tiistai 8. maaliskuuta 2016

Käsi, joka kotiamme keinuttaa.

Kodissamme vallitsee kaaos.
Oikeastaan se on vallinnut viimeiset viikot.
Tämä koko koulu nauraa meille. Se on päättänyt häätää meidät täältä pihalle pikavauhdilla.
Toissapäivänä veden tulo hiipui hiljaa tulemasta. Aivan kuin vesikin olisi ymmärtänyt tämän koulun kohtalon. Lopulta vettä ei enää tullut.
Luolamies kävi tarkistamassa kattilahuoneessa tilanteen. Vikavirtakatkaisija oli lähtenyt pois päältä.
Vuorokauden saimme vielä vettä, sen jälkeen koko systeemi lakkasi toimimasta. 
Kioski meni kiinni.
Kaivon vesipumppu kuoli.

Olemme 600m2:n talossa ilman vettä. Pyykit jäivät koriin. Astiat koneeseen. Suihku ei sada. Ja mikä pahinta, myös wc lakkasi toimimasta.
Luolapariskunnan elämää se ei hirveästi hetkauttanut.
Lähdettiin tutkimaan toinen vesikaivo. Sieltä saatiin vettä.
Saimme vettä peseytymiseen, mutta ei juomiseen eikä ruuan laittoon.
En tiedä, mikä salamatkustaja tähän kaivoon oli muuttanut, mutta kaikki ei ollut sitä, mitä olisi pitänyt olla

.

Onneksi meillä on molemmilla vankka kokemus erähenkisestä elämisestä.
Olemme selviytyneet tästäkin tavalla, josta ei edes huomaisi, että elämästämme puuttuisi jotain.
Tiedämme, miltä tuntuu kun sähköt menee talvipakkasella poikki ja koko perhe on saunassa. Tiedämme, miltä tuntuu kova pakkanen puskee läpi hirsiseinien, ikkunoiden ja lattialautojen - lämpötila on vaivaiset +16 astetta.
Voin kulkea korkokantakengät jalassa hiukset viimeistä suortuvaa myöten laitettuna. Kynnet lakattuna. Meikit tarkoin vedettynä.
Silti minulle ei kannata mainita sanaa, pinnallisuus - koskaan!

Emme ole onneksi taaskaan yksin. 
Meidän tukenamme on tahoja, jotka mahdollistaa meille puhtaamman ja paremman elämän.
Haluan sanoa tässä vaiheessa kiitoksen vanhemmilleni.
Haluan sanoa tässä vaiheessa kiitoksen Puolangan Osuuspankille.
Meidän vuoksemme käännetään kiviä.
Tunnen suurta kiitollisuutta.

Samaan aikaan me teemme muuttopuuhia koulullamme. 
Yritämme päästä jo viikonlopun aikana pois täältä. Ensin koti herätettiin henkiin. 
Nyt sille on aika jättää hyvästit. 
Pala palalta.
Ovi ovelta.


Musta sävy ei sovi sisustussuunnitelijalle enää uuteen kotiin. Silloin ne maalataan. 
Kuka on maalannut puoli vuotta vanhat keittiökaapinovet? Meidän perheessä on tosiaan kaikki mahdollista.


Hetkessä meillä oli maalaamo pystyssä luokkahuoneessamme. Puolisoni ruiskumaalasi ovia ja minä spreyasin vetimiä.
Kaiken on oltava valmiina.
Uusi sivu kääntyy kohta..


Otin tänään kuvaa porraskuilustamme. Minusta näky oli jotenkin todella surullinen.
Kuvassa näkyy mennyt ja tulevaisuus.
Muuttolaatikoiden alla on eteiseemme suunnitellut pintamateriaalit, joita emme koskaan ehtineet käyttää.
Päällä muuttolaatikot painaa unelmat kirjaimellisesti lattialautojen rakoihin.


Elämä ottaa.
Elämä antaa.
Meidän kohdalla se ei nyt oikein osaa päättää.
Me päätämme sen puolesta.
Me otamme sen, mikä meille kuuluu.
Omat ajatukseni ovat täysin uuden kodin sisustuksessa.
Sisustan perheelleni unelmien kodin.
Haluatko nähdä sen?

4 kommenttia:

  1. Voi kyllä haluan nähdä ja toivon onnenhaltijan mukaan matkaanne uuteen kotiine ❤️

    VastaaPoista
  2. Kyllä,kyllä haluan nähdä <3 Toivon Onnea uuteen kotiinne jossa uusi elämä alkaa :) T. Hilkka

    VastaaPoista
  3. Voimia uuteen yhteiseen projektiin. Unelmat kantaa.

    VastaaPoista
  4. Haikeata luopumista mutta samalla avoimin silmin,luottavaisin mielin kohti uutta tulevaisuutta!

    VastaaPoista