui.


Heti perään toteui seuraava unelmani,
se unissani usein vieraillut mummonmökki.
Pakopaikkani ja piilopirttini.

Olen äärimmäisen kiitollinen tästä kodista.
Minun turvani ja minun happeni.
Kuinka siitä kuoriutui näköiseni.
Haluan muistuttaa, mistä lähdimme.




Seuraava unelmani,
monelle turhake, minulle välttämättömyys.
Yhdeksän kuukauden aikana mittariin ajettu 28.000km, joista suurinosa työajoja.
Turvallisesti on minua kuljettanut jokaisen kilometrin,
pari kertaa on Korpikuusen teillä suojelusenkeliä tarvittu.


Yksi suurimmista kiitollisuuden aiheista ovat ehdottomasti ystävät!
En sanoja löydä kuvamaan sitä tunnetta -
huolenpitoa, välittämistä, rakkautta -
oikeaa ystävyyttä.
"En ole koskaan omistanut näin monta ystävää" - sanoin tänään kampaajalleni, jota en ollut ennen tavannut.
Tämä alla oleva kuvaa kaikkea sitä tunnetta, mitä ystävyys voi olla.


Olen kiitollinen karvarakkaistani ja upeasta hiirivahdistani.
Kissa on kulkeutunut etelästä pohjoiseen,
ja hän on uskomattoman hyvä talonvahti!



Olen kiitollinen Kainuun luonnosta ja sen puhtaudesta.
En jaksa lakata ihmettelemästä sen upeita maalauksia.
Jokainen työ- ja kaupppareissuni ovat elämys.


Kaikista suurimman kiitoksen saa puolisoni.
Luolamieheni.
Paras ystäväni, tuki ja turvani.
Kiitos <3


Tähän loppuun laitan vielä ennen ja jälkeen kuvat erään pienelle ihmiselle tehdystä yllätyksestä, jonka hänelle järjestimme hänen ollessaan joululomalla.
Yksi tärkeimmistä perheenjäsenistämme.




Toivon sinulle lukijani parempaa Uutta Vuotta 2017,
terveyttä ja ennen kaikkea rakkautta.
Hymy, jonka annat -
se palaa aina luoksesi.

- Sanna -

6 kommenttia:

  1. Kukaan meistä ei epäillyt, ettet menestyisi.
    Sä näytit minkä osaat.

    VastaaPoista
  2. Olen todella kiitollinen saadessani tutustua sinuun ja näihin ihaniin prinsessoihin❤ei minullakaan ole näin montaa ystävää ollut.Paras sauna missä olen ollut löytyy tuolta tuvan perältä 😍

    VastaaPoista
  3. Ihana summaus vanhasta vuodesta ❤️
    Sinun vuotesi ❣️

    VastaaPoista