maanantai 6. helmikuuta 2017

Muutaman kilometrin elämysmatkani.

Hiljennän autoni hyljätyn talon lähellä.
Katson sen nukkuvaa ulkokuorta,
hiljaa täynnä elämää olleita ikkunaruutuja.
Ei kajasta valo,
ei lapsi paina kasvojaan ruutuun.
Usein katsoessani näitä lumiharson kietoutuneita koteja mietin,
millaisen elämän nämä seinät mahtoikaan asujalleen antaa.
Koti on vanha.
Silloin elämä on ollut erilainen.
Niin monta syntymää,
niin monta kuolemaa.


On olemassa hevoskuiskaajia.
Tahtoisin olla hylättyken kotien kuiskaaja.
Tahtoisin lukea näiden seiniltä menneen elämän,
kuulla sen naurun,
kuulla sen itkun.
En puhu kummituksista,
puhun valokuvista ja muistoista.
Tarinoista.


Luonto elää kodin nukkuvan ympärillä yhtä upeana vuodesta toiseen.
Asukkaat tulee ja menee,
luonto ei hylkää.
Talo vanhus on kasaan jo lyyhistynyt.
Miten monta tarinaa ovat nämä puut nähneet?



Tein tänään matkan postikorttimaisemiin.
Se maksoi muutaman kilometrin verran dieseliä.
Haluan sinulle lukijani näyttää, mitä minä jokaisella kauppareissullani näen.
En pelkästään näe tätä maisemaa,
näen tarinoita.
Tiedätkö, käännän satukirjan sivua
ja jatkan lukemista.



Kuin lapsi saan minäkin poistua hetkellisesti arjesta.
Kivuista ja säryistä,
sukellan puhtauteen.
Tänään minä tarvitsin tällaisen matkan.



Tunsin kiitollisuutta.
Elämäni on.
Ei näkynyt elämää ikkunaruudun.


Antaa kodin vanhan nukkua,
luonto ympärillä heräilee kaamoksestaan.
Aurinko tervehtii meitä.


- Sanna -



6 kommenttia:

  1. Ihana tarina, tuli ihana rauhaisa olo kun luin ja katsoin kuvia. Kiitos Sanna.

    VastaaPoista
  2. Tiiätkö Sanna, että elät täydellisessä satumaassa ❤️
    Jokaisen meistä pitäisi saada kokea tuo sama edes kerran elämässään.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä sinä asut upeissa maisemissa ❤ Vau ❤❤❤

    VastaaPoista
  4. Oi miten rauhaisa ja suloinen tarina. Todellakin satumaisemat siellä 😃👍

    VastaaPoista
  5. Satumaisen kaunista ja ihanasti kirjoitettu <3

    VastaaPoista