perjantai 29. tammikuuta 2016

Luolamieheni luolan stailaamista.


Muutaman päivän tauko ollut blogini päivityksessä. 
Syy siihen on selvä - duracella latasi patterinsa laittamalla Luolamiehen "sitä sun tätä, tärkeintä samassa tilassa on olla vähän yhtä sun toista ja mielellään vielä se kolmaskin puunsävy" -sisustusta vähän uusiksi. ;)
Annoin tällä kertaa periksi Luoliksen pyynnöille, alkuperäisiä pintoja ei otettu esiin. "Uudet" pinnat ovat pari vuotta vanhoja, joten olisi tässä vaiheessa tuhlausta heittää niitä  ikkunasta pihalle. 
Tämä tila on myös jaettu aikanaan kahteen osaan. Pitkän seinän takana ovat sauna, pesuhuone ja pukeutumistilat. Tämä tila kokonaisuudessaan on ollut kouluaikaan kirjastona.

Mitään ei ole ostettu uutta tätä remonttia tehdessä. Käytin jämä-maaleja, mitä muista huoneista on jäänyt ylimääräiseksi. 
Ja itseni tuntien enemmän on aina minulle parempi. En osaa projektin aikana pitää taukoja, ei edes maalin kuivumiseen tarvittavaa taukoa. Kun hän saa yhden pinnan maalattua, alkaa hän maalata seuraavaa pintaa. Niinpä siinä kävi jälleen kerran niin, et ympärillä olevat kalusteet saivat uutta pintaa myös - isännän kaiuttimet ja vanha tv-taso kuin puoli vahingossa maalautuivat.

Toissailtana maalailin puolipaneeleja. Ukkoseni katsoo lempisarjaansa tv:stä minun siinä pyllistellessä pensselit ja telat kädessä. Hän seuraa minua hymyillen ja kysyn, et mikäs se nyt noin hymyilyttää? "Oot sinä sellainen tehotyttö! Sinulla ei ole edes pientä hetkeä paikallaan oloa. Tuntuu, et sä maalaat kymmentä asiaa yhtäaikaa." - juttelee miekkoseni minun jo siirtyessä maalamaan seuraavaa paneeliseinää. Hän on alkanut kutsua minua yli-ihmiseksi :D Kysyin, että mitä yli-ihminen tarkoittaa? "Kaikkeen, mihin sinä kosket, niin ihmisissä, esineissä ja asioissa, niistä kaikista tulee ainoastaan ja vain hyviä." 

Minusta on kiva olla siis yli-ihminen!

Halusin kirjoittaa tästä minun puolentoista päivän projektista siksikin, että voin näyttää miten pienillä muutoksilla voi saada ihan uutta ilmettä. 



Kuten olen aiemmin maininnut, huoneet ovat täynnä enemmän ja vähemmän vanhoja kalusteita, joita voi helposti uusiokäyttää. Sohva on vesivahinko puolelta haettu sohva. Nyt on pienelle perheelle, jolla jokaisella on omat vahvat mielipiteensä,  tilaa pitää oma paikkansa sohvalla.
Ei ollut mikään helppo juttu tuoda sohvaa ulko kautta porraskuilusta yläkertaan. Mutta yli-ihminen vierellään Luolamiehen maalaisjärki ja voimat, ei ole siis tullut vielä vastaan asiaa, jota tämä kaksikko ei olisi ratkaissut.



Löysin kaksi pitkää verhoa. Leikkasin ne kahteen osaan ja sain jokaiselle ikkunalle kahdet verhot. Halusin ehdottomasti käyttää juuri näitä verhoja, sillä nämä toimivat kangasmateriaalinsa ansioista samalla pimennysverhoina sekä kesällä ei päästä niin herkästi auringonsäteitä läpi. Talvella täällä ollaan kuin pakastimessa ja kesällä sit saadaankin nukkua painostavassa lämmössä.



Huomatkaa kaiuttimien ja tason muutos. Kaiuttimien alkuperäinen sävy näkyy ekassa kuvassa ja musta taso löytyy kolmannesta kuvasta ikkunan alta. Huoneesta tuli muihin tilohin nähden musta-valkoisempi, mutta minusta kivasti ilmettä pehmettää luonnonvalkoiseksi maalatut puolipaneelit. Pehmeyttä tuo myös tumman harmaan maalin päälle maalattu hiekanharmaa.

Duracellan virta ei ole loppunut, siispä hän lähtee siivoamaan paikkoja seuraavia projekteja ajatellen. Kirjoitan seuraavaksi jo valmistuneista olohuone- ja keittiöremonteista, niissä tiloissa on tähän mennessä tapahtuneet suurimmat muutokset.

Nautinnollista viikonloppua lukijoilleni! 
Meidän perhe sukeltaa kylpylän poreisiin rentoutumaan ja nukkuvat yön hotellin valkoisissa lakanoissa <3

tiistai 26. tammikuuta 2016

Pieni pala Neulikon koulun historiaa.



