tiistai 21. helmikuuta 2017

Uskalsin yrittää - puusängyn entisöintiä.

"Oletko sinä Sanna?"
- kysyi iloisesti tänään naishenkilö kävellessäni koulun pihalla.
"Tunnistin sinut blogisi kautta".
Sain sylillisen kehuja mukaani.

Hetki tuntui hyvältä.

"Sinä kirjoitat tavalla, johon pystyt eläytymään täysin"
- tarinoi toinen ihana naishenkilö myöhemmin iltapäivällä.
"Kirjoituksesi koukuttaa"

Juuri äsken sain puhelun tuntemattomasta numerosta.
75-vuotias naishenkilö soittaa.
"Olen kuullut, että sinä pystyt melkein ihan mihin tahansa".
"Tämä kunta tarvitsee sinua".
Sain pyynnön lähteä kunnallisvaaliehdokkaaksi,
se oli jo kolmas kerta.

Puhelun jälkeen jäin ajatuksiini.
Nojasin tiskipöytää vasten ja kurkistin vieressäni olevaa kahvikuppia;
sielläkin oli hiirenpapana.
Hiiri oli vallannut keittiöni.
Hän oli myllännyt kaikissa laatikostoissa.
Tiskikone pyörittää astiostoani läpi.

Otin ilmastointiteippiä lisää,
tukin viimeisen lattiarajassa olevan kolon.
Ei hiiri lannista.

Ei edes korkeat lumikinokset.
Oli lämmin keli pudottanut navetan katolta lumet alas,
puiden haku hetkeksi hidastui,
mutta se ei estynyt.


Mietin hetkeä elämässäni vuosia taaksepäin.
En olisi voinut ikinä olevani tilanteessa,
jossa minut haluttaisiin ehdolle vaaleihin.
"Tämä on tuhannen taalan juttu, en päästä sinua käsistäni"
- päätti Rouva puhelun.

"Uskalla aloittaa,
kyllä sinä onnistut".
Työhuoneessani seisoi vanha puusänky vailla kaunistautumista.
Eihän tämä oikeastaan ole lainkaan koulutusta vastaavaa,
mutta haluan silti työn toteuttaa.


Istuinosa puuttui.
"Tahtoisin samanlaisen kuin sinun pöytäsi kansi on"
oli asiakkaani pyyntö.

Kaksi päivää aiemmin olimme puolisoni kanssa tehneet löydön navettani vintiltä.
Iso kasa vanhaksi patinoituneita viisi metriä pitkiä lautoja.


Näistä taiomme kansi osan.

Irroneet puuosat liimaukseen.
Kuten kuvasta huomaa, ei ole tyttö ihan täysin valmistunut ottamaan vastaan entisöintitöitä ;)
Mutta se on vain hidaste.


Kun aloitan,
en osaa lopettaa.
Saunan jälkeen minä vain pienesti vielä…


Taustalla soi musiikki.
Olen unelmissani.

Istuinosan tekemiseen tarvitsin puolisoni apua.
Vinot vääntyneet laudat eivät välttämättä halua olla kanssasi samaa mieltä.




Toteutin juuri jotain sellaista,
mitä en olisi uskonut osaavani.
Minä uskalsin yrittää.

Sain äsken keväällä alkavasta isosta projektista tarjouksen hyväksymisen sähköpostiini.

Tunnen kiitollisuutta.

- Sanna -



maanantai 6. helmikuuta 2017

Muutaman kilometrin elämysmatkani.

Hiljennän autoni hyljätyn talon lähellä.
Katson sen nukkuvaa ulkokuorta,
hiljaa täynnä elämää olleita ikkunaruutuja.
Ei kajasta valo,
ei lapsi paina kasvojaan ruutuun.
Usein katsoessani näitä lumiharson kietoutuneita koteja mietin,
millaisen elämän nämä seinät mahtoikaan asujalleen antaa.
Koti on vanha.
Silloin elämä on ollut erilainen.
Niin monta syntymää,
niin monta kuolemaa.


On olemassa hevoskuiskaajia.
Tahtoisin olla hylättyken kotien kuiskaaja.
Tahtoisin lukea näiden seiniltä menneen elämän,
kuulla sen naurun,
kuulla sen itkun.
En puhu kummituksista,
puhun valokuvista ja muistoista.
Tarinoista.


Luonto elää kodin nukkuvan ympärillä yhtä upeana vuodesta toiseen.
Asukkaat tulee ja menee,
luonto ei hylkää.
Talo vanhus on kasaan jo lyyhistynyt.
Miten monta tarinaa ovat nämä puut nähneet?



