keskiviikko 8. elokuuta 2018

Unelmat on tehty elettäväksi.



Olen valmis.

Minun jalkani ovat jo lähteneet kulkemaan kohti uusia seikkailuja.

"Sinä teet oman tiesi,
joka vie minne viekin..."

Allekirjoitin virallisen tarjoukseni toivottavasti meidän uudesta kodistamme.
Huomenna tähän aikaan olen saanut kuulla,
onko minun sydämeni löytänyt polkuni uuden pysäkin.

"Kaiken rakkauden
minkä annat sen,
sä saat aina takaisin.."

Tämä nykyinen koti kasvatti minut ottamaan unelmat, 
ne hulluimmatkin vastaan pelkäämättä.
Tämä koti opetti minua auringosta maahan saakka.

"Pelko milloinkaan,
ei saisi johdattaa.."

En eläissäni olisi osannut kuvitella,
että saisin kokea näin upean seikkailun Korpikuusen suojeluksessa.
Eikä se seikkailu ole loppumassa.

Oikeastaan pääsin juuri vasta vauhtiin.

"Jätätkö nyt Kainuun?"
"Me emme sinua ole päästämässä mihinkään"
"Me tarvitsemme sinua"

Kyllä ja minä tarvitsen Kainuun Korpimaisemia
ja teitä ihmisiä täällä.
Ihania uusia ystäviäni.
Elämääni.

Meitä odottaa toivottavasti uusi koti pönttöuuneineen,
vanhoine lattialautoineen,
kylmine kellariportaineen.
Uusi Korpikuusen koti on alkanut kertoa jo aivan uutta tarinaa.
Aivan uusin sisustuksin.
Ympäristöineen.

Sillä kodilla on jo nimi.

Hän,
elämäni valo,
nojasi vasten mahdollisen uuden kotimme puuhellaa.
Minä istuin pyöreän pöydän äärellä,
juttelin kiinteistövälittäjän kanssa.
Katseeni kohtasi ne silmät takanani
"Tuo jääkaappi kannattaisi kääntää tuota pitkää seinää vasten"

Naurahdin.
Olin juuri sillä hetkellä miettinyt samaa.

Olen selannut iltaisin tapettivalikoimia.
Mitannut huonekaluja.
Piirtänyt ja suunnitellut.

Olen valmis.

Nämä hirsiseinät saivat nähdä taas yhden matkan,
kohta ne seinät kuulevat uusia tarinoita.



Suljen vanhan
ja
avaan uuden.

Polkuni mun.

Polkuni meidän.

Sanna





3 kommenttia:

  1. Kääk, alkaa tässä vanhaakin jännittämään! Kaikkea hyvää elämääsi!

    VastaaPoista
  2. Niin juuri, kaikkea hyvää, uutta ja jännittävää uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa päästä seuraamaan seuraavaa matkaasi! Kaikkea hyvää teille molemmille tulevaan elämäänne! <3 :)

    VastaaPoista