Helmikuussa 78-vuotta täyttävä Mirja tulee avamaan iloisesti kotinsa oven. 
"Tästä on auton mittarin mukaan tasan 900 metriä Neulikon koulun liittymästä tähän hänen kodin liittymään." - puhkesi Mirja puhumaan minulle kuin vanhalle tutulleen.
"14-vuotta olin töissä koululla. Toimin talonmiehenä, siivoojana ja keittäjänä. Oli siinä kyllä työtä tehdäkseen asti kun sai tehdä ruuat kolmellekymmenelle hengelle, ei silloin mitään valmiina tuotu. Lämmitin pannuhuonetta, hain halkoja ja kun oppilaat lähtivät kotiinsa, aloin minä siivota koulun tiloja." - kertoili Mirja silmissä aito onnellisuus.

(Kuvassa Mirja työasussaan)


Minä kuuntelin haltioituneena upean naisen tarinointia. Miten rohkea hän on ollutkaan. Hän on yksin pitänyt huolta suuresta koulusta useita vuosia.

Hyvin pian meillä tuli puhetta Mirjan edesmenneestä puolisostaan. Mirja halusi kertoa päivästä, joka oli hänen yksi elämänsä tärkeimmistä. 
Mirja oli lähtenyt kaveriporukassa tansseihin. Mukana oli kaksi miestä ja hänen tyttöystävänsä. Oli Mirja katsonut toista miestä ja tuumannut mielessään "minä vielä reffaan tuota miestä!". 
Siitä päivästä alkoi Mirjan ja Viljon 53-vuoden yhteinen taival.
Heille siunaantui kaksi lasta, Eila ja Kauko.

(Kuvassa Mirja ja Viljo eräässä koulun juhlaohjelmassa)


Mirja oli alkuun talonmiehenä ollessa pääsääntöisesti asunut lasten kanssa viikot kotona eli siis täällä koululla. Viljo oli kirvesmiehenä Oulussa ja hänen täytyi pitkien välimatkojen vuoksi asua eri paikkakunnalla. Viikonloput olivat odotettuja hetkiä koko perheelle.
Perhe olisi halunnut monta kertaa muuttaa omaan kotiinsa takaisin asumaan, mutta siihen aikaan on ollut vaatimuksena, että talonmies asuu koululla. Nelihenkinen perhe asuivat yhdessä isossa huoneessa, jossa oli pieni keittiö. 

Kun tarkastellaan koulun pohjakuvaa, näet portaiden yläpäässä vahtimestarin asunnon. Tämä huone on nykyään jaettu kahteen osaan, joista on tehty tällä hetkellä tytöille omat huoneet. Kuvitelkaa itsenne noihin neliöihin asumaan pienten lasten kanssa.
"Eikö tullut koskaan oloa, että happihan tässä loppuu?" - kysyin Mirjalta ihmeissäni siitä tunteesta, sillä itselläni meinaa tila loppua vaikka on koko koulu käytössä :D
"Ei koskaan tullut sellaista oloa. Niillä mentiin, mitä oli ja se oli aivan hyvä, vaikka kaipuu omaan kotiin usein olikin." - jaksoi Mirja vastata hymyillen.


"Vanhuus ei yksin tule" - totesi Mirja muutamaan otteeseen kun ei enää muistanut vuosilukuja. Hän ei tarkalleen osannut sanoa, minä vuonna oli aloittanut koululla työt eikä muistanut vuotta kun sai rakkaan puolison rinnalleen tekemään talonmiehen töitä.
"Se oli ihanaa aikaa. Sain parhaan kaverini työkaverikseni ja perhe sai olla yhdessä." Mirjan silmät suorastaan loistivat.
Heidän molemmat lapset ovat käyneet Neulikon koulua.


Ensimmäisessä kerroksessa ovat siis ala- ja yläluokka sekä keittola. Tämä keittola on nyt samainen keittiö, josta paljastui kuukaisia sitten vesivahinko.
Melkein kaikki huoneet ovat sisältäneet hellan tai lämmityskamiinan. Koulua on peruskorjattu vuonna 1961, jolloin kaikki muut tulisijat paitsi keittolan leivinuuni saivat lähteä.
Piirustuksista löytyi minulle vielä muutama ovi, joita en ole huomannut. Aion lähteä etsimään nämä ovet vielä tälle iltaa.

Koulussa on asunut väliin myös ylä- ja alaluokan opettajat, mutta he ovat myöhemmin muuttaneet kirkonkylälle asumaan. Kun lopulta Karvosenkin perhe sai luvan muuttaa omaan kotiinsa asumaan, oli Kauko-poika monena iltana lähtenyt mopollaan koululle lisäämään pannuhuoneeseen puita. Koulusta piti pitää huolta 24/7 siitä huolimatta.

Kuvassa Mirjan poika Kauko lumitöissä.


Juhlapäivän kunniaksi lipun nosto salkoon. Huomatkaa taustalla meidän ihana ulkosaunamme. Ulkosauna on ollut kouluaikaan henkilökunnan käytössä, jota lämmitettiin noin kerran viikkoa. Lippua nostaa Viljo.


Meidän tämän hetkisen pääsisäänkäynnin edustalta. Kuvassa naapurimme Arto Holappa.


Mirjan puoliso on noin viitisen vuotta sitten menehtynyt. 
"Olisin minä sen kaverin halunnut vielä pidempäänkin pitää" -kertoili Mirja haikeutta silmissään. Mirja kertoi pitkiä tarinoita heidän kauniista avioliitostaan. Vaikka hän nyt yksin vanhuuttaan viettää, ei paistanut naisen silmissä viha eikä katkeruus. 
"Sain elämältä enemmän kuin osasin edes odottaa" - Mirja mainisti sen moneen kertaan ja hänen onnellisuutensa oli suorastaan käsinkosketeltava.

