perjantai 26. helmikuuta 2016

Elämysmatka äitini synnyinseudulle.

"Katopa Sanna millainen tila minulla on tässä sängyssä nukkua" - pyysi äitini minun katsomaan, kuinka pienellä alueella hän sängyllään oli. Kuulin isäni puhuvan prosenteista ja perustelevan tilajakoa vertaamalla heidän kokoihinsa ja persooniinsa. "Minä olen 80% ja sinä olet 20%" - jatkoi isäni luentoaan.
Vastakohdat täydentävät toisiaan?
Mennessäni omalle pedilleni en voinut olla hymyilemättä näiden kahden jutustelua. 
Tiedän todellakin mistä suurimman osan persoonaani olen saanut.
Olen tullut myös siihen tulokseen, että vastakohdat todellakin täydentävät toisiaan.

Muistin erään keskiyön tapahtuman korpikuusen kodissamme. 
Meillä puhkesi Luolamiehen kanssa valtavan paineen ja suurten remonttien voimasta keskellä yötä riita. Suuttuessani lataan itseeni sellaisen määrän energiaa, että sillä voimalla oikeasti lämmittäisi kokonaisen kylän kodit!
Nousin sängystä. 
Matkalla eteiseen ajatuksen voimalla tyhjensin koko kodin - käärin matot rullalle, otin verhot ikkunoista ja tungin auton peräkonttiin jääkaapit ja ruokapöydät tuoleineen. Onneksi vain ajatuksen voimalla ;).
Varmistin, että minun lähtöni nähdään. "Tulet katumaan! Et ikinä saa minunlaistani naista tilalle" - sihisen hampaideni välistä jo melkein puoleksi nukkuvalle miehelleni. Luolamies kääntyy kuin hidastettuna, katsoo minua pieni hymy huulilla kysyen;
"Kelkkailemaanko sinä olet lähdössä? Keskellä yötä? Siellähän on kylmää ja pimeää ja eihän sulla ole edes moottorikelkkaa…" 
Olisin voinut lyödä tyyppiä pehmustetulla pesäpallomailalla ilman niitä pehmusteita.
Tiesin näyttäväni idiootilta oven raossa ja mikä pahinta Luolamies sai minut hymyilemään kesken riitatilanteen.
Hävisin.
Onneksi.
Jos Luolamies lähtisi jokaiseen minun tunnekuohuun mukaan, olisin saanut aika päivää sitten palata maitojunalla takaisin :D 
Vastakohdat sopivasti todellakin tasapainottaa.

Maanantai-iltana saavuimme äitini synnyinseuduille Sieviin. Meillä oli pientä pintaremonttia luvassa hieman alkeellisimmissa olosuhteissa. Nukumme asuntovaunussa, joka toimii "kotina" siihen saakka kunnes tämä kuvan ihanuus saadaan käyttökuntoon.


Äitin osti synnyinkotinsa.
Olemme päättäneet koko perheen voimin laittaa koti asuttavaan kuntoon.
Minulle luonnollisestikin osui pintojen uudistaminen. 
"Haluaisin pönttöuunit valkoiseksi" - ehdotti äitini kun mietimme uunien väritystä.
"Tällä kertaa ei asiakas saa nyt tätä päättää, pönttöuunit eivät saa valkoista pintaa" - vastasin tietäen, mitä aion uuneille tehdä. 
Molemmissa makuuhuoneissa ovat alkuperäiset hyvin säilyneet tapetit. 
Tapetit totta kai säilytetään ja siksipä minun olikin helppo päättää uunien väritys.



"Oho, tuleepas siitä hieno!" - totesi isäni nähdessään ensimmäiset telan vedot uunin pintaan.
"Sitä pitäisi tosiaankin uskaltaa käyttää värejä rohkeammin" - hän jatkoi ihasteluaan.
Olen ehdottomasti samaa mieltä. 
Uunit ovat kuin huoneen koru.



Lattiaa ei vielä tässä vaiheessa ehditty tähän lilan huoneeseen vaihtaa.

Seuraavana meillä oli projektina eteisen tapetointi.
Se kaikessa helppoudessaan muodostuikin todella työlääksi. Tasoitetapetointi ei onnistunutkaan päälle tapetoitavaksi. Jouduimme repimään tapetit alas ja poistamaan kaikki viisi tapettikerrosta alta. 
Ja jotta työ ei olisi ollut liian helppoa, päätin kaataa tuossa rappusilla olevan liisteriastian vaatteilleni ja lattialle - liisteriset vaatteet sekä hengenvaarallisen liukas lattia oli oikeinkin kiva lisämauste tähän sekasoppaan.



Halusin tehdä eteisestä näyttävän. Lattia maalataan vielä valkoiseksi, korkeat jalka- katto ja peitelistat sekä kattoon kristallikruunu - sanoisinko, että nätti on ;) 

Teimme neljän päivän aikana paljon muutakin, mutta laitan kuvia lisää myöhemmin kunnes on enemmän valmista kuvaa.
Sain kiireisen arjen keskelle pienen elämysmatkan.
Sukulaiset kävivät kylässä päivittäin. Sauna lämpeni joka ilta. Ulkohuussissa hiiret moikkailivat alatasanteella eikä juoksevaa vettä ollut saatavilla.
Tykkäsin! 
Palaan tähän projektiin myöhemmin.

Aurinkoista viikonloppua lukijoilleni <3

Ensi viikolla tapahtuu taas paljon...