keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Väliaikatietoja

Pieni orava juoksi kiviaidan päällä,
hyppäsi jalkakäytävälle ja kipitti suojatien yli toiselle puolelle jatkaakseen matkaa.
Näin pienen oravan suojatien ylityksen autoni peruutuspeilistä,
se sai hymyni huulille.

Kello oli aamu vähän jälkeen kuuden.

Aurinko häikäisi pienesti silmiäni.
Olin matkalla ostamaan maalia.

Tunsin onnellisuuden.

Se pieni hetki.
Orava juoksi elämästään nauttien suojatien yli,
hänen liikkeistään näki kuinka hän nautti hetkestä.

Miksi minäkin en tekisi niin?

Hymy jonka annat,
se palaa aina luoksesi.

Otin melkein tanssiaskeleen avatessani rautakauoan ovea.
Koska minä voin,
ajattelin.

Koska minä voin,
alkaa olla lempivastaukseni.

Yritykseni suurin ja näyttävin projekti on käsissäni parasta aikaa.
Työtä on paljon ja päivät venyy pitkiksi.
"Jatkan maanantaina taas"
sanoin tänään työmaalla siivotessani jälkiäni.
"Lähden rakkaitteni luona käymään etelässä,
te pärjäätte täällä"
Katseemme kohtasi erään kunnan naispuolisen työntekijän kanssa
"Koska me voimme"
- sanoimme toisillemme.

Ei ole näkynyt ennen ja jälkeen kuvia,
sillä taiteilija ei koskaan julkaise keskeneräistä työtään.

Lupaan kuitenkin,
että odotuksesi palkitaan.

- Sanna -

17 kommenttia:

  1. Justiinsa niin aivan oikean raiteen valitsit jälleen 👍😘

    VastaaPoista
  2. Muut tekee mitä osaa, sä teet mitä voit, koska sä vaan VOIT, kyl sä oot niin super 😍👌 Sä oot kyllä saanu senkin kylän ihmisten päät pyörälle tolla sun sisulla 💪🏼

    VastaaPoista
  3. Juuri näin! Koska sä voit - aivan mitä vaan! Nauti elämästä täysin siemauksin, hymyile ja tanssi! 💜 koska sinä olet sinä ja aika mimmi oletkin 💜

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana teksti - nauti elämästäsi, juuri kuten se orava =)

    VastaaPoista
  5. Niinpä. Toiset tekee mitä osaa, toiset sitä mitä haluaa. Jokainen voidaan päätellä kumpaan kastiin Sanna kuuluu ;) <3

    VastaaPoista
  6. Ihanasti taas kirjoitit. Koska sä voit, nauti olostasi ja vapaudestasi tehdä mitä haluat kun sä voit. <3

    VastaaPoista
  7. Iso peukku täältä hyväntuuliselle päivitykselle <3 On ihanaa seurata upeita onnistuneita projekteitasi kuukaudesta toiseen. Mitähän sinusta kuullaankaan "isona"?

    VastaaPoista
  8. Tee sinä mitä haluat, koska voit! :) <3
    Loput tulee resiinassa.... Ja jää jälkeen.
    K

    VastaaPoista
  9. Juuri noin, koska sä voit ❤
    Ja mikä pimu kuvassa 😘
    Taiteilijan aikaansaannoksia odotellessa 😊

    VastaaPoista
  10. Ihana teksti koska sä voit ❤ Nauti kuin se orava koska sä voit.😊

    VastaaPoista
  11. Nainen joka elää unelmaansa! Koska ME VOIMME! Tiedäthän, että minä olen samalla polulla :)

    VastaaPoista
  12. Sinä voit nauttia rakkaudesta ja vapaudesta, koska sinä voit 💕Sinä voit tuntea sen sinua arvostetaan 🍀Sinun unelma seurasi polkuasi pitkin, mutta tämä on vasta alkua sillä sinä voit niitä toteuttaa ❤️

    VastaaPoista
  13. Tuula Hirvisalmi
    Kirjoituksestasi huokuu kaunokainen, joka on ehkä saanut nyt elämältään pienen annoksen sitä vapautta, joka vie onneen <3

    VastaaPoista
  14. Oi ja voi. Sä kirjoitat niin ihanan sulavasti. Sun juttuja on todella helppo ja mukava lukea❣️ Toivon mukavaa reissua etelään ja sitten jään odottamaan projektin ennen ja jälkeen kuvia. Koska sä vaan niin voit❣️❣️ Olla juuri sä❣️❣️

    VastaaPoista
  15. Vietä kiva lomanen etelässä 💗
    Täällä sua jo kaivataan 💗 Etkö vois vaihtaa asuinsijaa pysyvämmin? Korpikuusi vois olla lomapaikka🌼

    VastaaPoista
  16. Kyllä pohjolassa heiluu uudet tuulet, kun siellä touhuat.
    Ei taida porukka pysyä sun kyydissä.
    Hyvä kun tuut etelään vähän "lepäämään".

    VastaaPoista
  17. Ihana lukea sinun tekstiäsi kun osaat kirjoittaa niin hyvin! �� Ja koska sä voit!! Nauti nainen elämästäsi ja työn tuloksesta! ❤️ Innolla odotan että näen ennen ja jälkeen kuvia! ��

    VastaaPoista