tiistai 16. lokakuuta 2018

Elämää remontin keskellä

     

Kolme huonetta.
Keittiö, olohuone ja makuuhuone.

Istuin keittiön lattialla suojapahvin päällä.
Olin poistanut ruokakomerosta hyllyt,
maalannut sieltä seinät ja lattian.
Olin tasoitetapetoinut keittiön yhden seinän.
Yhden seinän maalannut.
Kahdet ikkunapuitteet maalannut.
Olin suojannut pönttöuunien ympäristön muoveilla.


Otin kuvan.
Latasin sen instagramiin.
Pohjamaalasin toisen pönttöuunin.
Istuin välipalalle keittiön lattialle.


Mitä seuraavaksi?

Kolme huonetta.
Ne ovat remonttiväripalettia.
Teen yhden homman sieltä,
toisen täältä.
Odotan.


Päätin lähteä kaupunkiin valitsemaan välitilalaatat.
Miten voikaan suunnitelma muuttua määränpäässä.
Sain valittua laatat,
ja sitten sainkin puhelun miekkoseltani;
"Täytyy ostaa maalinsekoitusastia".

Aloitin Puuilolta.
Puhelimessa saan ohjeistuksen,
mitä etsin,
hän jopa neuvoo et mihin hyllyn väliin menen.
Pyydän myyjän kaveriksi.
Myyjä pyytää toista ja kolmatta,
kysyn neljänneltä.
Ei löydy.

Löysin kuitenkin kolme upeaa jouluvaloa,
jotka ovat kuin tilauksesta tehty meidän makuuhuoneemme tehosteväriin.


Ajan seuraavaksi Motonettiin.
Ei löydy sekoitusastiaa,
mutta löytyy maaliruisku.

Menen K-rautaan.
Ei löydy sekoitusastiaa,
mutta löydän myös hellan taakse laatan.

Menen Tokamannille.
Ei löydy sekoitusastiaa,
mutta löytyy uuninluukkujen spraymaali.

Menen Prismaan.
Ei löydy sekoitusastiaa,
mutta kun lähden pihasta,
näen ehkä upeimman taivaan,
mitä olen aikoihin saanut nähdä


Kävin viime viikolla kolmen päivän työreissussa Porvoossa.
Ensimmäinen kuva on napattu hetkeä ennen asiakkaalle menoa.

Tämän työreissuni aikana oli ärsyttävän ihana hän päättänyt yllättää minut! <3
Hän oli irroittanut vanhat lattialaudat keittiöstä,
eristänyt lattian,
laittanut uudet lattialaudat,
maalannut ne,
levyttänyt seinät
ja vieläpä tapetoinut seiniä.

Huh.



Porvoosta löytyi tuliaisia mukaan korpikuuseen.
Vanha matkalaukku on yksi kotimme uudesta sisustuselementistä.
Osaatko arvata makuuhuoneemme tehosteväriä?




Huomasithan lukijani,
kuinka hyödynsin kaupunkireissuni.
En kulkenut putket silmillä,
vaan katselin ympärilleni 360 astetta,
eli täyden kierroksen verran.

Mutta maalinsekoitusastiaa ei löytynyt.

Äsken maalasin vielä uuninluukut spraymaalilla ja vieläkin nenässä tuntuu.
Huomenna alamme tositoimiin, kun pönttöuunit saa uuden pinnan
ruiskumaalaamalla.

Nähdään taas pian.

Sanna







keskiviikko 3. lokakuuta 2018

On aika jäähyvästien

Kävelin makuuhuoneeseeni.
Se oli melkein tyhjä.
Pysähdyin keskelle huonetta, katsoin tuttuja peltomaisemia ikkunasta
ja silloin kyynelkanavat aukesivat.
Kyynelten virratessa pitkin poskiani jatkoin siitä huolimatta.

Huonekalu kerrallaan turvasatamani tyhjeni.
Kuin lyhytelokuva olisi lähtenyt sillä hetkellä ajatuksissani pyörimään.

