keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pieni rakkauteni.

Mitä rakkaus on?
He sanoivat, että sinä sen teit todellisesta rakkaudesta.
Onko rakkaus myös luopumista?
He sanoivat, että sinä olit vahva pystyessäsi laittamaan oman tunteen sivuun.
Onko rakkaus hyvää ikävää?
He sanoivat, että se on sitä silloin, kun tietää tehneensä oikean päätöksen,
vaikkakin itselleen tuskallisen,
se oli täysin oikea rakkauttasi kohtaan.

Kuukausi sitten tein elämäni raskaimman päätöksen.
Laitoin musertuneen sydämeni jääkaappiin,
itkin silmistäni tuskaa,
pakkasin laukkuja sumussa.

Lähdin matkaan 700km:n päähän.
Siellä odotti minun ainokaisteni lasteni uusi koti.

Minun oli hyväksyttävä se tosiasia,
etten voinut antaa pienille enää heille sitä aikaa ja rakkautta,
jota he todellakin tarvitsivat.
Se yrittäjyyden ja yksineläjän tummempi puoli.

Heidän kuuluu saada se auringonpaiste.


Heidän kuuluu saada edelleen se kaikki mihin ovat tottuneet.


Vapaus.


Väliin luopuminen on sitä todellisinta rakkautta.

Pieniä suuria asioita.

Pieni pala pienestä suunnittelukohteesta.
Eteinen.
Pienellä muutoksella voidaan saada jotain paljon enemmän.



Tuntuu hyvältä olla apuna näinkin pienessä muutoksessa.
Asiakas itse toteutti.
Hän vain tarvitsi ohjeet…



Eteinen on kodin käyntikortti,
tämän tunteen asiakkaani tahtoi myös omaan kotiinsa.



Pienestä tilasta tuli valoisa ja kutsuva.
Kodin käyntikortti.

Tänä aamuna heräsin kyyneliin.
Emmi-prinsessalla on löydetty sydänvika ja keuhkot ovat täynnä nestettä.
Pyydän rukouksia, enkeleitä ja vahvuutta.
Emmi on parhaassa hoidossa.
Hänen toinen mami hellii, rakastaa ja huolehtii.
Elämä on ihmeellistä.


Sitä todellista rakkautta.
Lähimmäisen rakkautta.


Rakastan <3

Sanna


7 kommenttia:

  1. Se on rakkautta Sanna kun osaa luopua.❤

    VastaaPoista
  2. Voi kyynel 😢❤️Mutta sitähän se on❤️

    VastaaPoista
  3. Rakkaasi ovat piirtäneet sydämeesi ikuiset tassunjäljet niitä ei voi kukaan viedä pois ❤️ Rakkautesi on pyyteetöntä sillä rakkaat karvakamut saivat mahdollisuuden uudessa kodissa - he tietävät teit tämän rakkaudesta ❤️ Emmi on sinnikäs taistelija - ei luovuta vaan toivoa on - huominen on varmasti valoa täynnä ❤️Tätä polkua vielä kulkee rakkaat karvakamusi ❤️

    VastaaPoista