Kohta 78-vuotiaan elämäntahtia eivät vuodet ovat hidastaneet. Hän ajaa edelleen autolla itse kirkonkylälle kauppaan. Hän hakkaa halot ja kantaa ne liiteriin. Hän lämmittää kotinsa pannuhuonetta ja tekee lumitöitä. Hän käy usein 4-5km:n kävelylenkkejä.
"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa"

Taskussani on myös monta uutta salaista tarinaa, jotka päätimme pitää meidän kahden välisenä. 
Jätin pyynnöstä puhelinnumeroni ruutupaperille  ja painelin ulos lumituiskeeseen. Aamulla kolattu polku alkoi olla jo lumenpeitossa.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ovi 3. - Skorpionien valtakunta

"Parisuhde Skorpionin kanssa ei ole heikkohermoisten puuhaa, sillä vain itsetietoinen ja henkisesti kypsä tyyppi pystyy vastaamaan Skorpionin haasteeseen. Syksyn edetessä illat käyvät pimeämmiksi ja ihminen alkaa miettimään elämänsä tarkoitusta. Mikään ei ole enää itsestään selvää. Pitkien öiden aikana asiat tuntuvat muuttuvan arvaamattomalla tavalla. 
Ollaan tultu Skorpionien aikaan."

Marraskuun alku. Kuukausi ja yksi viikko - tämän ajan olemme tunteneet toisemme. Skorpionikuningattaren pihdit ovat esillä ja hännän päässä oleva piikki valmiustilassa. Hänen olonsa on ahdistettu. Hän varoittaa ympärillä olijoita nostamallaan pihdit esiin ja suojautuu koloonsa. 
Kahden vuoden sisällä olen tehnyt jo toisen erittäin radikaalin elämänmuutoksen. Molemmilla kerroilla osa ystäviä ja perhettä jäi edelliselle paikkakunnalle. Ne olivat osa minua ja tunsin itseni ehjäksi, tarpeelliseksi ja rakastetuksi.
Olin yksin. 
Vaikka ympärilläni oli rakkautta ja välittämistä, olin valtavan yksin. 
En tuntenut oikeasti ketään. Perhe ja ystävät olivat satojen kilometrien päässä.
Olin aloittamassa remonttia tulevaan makuuhuoneeseemme. Rintaa puristi ja sydän löi liian usein tyhjää.
Itkin.
Yksin oven takana.Laitoin musiikin isommalle. En halunnut kuulla oven takana olevia iloisia ääniä. En halunnut hetkellisesti tuntea heitä.
Tämä on yksi selvitytmiskeinoistani. Pakenen hetkeksi omaan maailmaani. Teen asioita, jotka tuottavat hyvää oloa, kokeilen uusia asiota, uskallan aloittaa ja uskallan myös olla väliin ylpeä itsestäni.
Mitä pidemmälle huoneemme tapetointi etenee, sitä nopeammin ahdistava olo kaikkoaa ja tuntuu kuin elämä muutamien tuntien päästä taas hymyilee minulle.

Minulla ei ollut oikeastaan mitään mietittyä suunnitelmaa huonettamme varten. Alakerran vesivahinkopuolelta jäi ylimääräisiä tapetteja, ajattelin niitä yhdistellä.
Kuten jo monta kertaa olen todennut, huoneet kaikessa kaaoksessa olivat minulle joka kerta pieni järkytys ja hetken jouduin aina strattaamaan itseäni käyntiin.
Mutta tankkauksen jälkeen ei tosiaan se kone sammu vasta kun projekti on valmis.


Jälleen kerran lastulevyjen yltäkylläisyydessä tasoitetapetti oli pelastukseni. Tästäkään huoneesta en lähtenyt ottamaan hirsi- ja lautaseinää esille, sillä huone on ulkonurkkauksessa oleva tila ja kylmää seinäpintaa on kahdella puolella huonetta. Näillä kylmillä pakkasilla huoneessamme on väliin ollut kylmimmillään +12 astetta lämmintä. On kuulemma epäreilua työntää jäitä toisen lämpimien jalkojen väliin, tuumaa miekkoseni kun yöllä tungen varvaspuikkoni hänen epäreilusti lämpimälle iholle :D


Halusin makuuhuoneestamme tumman, silloin on suositeltavaa tapettien alta saumakohdat maalata lähelle tapetin sävyä.
Lähetin Luolikselleni kuvan töihin "Tänä päivänä pystyraidat ovat kuuminta huutoa, eikö olekin aikasta kivat?" :D 


Lattiamaalaus on kivaa! Jos maalaat vanhan maalin päälle, ei välttämättä edellistä maalia tarvitse kokonaan hioa pois. Itse pesin lattian vahvalla maalarinpesuaineella muutamaan kertaan. Suositus olisi kevyt pintahionta myös.
Tuon siniharmaan sävyn sai peittoon kolmella maalauskerralla.