On aika jäähyvästien.
Millaisen oikean sadun tämä koti minulle mahdollisti.
Sain elää monta uskomatonta hetkeä.

Vaikka kotini on kaukana,
siellä Korpikuusessa,
oli se koti täynnä elämää.

Kerron teille kuvin ja sanoin tässä tämän lyhytelokuvan.


Aloitan ehdottomasti minulle tärkeimmistä.
Naapureistani.
Heitä tässä on ehkä tuskallisin hyvästellä.
Lukuisat saunaillat savusaunan löylyissä.
Siellä mustien seinien sisällä kerrotut tarinat.


Heidän uskomaton apu tilanteessa kuin tilanteessa.
Jäi tyttö lukkojen taakse tai puuttui häneltä työkaluja.
Joulukuusi piti hakea pellolta, missä lunta on liikaa.
Naapurit, minulle rakkaimmat,
he auttoivat.

Kiitos.
Ikävä on jo nyt hetkiämme,
mutta ero ei ole lopullinen <3



Tänä päivänäkin minun tärkeämpiin kuuluvat ystävät
matkustivat kaukaa luokseni.
Minun ihanat.


Unohtumaton prinsessaleiri.
Sain itsekin hetken elää pienen prinsessatytön elämää.
Mikä voima näissä hetkissä, kun näkee miten he nauttivat.


Muistatteko tämän ihanan pöllön, joka tuli viimeiselle matkalleen pihapiiriini.
"Mitä ajattelit kun näit pöllön, se kertoo siitä, millaisen viestin pöllö sinulle halusi tuoda".

Ajattelin pelkkää hyvää.
Ajattelin, että elämäni on kuin satua, jossa suloiset pöllötkin tulee aamupalalle tervehtimään minua.


Kotini oli remonttia remontin perään.
Intohimoni,
harrastukseni
sekä työni.


Oli murhettakin,
joka kuitenkin päättyi hyvin.
Vesivahinko, jonka yöllä ennen ulkomaanmatkaani löysin yllättäen.
Silloinkin naapuri riensi auttamaan ja tyttö pääsi matkaan.


Mutta heti perään saan laittaa kuvaa ympäröivästä kauneudesta,
joka taulun lailla loisti joka ikkunasta.
Joku tuntematon taiteilija ikuisti myös tauluksi yhden luonnon itse tekemän taideteoksen.



Viime talven uskomaton lumen paljous,
niin hyvässä kuin pahassa,
se lumosi ja tuhosi.


Viime joulu on ehdottomasti lapsuuden joulujen jälkeen parhain.
Minun puoli elämääni matkusti etelästä joulun viettoon.
Joulumme oli kuin olisimme kopioineet itse joulukortteja.



Loppuun se kaikista tärkein.
Löysin sen kadonneen sielunkumppanini.
Meillä on koko pitkä tulevaisuus aikaa nyt jatkaa tätä sadun kirjoittamista.
Ehkä se vasta nyt alkaakin?


On aika jäähyväisten.
Yksi ovi sulkeutuu
ja toinen perään avautuu.

Päällimmäisenä ajatuksena on kiitollisuus.
Ei ole kaikilla mahdollisuutta kokea jotain näin upeaa oman  kodin ympäröimänä.

Kiitos.

Sanna

Ps. Onnea uuteen kotiin uudelle perheelle <3

torstai 27. syyskuuta 2018

Sen nimi on Metsäkumpu

Pelkään kellareita.
Pelkään niitä kylmiä kiviportaita,
jotka johtaa alas maan uumeniin,
pimeään ja vähän kylmään.

Nauran itselleni.
Ostan kodin,
jossa on juuri tällainen kellari.
Olen selvästi huomannut nyt sen, että oikeasti pelon voittaa sen kohtaamalla.
Tämä aiempi ihana turvasatamani opetti minulle sen!
Vielä en ole uuden kotimme kellariin yksin mennyt,
mutta tiedän että se päivä tulee pakostakin eteen.