Tein tänään matkan postikorttimaisemiin.
Se maksoi muutaman kilometrin verran dieseliä.
Haluan sinulle lukijani näyttää, mitä minä jokaisella kauppareissullani näen.
En pelkästään näe tätä maisemaa,
näen tarinoita.
Tiedätkö, käännän satukirjan sivua
ja jatkan lukemista.



Kuin lapsi saan minäkin poistua hetkellisesti arjesta.
Kivuista ja säryistä,
sukellan puhtauteen.
Tänään minä tarvitsin tällaisen matkan.



Tunsin kiitollisuutta.
Elämäni on.
Ei näkynyt elämää ikkunaruudun.


Antaa kodin vanhan nukkua,
luonto ympärillä heräilee kaamoksestaan.
Aurinko tervehtii meitä.


- Sanna -



perjantai 3. helmikuuta 2017

Päiväkodin stailausta.



"Tiedätkö Sanna miten olemme odottaneet sinua"
- totesi iloisesti hymyillen päiväkodinjohtaja tervehtiessäni minua.

Olin ottamassa vastaan yritykseni haastavinta työkeikkaa.

Päiväkoti.
Asiakkaanani ovat lapset,
ja henkilökunta.

Päiväkoti.
Se on lapsesi työpaikka.
Lapsi viettää suurimman osan päivästään siellä.
On tärkeää, että paikka on hänelle mieluinen,
viihtyisä ja lapsen näköinen.

"Tämä paikka tarvitsee ehdottomasti värejä"
- ajattelin kun katselin ympärilleni.

Aloin töihin.
En tuolloin todellakaan osannut arvata,
millaisen haasteen vastaanotin.
Olin maalannut melkein viikon,
sen jälkeen tajusin pyytää apuvoimia.
Aika on tällaisessa kohteessa aina rajallinen.

Tässä välissä siis annan nöyrimmän kiitokseni Puolangan kunnan ammattitaitoisille apulaisilleni. 


Työt eteni ja valmista jälkeä syntyi.
Tummuneen mäntypuun maalamiseen saikin tehdä väliin vetoja jopa kuuteen kertaan.
Mutta nämä vedot kannatti tehdä.



Nähdessäni salin kaapinovet, tiesin heti että niihin tulee väriä kunnolla.
Halusin raikkautta, mutta myöskin sitä lapsenmielisyyttä.




Minulla on suunnitelma aina valmiina.
Mutta ei ole tainnut olla kohdetta, etteikö suunnitelma olisi elänyt sitä mukaan kun valmista pintaa syntyy.
Tällä kertaa päätimme yhdessä tuumin ihanan henkilökunnan kanssa laittaa tähän takan ympärille väriä enemmän.



Nukkumahuoneesta halusin tehdä rauhallisen,
raikkaan ja tähän päivään kuuluvan.



Valkoinen, pehmeän harmaa ja koivu ovat mielestäni todella kaunis kokonaisuus yhdessä.



"Sinä Sanna saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin tästä suorituksesta"
- nosti topakka tyttö sormensa vielä pystyyn tehostaakseen sanomaansa.
Siinä se tuli.
Paras ja tärkein kiitos.

Samassa uudistimme keittön.
Sen oli jo aikakin päivittää,
30-vuotta oli vanha keittiö palvellut ruokailijoitaan.
Entinen laitoiskeittiö muutettiin tämän päivän tarpeita vastaamaan.



Pieniä korjauksia vielä tarvitaan,
mutta onhan näissä uusissa tiloissa nyt aivan eri kiva työskennellä.



Nythän täälä voisi vaikka tanssia, kun tilaa on niin kivasti ;)
Keittiön asensi paikallinen keittiöfirmamme Kaluste Väisänen Oy.



Alle viikossa oli vanha keittiö purettu ja uusi asennettu paikoilleen.
Jouluviikolla ahkeroimme jokainen tekijä, lapset palaavat kohta takaisin työpaikalleen, aika oli todellakin rajallinen.



Jos ihmettelet tason alla olevia aukkoja, niissä säilytetään ruokailuvaunuja.
Kuvanotto aikana pienet asiakaani juuri ruokailivat.
Kysyin heiltä, ovatko he viihtyneet uusissa väreissä,
kuorona he huudahtivat "Joooo".

Tämän kohteen remontti vielä jatkuu,
siitä saatte taas lisää kuvia kun on valmista pintaa.

Kiitos myös päiväkodin henkilökunta mahtavasta asenteestanne.
Yhdessä me onnistumme.

Tähän loppuun laitan nöyrimmän pyyntöni.
Tämä blogini on vahvin markkinointikanavani,
tätä kautta minulle tulee 95% työtilauksista.
Jos sinulle lukijani tulee tunne, että haluaisit jakaa päivitykseni, 
tykkäisin kovasti jos niin tekisit.
Ja pieni kommentti aina mieltä lämmittää.