Pelkän tapetoinnin, lattiamaalauksen ja sisustamisen jälkeen huone on taas aivan kuin eri huone. Yöpöydät ovat vielä hankkimatta ja haluan verhoa laittaa runsaammin, muuten huone on valmis.
Huomatkaa, miten kauniisti tulevat kouluaikaiset komeron ovet esille. Minusta pelkästään ovet ovat huoneen yksi sisustuselementti. Ovien takana on runsaasti säilytystilaa - keskimmäisen oven taakse en ole vielä päässyt katsomaan, oven avain löytymättä.






Skorpparien valtakunta on valmis. Seinän takana on olohuone. Luolaperhe jatkaa tutustumistaan remontin merkeissä. Mitä pidemmälle etenemme, sitä suuremmiksi remontit kasvavat.
"Miten sinä jaksat tehdä noin paljon töitä?" - kysyy tyttö minulta eräänä iltana.
"Pyydän iskää tekemään anomuksen, et sinun pitää olla yhden viikonlopun tekemättä mitään." :)
Se viikonloppu tulikin, tästä päivästä seitsemän viikon kuluttua.
Seuraavassa projektissa otetaankin jo paljon enemmän alkuperäistä pintaa esille.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Ovi 2. - pelottavan punainen wc.

"Kun menet tuosta ovesta tuonne kylmälle puolelle, siellä on meidän toinen vessamme" - opasti Luolamieheni minua yön pimeydessä, talossa, jossa minua väliin oikeasti pelotti liikkua.
"En minä uskalla yksin mennä, tuut kyllä mukaani" - kiskoin unisen miehen sängystä ylös ja pakotin hänet lähtemään mörön syötiksi.
Avaan oven, jossa tuoksui se kylmä ja ummehtunut. Huoneet ovat pelottavan yksinäisiä ja hiljaisia. Tunnen samaan aikaa kihelmöivää jännitystä ja käsinkosketeltavaa pelkoa. 

Skorpioni on horoskooppimerkkini. Kuka nyt horoskooppeihin uskoo? No minä. En mihinkään päivittäisiin "tänään sinulta katoaa kaikki rahat, jos pelaat korttisi väärin" - höpötyksiin, vaan luonnehoroskooppeihin. Voisin alleviivata kaiken, mitä skorppareista sanotaan. Kierounut mieli, joka näkee kauneutta kaikessa rumassa ja hyljätyssä.
Olen miettinyt, että miksi pelkään pimeää? Pelkään kellarikerroksen pannuhuoneita ja niiden epämääräisiä ääniä. Pelkään pimeää metsää enemmän kuin mitään.
Samaan aikaa rakastan kaikkea yhtä pelottavaa ja pelottavampaakin. 
Haluan vielä päästä käymään Auschwitzissa - koskettaa niitä seiniä, joihin liian monen kuolevan kynnen jäljet ovat piirtyneet. Haluan päästä Tshernobyliin - nähdä omin silmin se täysin koskemattomaksi jäänyt huvipuisto. Haluan matkustaa Venäjän halki Trans-Siperia -junalla - nähdä köyhyyden ja rikkauden välisen huiman eron.
Mitä tapahtuu avaruudessa? Entä syvien merien merenpohjissa? Haluaisin nukkua talossa, jossa väitetään perheen äidin sielun jääneen pitämään kodista kiinni kuolleenakin.

Silti pelkäsin tätä yläkerran vessaa, joka kaikessa rumuudessaan tuoksui pahalta, wc-istuin liikahteli ikävästi ja hanasta tippui vesipisaroita altaaseen, jota ei olisi puhdistanut tehokkainkaan pesuaine.
Joka kerta kun istuin kylmälle pytylle, mietin, et miten saan tästä tehtyä helposti oikean wc:n? Seinissä oleva 60-vuotta vanha lasikuitulevy on liimattu kiinni niin, et se lähtee irti kynnen kokoisina palasina. Levyttäminen on aivan liian työläs vaihtoehto, sillä pintaputkia menee seinissä kuin pienessä kylässä.
Maalaamista mietin monta kertaa, mutta en jostain syystä osannut kuvitella lopputulosta. Miten saan maalattua siististi kaikkien näiden vesiputkien alta?


Päädyin lopulta maalamiseen. Ensin hyvä maalarinpesuaineella pesu kauttaaltaan. Sen jälkeen tartuntapohjamaali. Päätin lopulta yli maalata myös putket.


Valitsin pintamaalisävyksi hiekan harmaan sävyn - pehmeän, mutta ei tunkkaisen. Valkoiset kalusteet ja valkoiseksi maalattu ovi ja lattia toivat sopivaa raikkautta pieneen tilaan.
Uudet kalusteet ovat hankittu Ikeasta, itseasiassa nekin ovat hankittu lahjakortilla. 
Koska kodissamme on neljä vessaa, joista kaksi on otettu väliaikaisesti pois käytöstä, löytyi karsean sinisen wc-istuimen tilalle valkoinen täysin käyttökelpoinen wc-istuin.
Yhdessä päivässä sain wc:n maalattua. Ja yhtenä iltana sitten asensimme Luolamieheni kanssa kokoamani kalusteet paikoilleen.
Viemäriputkien liittämiseen menikin sitten tovi aika, uuden ja vanhan yhdistäminen putkilla ei ole yhtä helppoa kuin sisustamisessa. Mutta onneksi minulla on taitava ja osaava apulainen <3

Lopputulos yllätti minut todella positiivisesti. Alla oleva lasikuitulevyn pinta tulee kivasti esille ja tuo sopivasti persoonallisen ilmeen samalla säilyttäen wc:n alkuperäistä ilmettä. Näin sitä todistetusti voi pienellä muutoksilla saada jotain paljon suurempaa ja kauniimpaa. 