"Minä rakennan sinulle portaikon sellaiseksi,
ettei se sinua pelota.
Ajattelet sit minua kun kellariin menet,
ja kaikki on hyvin".

Mun turvaukkoni juttelee
ja nostaa minut ilmaan.


Olemme saaneet avaimet uuteen kotiimme.

Sen nimi on Metsäkumpu.
Sievä, suloinen, joka huokuu täydellä voimallaan lämpöä.
Lattialaudat keittiössä narahtaa niin kodikkaasti.
Mikä tunnelma,
sitä voi oikeasti käsin koskettaa.

Istun kuvassa meidän tulevassa olohuoneessamme.
Olen onnellinen!


Koko keskikerros on ylösalaisin.
Vanhat tapetit on otettu seiniltä.
Listat poistettu -
ne hiotaan ja uudelleen maalataan.


Pönttöuunista on maali rapattu.
Se tulee saamaan upean metallihohtopinnan ruiskumaalattuna.
Keittiöovet ovat myös valmiina,
ruiskumaalauksella saimme upean lopputuloksen,
minun taitava rakkausukkoni teki sen.



Kolmen huoneen tapetitkin on nyt valittu ja laitettu tilaukseen.
Ne saapuvat viikon päästä,
vielä en näytä kuvaa valinnoista ;)

Lattiat olohuoneesta ja makuuhuoneesta ovat maalattuina.
Olemme ehtineet jo viikossa puuhailla.
Miksipä emme olisi,
remonttia rakkauvella.


Kodimme nimi on Metsäkumpu.
Tule seuraamaan meidän instagram tiliämme,
sen löydät nimellä metsäkumpu.

Huomenna lähdemme ostamaan puutavaran sängynpäätyymme.
Teemme niin pitkälle kuin mahdollista kaiken itse.
Ollaan tee se itse pariskunta.
Väliin törmäillään kun mielikuvituksemme tarvitsee tilaa,
mut sit löydämme jo pian taas yhteisen sävelemme.

Otin toissapäivänä kuvan makuuhuoneemme ikkunasta.
Totesin, ettei taida muuta taulua huoneemme tarvita.


Lopuksi kiitän, 
jos jaksat jakaa tämän postaukseni.
Toivon,
että mahdollisimman moni löytää instatilin, 
jotta voi päivittäin seurata elämää Metsäkummulla.

Ihanaa iltaa lukijoilleni!

Sanna ja <3
















keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Uskomattomia unohtumattomia kohtaamisia.

Olin juuri vienyt ensimmäisen muuttokuorman uuteen kotiimme.
Ajoin tämän jälkeen kyläkauppamme pihaan,
jotain pientä piti kaupasta noutaa.

Olin kävelemässä ostoskärryjeni kanssa kohti kassaa,
kunnes muistin että ketsuppiahan sitä piti vielä.
Peruutin ehkä kolme askelta.
Olin vauvanvaippahyllyn kohdalla.
Hyllyjen välissä oli nainen kyykyssä vaippakassi kädessä.
Mietin, että menisinkö sittenkin toisen hyllyn välistä,
mutta päätin mennäkin kuitenkin juuri tämän hyllyn välistä.

Kävelin käytävää pitkin.
Tässä kohtaa voisi laittaa filminauhan hidastetuksi.
Nainen,
joka oli kyykyssä vaippakassi kädessä.
Hän käänsi katseensa minuun,
tummat silmät katsoivat hieman silmiään siristäen.
Minä katsoin takas.
Katseemme kohtaaminen vain jatkui,
molemmat käänsimme päämme minun ohittaessani naisen.

"Oletko sinä Sanna?" - kysyi nainen hymyillen.
Olenhan minä ja mietin pääni puhki, että kuka hän on?!

Nainen näkee kysyvän katseeni ja vastaa minulle,
että joo sinun ei kuulukaan tuntea minua.
"Olen seurannut sinun tarinoita facebookissa ja tunnistin sinut sieltä".

Meidän juttumme lähtee täyteen vauhtiin heti siltä istumalta.
Kaksi kaunista nappisilmää nauraa siellä hyllyjen välissä kun aina toisensa tunteneet.

