lauantai 14. toukokuuta 2016

Asun Suomen surkeimmassa paikassa ja olen ylpeä siitä osa 2.

Pitkä luminen talvi on takana. 
Kesä on saapumassa myös korpikuuseen.
Minä pieni ihmislapsi olen taas täynnä hämmästystä.
Kummastelen tämän luonnon kauneutta.


Ikimetsä - vanha luonnonmetsä.
Ikimetsä reunustaa jopa omaa pihaani.
Kävelen metsän reunalle ja tunnen, kuinka elämän raadollisuus hetkeksi jää taakseni. Kuin astuisin keskelle satua, missä auringonhippuset tanssivat hiuksillani.
Metsän ylpeänä seisovat puut ottavat minut turvalliseen syleilyyn.
Voisin asettaa aamupalapöytäni reunalle kaiken tämän kauneuden.
Voisin kutsua ystäväni siihen vierelleni näyttääkseni, että sadut ovat sittenkin totta.



Aurinko siivilöi puiden välistä.
Linnut laulavat ehkä kauneinta koskaan kuulemaani säveltä. Kävelen yksin paikassa tuntemattomassa. Katselen ympärilleni, katselen ylös, kosketan sammaleen pintaa - kuka onkaan voinut tätä paikkaa kutsua surkeaksi?
Ajan syvemmälle metsätietä.
Tarkistan väliin navigaattoriani - tarvitsen sitä, sillä en ole koskaan ennen näitä pieniä metsäteitä ajellut. En siksi, että eksyisin, vaan siksi, että näen suurin piirtein, minne tieni vie.
Kaksi kertaa palasin sen saman matkan peruuttamalla. 
Tuli vastaan suo.
Tuli vastaan metsä.
Ihanan yllätyksellistä, seikkailua ja luonnon sanelemaa opastusta.


"Tulkaa oikeasti pian käymään" - huikkasin eilen veljeni vaimolle.
"Haluan näyttää teille jotain sellaista, mitä ette ole varmasti ennen nähneet" - jatkoin innoissani.

Yksikään kauppareissuni ei tunnu ikävältä arjen pakkopullalta.
Yksikään työmatkani ei tunnu velvollisuudelta.
Jokainen hetki on minulle rikkaus.
Mitä niin ihmeellistä tein, että sain löytää kotini satumetsästä?


Tiesitkö, että Röllimaasta on valmistettu pienoismalli vuonna 2007 Puolangalla, joka sijoittuu Rölli ja metsänhenki -elokuvan maisemiin. Pienoismalli sijaitsee Paljakka-talossa.

Kuva otettu netistä.
"Mitkä ovat ne asiat, joilla saat sinun jalkojesi alle turvallisen otteen ettei se ole vain pelkkää harvaa lautasäleikköä?" - minulta kysyttiin ihan lähiaikoina koskien omaa elämäntilannettani.
"Nämä ympärilläni olevat ihmiset" - vastasin yhtään miettimättä.
Pessimistien valtakunta pitää sisällään jotain niin suurta, jota eivät selvästikään itse joka hetki näe.
He ovat yhtä aitoja ja kauniita kuin ympärilläni oleva ikimetsä.
"Sinä et ole Sanna yksin" - olen saanut kuulla useaan kertaan.
"Me tulemme auttamaan sinua, kellonaikaa katsomatta".



Tunnen itseni pieneksi keijutytöksi. 
Haluaisin löytää taikasauvan, jolla voisin lähettää kaikille maailman ihmisille saman tunteen, minkä itse saan tästä kaikesta luontoäidin luomasta.
Minulla ei ole taikasauvaa.
Minulla on vain ajatukseni, jonka saan ilokseni kirjoittaa paperille.
Tunnethan sen voiman?





Jos haluat kokea todellisen luontoelämyksen, nosta rinkka selkääsi, ota ystäväsi tai perheesi rinnallesi ja kävele Kainuun metsiin. 
Lupaan ettet pety.
Luonto on täällä erilaista,
koskematonta ja äärimmäisen puhdasta.





Toistan värejä,
 joita olen löytänyt luonnossa kulkiessani,
kannan mukanani mustikan sineä,
kanervan kultaista hohtoa,
tunnen luissani
katajanmarjan makuisen tuskan.
Silti olen yhtä luuta
kulkiessani tätä metsäpolkua
alaspäin yhä vain alaspäin,
jäädäkseni tänne vielä hetkeksi,
kerätäkseni itseeni tätä metsän hehkua,
että voisin loistaa, että voisin olla
kuin pieni käpy tai kuusen taimi,
ollakseni se mikä
olen.
-Tuntematon-