Ja kyllähän jokaisella työmaalla tarvitaan laadunvalvoja. Emmin mielestä matto oli super hyvä valinta! Kovilla pakkasilla se toimii lämmittimenä sekä siihen voi huomaamatta lirauttaa pienet pisutkin, jos ei ulos tarkene ;)


Nyt meidän kodissamme on yksi normaalin näköinen wc. Ei enää pelota edes yöllä. 
Seinän takana kylläkin on yhtä pelottava wc sinisessä versioissa :D Tässä vessassa ei edes lamppu pala ja seiniltä löytyy kouluaikaiset hampaanpesuohjeet sekä haalistunut pituusmitta.
Tästä tulen tekemään myöhemmin tytölle oman wc:n.

Seuraavassa tarinassa on pintäkäsittelyssä Luolapariskunnan oma lemmenpesä. Pysythän mukana.




torstai 14. tammikuuta 2016

Ovi 1. - koulutytön huone

Kun lupauduin suhteeseen Luolamiehen kanssa, lupauduin samalla äitipuoleksi hänen 10-vuotiaalle tyttärelleen. Olen itse lapseton, jos ei kahta suloista chihuahua-koiraa lasketa ;) Lasten kanssa toimeentuleminen on minulle helppoa, se on ollut minun arkipäivääni sieltä saakka kun kävelemään opin. Olen suurperheen tyttöjä ja jo 33:lle lapselle täti. Olen toiminut kahteen otteeseen neljälle erityslapselle sijaisvanhempana. 
Uskallan siis väittää näin lapsettomana lapsia rakastavana, mitä on lapsen kasvattaminen.

Tyttö ihastui minuun heti. Hän keräsi kaikki viikkorahansa ja kysyi, että jos annan nämä kaikki rahani sinulle, lupaatko jäädä minun ja iskän kanssa tänne asumaan? 
Tyttö porasi sydämeeni itselleen kolonsa. On itketty ja naurettu. On kokeiltu rajoja ja rakkautta. Väliin tuntuu, että happi loppuu, mutta eikö ne kuulu meidän jokaisen biologisen äidin, sijaisäidin ja äitipuolen tunteisiin?

Avasimme siis nyt sen suljetun oven.

Muuttimme toiselle puolelle koulua. Huoneissa tuoksuu vanha, lika ja ummehtunut. Vesihanasta tulee ensin ruskeaa, kylmää vettä. Paikka on minulle järkytys, mutta silti näen mahdollisuuden.

Avaan oven, josta olimme ajatelleet tehdä tytölle huoneen.
Haluaisin laittaa oven samantien kiinni.
Huoh!


Pääsääntöisesti huoneet ovat olleet viimeiset kolme vuotta kaiken turhan säilytystilana. Ei muuta kuin siivoamaan! Minulle luvattiin kantoapua, mutta se jäi tällä erää lupaukseksi.

Tämän koulun omisti aiemmin vanhempi pariskunta yhdessä aikuisten lastensa kanssa. Koulu on rekisteröity neljälle perheelle. Aikanaan koulussa asui koulun henkilökunta perheineen. Tulen kertomaan koulun historiaa ihan omassa osiossaan.

Vanhempi pariskunta on elänyt aikaa, jolloin lastulevyt ja muovimatot olivat sisustamisen parhautta. En halua edes kuvitella sitä lastulevy- ja muovimattokuorman määrää - koko koulu sisältä on pinnoitettu levyillä ja muovimatoilla!

Pääsin kuitenkin tämän huoneen remontoimisen myötä ensimmäisen kerran kosketukseen alkuperäiseen pintaan. 
Se tunne!
 Katsoin lattiaa haltioituneena. Näin silmissäni kuinka pienet askeleet ovat näitä lattioita kulkeneet. Kuulin korvissani lasten äänet. Olin hetken vain paikallani tuijottaen puulattian kauneutta, tuntien koulun historiaa.



Levyjen alla seinissä on hirsi- ja lautaseinää. Mutta koska tämä huone on aikanaan jaettu kahteen osaan, en lähtenyt lautaseinää ottamaan esille tilan kapeuden vuoksi. 


Minun pelastukseni on tasoitetapetti! Saan lastulevyraot piiloon ja samalla kymmenien vuosien kolhut ruuvin reikineen tasottuivat. Pinnasta tulee kuin uusi ja päälle voi maalata taikka tapetoida. Tällä tasoitetapetilla pystyt vaikka tiiliseinää tapetoimaan, olen nimittäin kokeillut ja toimii. Ei kannata lähteä ylitasoittamaan.



Huomatkaa vasemmanpuoleisen seinän sileys! 


"Haluan turkoosin huoneen" -vastasi tyttö kuin tykin suusta kun kyselin, että millaisen huoneen hän itselleen haluaa. Annoin tytölle täysin vapaat kädet valita, onhan huone hänen. Turkoosi oli yllättävä valinta ja mietin tovin, kuinka turkoosia tulen käyttämään.
 Enemmän on parempi, ajattelin.