Mutta voitteko kuvitella.
Tämä nainen asuu Kaliforniassa.
Silti meitä yhdistää heti monta asiaa.

Olemme molemmat sisustussuunnittelijoita.
Omistamme saman tien varrelta rintamamiestalon,
olemme suurin piirtein saman ikäisiä,
molemmilla on yhtä huikee huumorintaju
ja mikä tärkeintä,
elämme juuri nyt unelmaamme.

Vaihdoimme puhelinnumerot
ja päätimme kutsua toisemme kylään.
Oikeastaan mietimme,
että lähdemmekö piknikille.

Sain myöhemmin viestin,
että hän oli tehnyt U-käännöksen, kun oli meinannut unohtaa kauppareissun.

Miten pienistä päätöksistä monet kohtaamiset ovat kiinni.

Olen muuttamassa uudelle paikkakunnalle.
Tarvitsen ystäviä sieltäkin.
Tarvitsen sen ystävän,
jota voin pyytää pimeään metsään etsimään Korpielämän salaisuuksia.
Ystävän,
jolle voin soittaa et lähde mun kaa salille tai yhdelletoista.

Vaikka tämä upea nainen asuu pääsääntöisesti kaukana,
tiedän jo nyt,
että minä löysin uuden ystävän.

Elämä on väliin liian uskomatonta.


Alkaa olla viimeiset kerrat,
kun tämän ulkosaunan lämmöistä nautimme.
Ihanat löylyt sauna on antanutkin.

Haluaisin teille jo juoruta kaikki uudet sisustusjutut uuteen kotiin liittyen,
mut mistä minä sitten kirjoittaisin? ;)

Tarina siis jatkukoon.

Ihanaa iltaa!

Sanna

perjantai 7. syyskuuta 2018

Unelmia harvoin yksin rakennetaan.

En löytänyt tarkkaa päivämäärää,
mutta siitä on aikaa noin kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.
Kävelin tuolloin paikkakuntamme osuuspankkiin.
Minä jännitin hetkeä todella paljon.

Olin löytänyt ne unessani nähdyt ruutuikkunat,
mut minä tarvitsin rahaa, että pääsisin koskettamaan niitä.

Mietin juuri nyt hetkeä, 
kun istun siinä tuolilla kirjaimellisesti hattu kourassa.

Se köyhä pieni tulitikkutyttö.

Tänään istuin siinä tuolilla uudemman kerran,
tai oikeastaan kahteen otteeseen.
Ensin olin myyjän paikalla. 
Myin kodin, jonka ruutuikkunoita pääsin koskettamaan.
Sitten istuin ostajan paikalle
ja ostin uuden unelmani.

Olethan lukijani ymmärtänyt, 
harvoin unelmat yksin toteutuu.
Tarvitset ympärillesi tukiverkoston, jonka sinun itse täytyy luoda.

Tämä nainen tänään pankissa, 
joka istui pöydän takana jo silloin vajaat kolme vuotta sitten.
Hän on ollut se hiljainen tuki taustalla,
hän on ollut aina valmiina auttamassa minua,
kun päätän jatkaa unelmieni toteuttamista.
Hän on ollut se yksi vahvin tuki.

Nyt saa siis onnitella.
Tuplaonnitella.
Tai oikeastaan triplaonnitella.

Myin kotini.
Ostin uuden.
Ja minusta tulee avopuoliso.

Katsokaa nyt meitä.
Me teemme mitä me haluamme.


Nämä upeat veistokset on pakattu peräkärryyn,
huomenna olemme kyläpäivillä synnyinkotini pihamaalla.

Siellä on moottorisahaveistosnäytös.
Sitä varten kaadoimme puun.



Yhdessä ison painavan pölkyn kärryyn käsin vedimme,
koska me voimme.

Olemme jo uuden kotimme keittiönovet saaneet maalaukseen.
Duunasimme niitä ja nyt niissä on ensimmäinen maalipinta.