Kiitos <3

- Sanna-

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Meidän matkamme.

Minä pieni ihminen,
keskellä kaiken suuruuden ja yltäkylläisyyden.
Rakennukset kiiltävineen julkisivuineen kohoaa yhä mahtipohtisemmin kohti pilviä.
Loistoautot ajavat perä toisensa jälkeen  jättäen äänet mahtavista voimistaan.
Palvelijat ja sheikit vaihtavat autonavaimia - loistoautot ovat turvassa tarkan valvovan silmän alla sillä aikaa, kun perhe käy ruokaostoksillaan maailman suurimmassa ostoskeskuksessa.
Ostoskeskuksessa, missä puheen sorina muistuttaa meren kohinaa,
missä näyteikkunat hohtaa kultaa ja timantteja.
Olemme maailmassa, mitä eletään vain satukirjoissa.

Olemme saapuneet Dubaihin.


Halusin nähdä kaiken omin silmin.
Kaupungin, joka on rakennettu aavikolle.
Nyhjäisty tyhjästä, pieni vaatimaton kalastajakylä kasvoi suurkaupungiksi.
50-vuotta sitten melkein täysin aavikon peittämä.



Yritin kovin miettiä.
Katsoin rakennuksen muotoja, arkkitehtuuria ja korkeutta.
Katselin tarkoin työmaalla olevia nostopuomia,
ne siis nousevat rakennuksen mukana kohti äärettömyyttä.
Mietin niitä rakennusmiehiä,
kuinka he voivat osata tämän kaiken.
Kyllä, olen erilainen matkustaja - kiinnitän huomiota kohtiin, joita ei toisilla tulisi mieleenkään. Naistenhan kuuluu käyttää aikansa ostoskeskuksissa visat vinkuen.
Me istuimme metrossa nenät ikkunaruutuun painautuen.

Minne katseen käännätkin, siellä on rakennustyömaa. Paljon valmista ja vieressä nousee kohta valmistuvaa.





Kaikki niin lähellä,
mutta silti niin kaukana.
Taksi on sinun kulkuvälineesi, paras sellainen - edullinen ja nopea.
Dubai ei ole kävelijöiden maa.
Suojateitä ei ole montaa, eikä pyöräteitä.
Dubai on ostoparatiisi, kyllä -
jos sinulla on paksu tili ja pienesti vähän enemmän.

Parkkipaikoilla on rivissä autoja, jollaisia et Suomen teillä oikeastaan edes näe.



Elämä, joka on täydellinen vastakohta minulle.
En pysyisi sen tahdin matkassa.
Tämä vuoristorata pudottaisi minut huipulla kyydistä.
Silti uskomaton kokemus -
taideteos ihmisen kädentaidosta kirjaimellisesti.
Kaikki ovat täydellistä -
siisteys, ystävällisyys, järjestelmällisyys.
Säännöt ovat sääntöjä ja niitä noudetaan.
Ei ollut katutappeluita, ei känniääliöitä.
Jätimme matkalaukut ostoskeskuksen pääsisäänkäynnille ja siinä ne olivat tunnin kuluttua edelleen - jättäisitkö Suomessa?
Et.

Kaikkein parasta oli nähdä se, kuinka nainen on tuossa maassa todellinen kuningatar.
Ravintolassa naiselle tarjotaan tuoli,
miehelle ei.
Metrossa naiselle on oma vaunu,
sinne mies ei saa tulla.
Naista tervehditään aina ensin,
hänelle avataan ovi.
Se oli ihailtavaa. Se oli nähtävyys muiden joukossa.
Arvostan.

Yhden pienen tärkeän ostoksen mekin teimme.



Sitä varten taiteilin rannalle simpukoista sydämen.
Kolme kertaa sen tein, aalto pyyhkäisi sen yli.
Luolamieheni keräsi simpukat kärsivällisesti aina uudestaan.


Me annoimme toisillemme lupauksen rakastaa.
Me olemme nähneet sen kolikon toisenkin puolen,
silti me tahdoimme.
Se ei ole itsestäänselvyys, se on tahdosta kiinni.
Me tahdoimme -
eilen, tänään ja huomenna.


Meidän ensimmäinen yhteinen lomamatkamme.
Sinulle lukijani kerron,
Dubai on jotain sellaista, jota et koskaan ikinä muualla koe.
Se on ikiliikkuja.
Jos haluat elämysmatkan keskelle täydellisyyden,
sinun täytyy ostaa matkalippu tähän maahan.

- Sanna -