Tasoitetapettiseinälle halusin tapetin pehmentämään huoneen kokonaisuutta.

 

Muut seinät saivat maalipinnan. 
Ja puulattia on vain pakko peittomaalata, sillä levyjen ja muovimattojen poistaminen jättää ikäviä naarmuja lattiaan ja nauloja on käytetty täysin järjen vastaisesti. 
Mutta valkoinen Tikkurilan Betolux Akva - lattiamaali on täydellisen raikas ja tyylikäs.


Rakastan käyttää vanhaa. Kuten olen aiemmin jo maininnut, koulu on täynnä huonekaluja ja esineitä, joita voi hyödyntää.
Tytön koulupöytä ja tuoli ovat olleet kansakoulun opettajan käytössä. 
Tähän huoneeseen on ostettu vain uusi matto, lakanat, pöytävalaisimet sekä taulunkehykset - Ikeasta.

Halusin tuoda esille myös tytön omaa taidetta. Hän on todella mielikuvituksellinen ja taitava piirtämään. Piirustukset pääsivät omiin kehyksiin seinille.

Mielestäni enemmän oli todellakin parempi. Tyttö rakastaa huonettaan ja viihtyy siellä todella hyvin. Hän ylpeänä kavereilleen esittelee uutta huonettaan.
Myös tekijä on tyytyväinen lopputulokseen. Huone valmistui kolmessa päivässä :)


Seuraavalla kerralla avaamme oven, jonka sisältö joka kerta oikeasti pelotti minua. Varsinkin aamuyön pimeinä tunteina paikka oli kuin hyljätystä kummitustalosta. Vaikka rakastan kaikkea hyljättyä ja kummituksia, tämä paikka oli liikaa ja se sai niskakarvani pystyyn ihan väärällä tavalla.
Palaan siis taas pian.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Vastoinkäymisten kautta parempaan huomiseen.




"Se piirsi ikkunaruutuun maiseman.
Se piirsi siihen valkeuden ja puhtauden.
Se piirsi siihen kuvaa toivosta,
sen väri on auringon siivittämä.
Se piirtää kuvaa siitä, 
mistä saamme maksutta nauttia.
Se piirtää kuvaa aarteestamme.
Se on meidän ylpeys.
Sillä on nimi.
 Luonto." 

Kuva on otettu tänä aamuna yläkertamme ikkunasta. Halusin tähän alkuun laittaa kauniin kuvan ja kirjoittaa siihen sopivaa ajatusta. Tasapainotan tämän blogini päivityksen, sillä alla olevat kuvat ja ajatukset eivät ole ehkä niitä parhaimpia täällä koettuja hetkiä. Tämä kokemus oli parisuhteemme ensimmäinen testi. 


Laskeudun ajatuksillani portaat alas. Kävelen ulos ja menen toisesta sisäänkäynnistämme takaisin keittiöömme, jonka ulko-ovelle laitoimme "lapun luukulle".
Monet ymmärtää siivouksen niin, että pyyhitään pölyt ja kannetaan matot ulos. Tämä pirttihirmu se kantaa laminaatitkin pihalle "tuulettumaan". Keittiön osalta lattia oli melkein purettu. Olin leivinuunin piipun vieressä, nostin laminaatin palasen käteeni ja sillä hetkellä sydämeni löi tyhjää.
Käteni jäivät kosteudesta märäksi.
Voihan kirosana ja pienoinen paniikki! Käykö minun tuntemukseni? 
Älä anna sen olla totta!

Kun tulin ensimmäisen kerran tähän kyseiseen keittiöön, sanoin puolisolleni samantien, että täällä tuoksuu jotenkin ummehtunut. 
"Se on sitä vanhan koulun tyypillistä hajua" - vastasi miekkonen silmissä huolen häivää.
Haju vaivasi minua. Kului päiviä ja viikkoja, eikä haju jättänyt minua rauhaan.

Ja kyyllä! Ilkeä aavistukseni kävi toteen. Lattian alla on syystä tuntemattomasta kosteutta. Tuhansia kysymyksiä, mutta ei yhtään vastausta. Mistä vesi tulee? Vuotaako piippu? Onko vesiputki haljennut? Revin muovimattoa levyjen päältä pää täynnä paniikinomaisia kysymyksiä. Olimme varmoja, että kosteus on peräisin olemassa olevista keittiön viemäreistä. Mutta kun poistimme muovimattoa, näkyi selvästi, et kosteus reunustaa leivinuunia, lähempänä olohuonetta kuin keittiötä. Mitä ihmettä lattian alla tapahtuu?


Ei auttanut kun kurkistaa pintaa syvemmältä. Puolisoni leikkasi levystä palasen ja nosti sen ylös - juoksin yökkien ulos! Haju oli aivan kamala! Lasivillat olivat aivan läpimärkiä ja niitä päällysti jo pienoinen homekerros.
Työhanskat tipahtivat kirjaimellisesti siihen paikkaan ja poistuimme ovesta ulos. 


Viikon päästä saapui vakuutustarkastaja. Tähän mennessä olimme tehneet jo satoja mielikuvitusmatkoja siitä, et kuinka koulu halkaistaan kahtia. Tai ehkä se joudutaan polttamaan. Olimme harva se päivä mielikuvitusmuuttaneet jo uuteen kotiin.