Koska me voimme.

Loppuun laitan sen täydellisen pariskuntakuvan.
Eikö se oli juurikin tällainen?

Kohta pääsette näkemään mallitapetteja, joita posti lähettää.
Yhtä joulua tulee olemaan tää.

Nöyrä kiitos minun tukiverkostolleni,
teitä on suuri joukko,
kiitos <3

Hyvää viikonloppua!

Sanna


maanantai 27. elokuuta 2018

Mä olen tässä

"Mikä tuo koputus oli?"
Kysyi ääni vierelläni meidän ollessamme illalla jo peiton alla.

"Mistä se koputus kuului?" - kysyin
"Tuolta eteisen suunnalta"- sain hiljaisen jo uneliaan vastauksen.

Sammutin huoneesta valon ja koko talo pimeni.
Mietin ääneen katsellen ikkunoiden suuntaan, että onko joku pihallamme taas varkaissa?
Jotain kuukausia sitten navetan takaa oli kadonnut sähköinen puuhalkomakone.

Huone hiljeni.
Ääriviivat selkeytyi.
Katselin ikkunaruutuja, joiden edessä ei ole ollut minun aikana koskaan verhot kiinni.
Olin siinä kainalossa, turvallisen käsivarren päällä nojasin vasten olkapäätä.

"Minua vähän pelottaa" - kuiskasin.

Ote ympärilläni tiukkeni.
"Minä olen tässä, ei sinulla ole mitään pelättävää"

Uskalsin käydä kuitenkin hiippailemassa tuvassa,
että näkyykö liikettä pihamaalla.
Pihamaa oli jo unessa.

Käperryin siihen turvalliseen syliin,
vedin peiton ja nukahdin ajatukseen,
ettei minulla oikeasti ole mitään hätää.


Jo ensimmäisten yhteisten kuukausien jälkeen nimesin meidän lauluksi
Mikko Harjun kappaleen;

"Mä olen tässä,
sua varten,
sua aina suojelen."

Meillä tulee reilu puoli vuotta yhteistä taivalta.
Alkuun mietin, että mistä johtuu kun me emme riitele?
Emme huuda?
Emme pilkkaa tai yritä alentaa toista?

Aiemmissa suhteissa saatoin raivostua 0-100 sekunnissa.
Huusin niin että kaulavaltimot oli revetä.
Huusin niin, etten edes itse itseäni tunnistanut.
Miksi?

Vastaus on yksinkertainen.
En ollut päästä varpaisiin sinut sen suhteen kanssa.
En ollut joka osa-alueella onnellinen.
Sisälläni velloi pahaolo,
sillä huijasin sitä tärkeintä.

Huijasin omaa sydäntäni.

Älä koskaan ikinä erehdy tekemään sitä virhettä.
Maksat siitä kalliisti.

Tässä suhteessa toisen epätäydellisen täydellinen olemus omineen tapoineen
saa minut hymyilemään.
Hän saa olla juuri se, miksi hän on syntynyt
ja minä rakastan häntä.

Hän on sydämeni valittu
ja miksi mitään kohtaan siinä inhoaisin?

Hän saa heittää jääkylmää vettä saunassa päälleni,
siitä vain.
Heitän takas <3

Olen pakannut ensimmäisen muuttolaatikon.
Päivät ovat minulla kuluneet puuhastellessa uuden kodin keittiön kimpussa,
mottomme on tässä projektissa,
ettei mitään hankita uutta niin kauan kuin on pakko.
Tämä keittiö on toisen vanha
ja meidän uusi.


Sisustussuunnittelija sekä puuseppä muuttavat saman katon alle asumaan,
voiko kodista tulla muuta kuin täydellistä?



Eihän ole tuohon vastaukseen vaikea vastata.
Kohta pääsemme jo uuden kotimme pohjapiirustusta yhdessä lukijani tarkastelemaan.
Kohta pääsette näkemään,
mitä kaikkea meidän käsistämme syntyykään.


Olethan mukana!

Minä, Hän ja Metsäkumpumme.