Syy paljastui, onneksi. 
Aukinainen hyljätty viemäri! Että niinku mitä, voisitteko toistaa?
Keittiön käytössä oleva viemäri oli mennyt tukkoon. Tästä syystä oli likavesi päättänyt ottaa pois käytöstä otetun tukkimattoman viemärin poistumistiekseen. Kaikki tiskikoneesta ja altaasta lasketut vedet pulppusi lattiarakenteisiin, reipasta!
Edellinen omistaja oli todennäköisesti "unohtanut" keittiöremontin yhteydessä tämän pienen putken pään. Ei niin kiva unohdus. Ja tähän väliin kerron, että puolisoni on omistanut tämän koulun jo kohta 13 vuoden ajan. Vastuu tämänkaltaisista "vahingoista" onkin sit korpikuusen metsänpeikon harteilla eli toisinsanoen Luolamiehelläni itsellään. 

Näky on lohduton, mutta ei kuitenkaan toivoton.
Koulua ei kuitenkaan tarvitse polttaa, eikä edes sahata kahtia. Vakuutustarkastaja kertoi, että vesi on hyvin todennäköisesti ollut vain parin kuukauden ajan lattiarakenteissa. Kaikki puurakenteet olivat kovia ja suhteellisen kuivia. Nyt vain kunnon kuivatus ja tuuletus. Uudet villat, levyt ja laminaatit ja keittiö on taas täysin käyttökelpoinen.


Teemme lattiaremontin lopullisesti valmiiksi kunhan kevätaurinko enemmän lämmittää. Palaan siis tähän projektiin vielä myöhemmin uudestaan, muutosta on kuitenkin sisustuksellisesti vielä luvassa - uudet lattialaminaatit, keittiötasot ja välitilalaminaatti tekee ihmeitä ulkonäöllisesti.

Kuten aiemmin sanoin, parisuhteemme laitettiin todelliseen testiin heti alkuaskeleilla. Tilanne oli kyllä mieleenpainuva - seisomme vahvasti tuoksuvassa keittiössämme tuijottaen vain toisiamme. Kilpaa yritimme päästä toistemme pään sisälle. Molemmilla oli kuitenkin päällimmäinen pelko toisensa menettämisestä. Mutta skorpionit ei luovuta! He liittoutuivat, yhdistivät voimansa ja lähtivät kohti uusia seikkailuja.

Nämä portaat johtaa niihin seikkailuihin. Seuraavat seikkailut tuoksuu maalilta, tapetilta, suukoilta ja lastulevyiltä. Seikkailussa paukkuu vasara ja hyrisee porakone. Kuuluu Luolamieheni varoitusääniä liian myöhään - lankku katosta tipahtaa päähäni.
Alkaa siis tämän vanhan kansakoulun todellinen aarteiden etsintä.
Pysythän mukana :)

torstai 7. tammikuuta 2016

Pientä pintaremonttia osa 1.


"Tee kodistamme myös itsesi näköinen" - totesi puolisoni aamulla töihin lähtiessään.
Kuten aiemmin kerroin, ensitapaamisestamme lähtien vauhti oli hurjaa. Tuntui kuin vuoristoratamme junasta puuttuivat jarrut kokonaan. Jopa minä, joka olin tottunut nopeisiin liikkeisiin ja tekemään ratkaisuja väliin täysin järjen vastaisesti, jouduin tässä vauhdissa ottamaan muutaman kerran turvakaiteesta kiinni ja haukkomaan henkeä.

Kolmen viikon jälkeen osoitteeni oli muuttunut. 
Olin jättänyt suurkaupunkielämäni taakseni ja uusi elämäni alkoi paikassa tuntemattomassa. Olin kylläkin näitä seutuja ajellut ympäriinsä, käynyt useamman kerran jopa lähibensa-asemallamme - metriäkään en maanteitä pitkin, vaan lumisten metsämaisemien kautta saapunut moottorikelkalla. En tunnistanut ajoteitä, mutta tunnistin voimalinjojen alta menevät kelkkareitit. Muistan vieläkin tauollamme shellin baarissa, kuinka mietin sitä pappakerhoa yhden pöydän ääressä. Kuulumiset ja kylän juorut vaihdettiin kuin ketään muita ei siellä olisi ollutkaan. Hauskaa kun myöhemmin puolisoni kertoi tästä pappakerhosta, heillä ovat tietyt "kokoontumispäivät". 
Muistan myös sen kotoisan tunnelman ja sitä se on edelleenkin.

Väsymys painoi, mutta duracelin patterit tuntuivat saavan vain lisäenergiaa, mitä kovemmaksi tahti muuttui. 
Istuin keittiömme ruokapöydän ääressä pahvilaatikkomeressä. Samalla kun ajatuksen voimalla tyhjensin muuttolaatikoita, mietin, et miten saan tästä kodista myös itseni näköisen.
Vaihdan ainakin verhot ja tauluja seinillä haluan miettiä uusiksi.


Tänä päivänäkään en ole niitä uusia verhoja saanut laitettua. Taulut seiniltä on riisuttu, mutta uusia ei ole paikoilleen asetettu. Siihen löytyy syynsä - aika yllätävä, erikoinen ja ei niinkään kiva.

Olen huomannut, ettei minulle kannata puoli huolimattomasti heitellä sisustukseen liittyviä "tee ihan mitä vain haluat" ajatuksia. Mopo lähtee käsistä samantien ja se jatkaa matkaa, vaikka siitä revittäisiin polttoainesäiliö irti.
Aloitin tapetoimalla puolipaneelin seinien yläosat. Samalla mietin, että takka tarvitsee uuden pinnan ehdottomasti. Käydessäni maalikaupassa ostoksilla, kauppalistasta tuli hiukan odotettua pidempi. Puolisoni pariin kertaan ääneen ihmetteli, et mitähän hän on mennyt lupaamaan minulle. 

Kun olin saanut takan maalattua ja käsiteltyä takan pinnan Tikkurilan kivirouhe-pinnotteella, totesin vain, et tulipahan nyt tuotakin hommaa kokeiltua. Puolisoni kysyi, et enkö minä muka koskaan ennen ollut takkoja pinnoittanut? 
No eipä ole tullut pinnoiteltua, vastasin. Olivat kuulemma ammattilaisen otteet ollut tyttösellä ;) Olen kotoa isältäni oppinut sen, ettei ole miesten ja naisten töitä - kaikkea voi ja pitää uskaltaa tehdä ja kokeilla. Ja tällä blogillani haluan etenkin teitä naisia rohkaista toteuttamaan vähän suurempiakin sisustusunelmianne, ei niihin aina miestä tarvita.





Nälkä todellakin kasvoi! Mitäs minä seuraavaksi? 

Tämä keittiö tarvitsee uuden pöydän ja tuolit. Mielestäni ulkokalusteet eivät ole kovinkaan käytännölliset ruokailutilaan. Lähdin pienelle tutkimusmatkalle koulun aarrehuoneisiin. Minulla alkuun kesti oppia muistamaan, et mikä ovi johtaa minnekin. Koulu pitää sisällään kolme keittiötä, neljä wc:tä, kahdeksan makuuhuonetta, neljä olohuonetta, viisi eteisaulaa, kolme vaatehuonetta (isoja), 240m2 ullakkotilaa, jonka harjakorkeus on ainakin 5m, käsityö- ja liikuntasali yhteensä 130m2 sekä sauna, pesuhuone ja pukuhuone. Lisäksi koulu on täynnä lukuisia komerotiloja. 
Ai kysyitkö, et kuka tämän kaiken siivoaa? :D 

Tutkimusmatkani tuotti toivottua tulosta. Löysin kuuden hengen pöydän tuoleineen. Puhdistin pinnat maalarinpesuaineella, jonka jälkeen tartunapohjamaalasin ja sen jälkeen kalustepintamaalsin. Tuolin istuinosat päällystin uudella vahvemmalla kankaalla. Vanhat jo kertaalleen poisheitetyt kalusteet saivat uudenveroisen pinnan sekä rahaa ja aikaa säästyi huomattavasti.

 




Koska minulla nyt kalustemaalia oli, päätin seuraavaksi irrottaa keittiökaapinovet ja tehdä oville saman käsitelyn kuin ruokapöydällekin. Tässä vaiheessa miekkoseni päätti olla enää kyselemättä minulta mitään. Olin pienesti hullu, joka ei saa mielenrauhaa vasta sitten kun päätetyt asiat ovat tehty hyvin sekä loppuun saakka.



Tähän mennessä remonttia olimme seurustelleet noin neljä viikkoa. Päivät "vaihdoin" niitä keittiön verhoja ;) ja illat tutustuimme toisiimme - ruusunpunaisin lasein ei näitä tutustumishetkiämme aina käyty. Kaksi skorpparia, jotka olivat oppineet pitämään puolensa niin hyvässä kuin pahassa sekä riitatilanteessa molemmat olivat aina äärimmäisen oikeassa. Vääntöä käytiin niin kauan, et saatiin aikaa tasapeli - tai sitten minä pienesti voitin :) Mutta tämä järjetön jääräpäisyys ja päättäväisyys on osoittautunut myöhemmin uskomattomaksi vahvuudeksemme ja tällä voimalla käännämme esteet tieltämme puhaltamalla.

Mutta yllättäen pientä pintaremonttia - projektilleni tuli totaalistoppi. Olin vaihtamassa keittiöön uutta välitilalaminaattia sekä tasoa. Samanaikasesti aloin purkamaan vanhaa laminaattia lattiasta - taisin kertoa jo, et se kauppalistani oli hieman suunniteltua pidempi ;) 



 Tapahtui jotain täysin odottamatonta. Jotain sellaista, mikä laittoi kaikki suunnitelmamme uusiksi. Tälle puolelle ulko-ovea jouduimme laittamaan "lapun luukulle" ja avasimme sen oven, joka oli ollut pitkään suljettuna. 
"Kaikella on tarkoituksensa" ja myöhemmin olemme ymmärtäneet, et miksi tässäkin tapauksessa piti näin käydä.


Kannattaa siis pysyä matkassa. Tämä kaikki oli vasta alkulämmittelyä. Mitä tuon suojamuovin takana on? Ja millaisia uusia haasteita parisuhteemme kohtaa? 
Tykkään yllätytksistä, jopa niistä negatiivisista, koska juurikin ne haasteet kasvattaa sinua ja laittaa sinut todellakin kestävyyspuntariin. 
Miten vastoinkäymiset käännetään voitoksi?