perjantai 9. joulukuuta 2016

Keittiöni joulusiivous


"Toiset ne stressaa joulusiivouksesta,
niin Sanna purkaa koko keittiön"
- kirjoitti ystäväni facebookin kommentiin huomatessaan minun aloittaneen uuden projektin.

Mennään ehkä kuukausi taaksepäin kun totesin yllättäen ääneen luolamiekkoselleni, 
että nyt minä tajusin!
Tämä keittiö tarvitsee väriä, se minulla on tökkinyt koko ajan.
Jatkoin ääneen miettimistä,
"Keväällä viimeistään teen muutoksen,
keittiöstäni tulee joko vanhan roosan tai vihreän sävyinen".

No ei ehtinyt kevätaurinko paistaa.
Ei ehtinyt edes joulu tulla.
Hirveän hidas kalenteri minulla kyllä on,
odotinhan minä ainakin kuukauden


Kaapinovi toisensa jälkeen tipahteli kuin itsestään ja niinpä he saivat kauniin vanhan roosan sävyn.
"Olenko minä vähän hullu?"
- kyselin väliin oikeasti vähän pelokkaana luolikseltani.
Kuulemma olen, mutta sain rohkaisun toteuttaa unelmani, sillä tekisin sen kuitenkin.
Karvakorvani kovin hyvin tuntee oman pirttihirmunsa.

Siinä samalla sai myös pöytä uuden ilmeen.
Navetan vintiltä pelastetut vanhat lattialaudat saivat uuden käyttötarkoituksen.



Ensimmäistä kertaa kyselin ihmisten mielipiteitä.
Sain hyviä neuvoja facebookin sisustetaan vanhoja taloja - ryhmästä.
Vaikka itse olen ammattilainen, en koskaan sulje korviani uusilta ideoilta!



Olen tämän lopputuloksen nähnyt jo vuosia sitten silmissäni.
Minun nukkekotini.
Kunpa voisit koskettaa tätä tunnelmaa!



Pöytäryhmääni löytyivät penkki Luolamieheni vanhalta kansakoululta.
Ihanat tuolit Kajaanin kirppikseltä.

Minun remontilleni tuli hintaa huikeat 260€.



Toiset rakastavat valkoista, selkeyttä, modernia.
Sanna rakasti eilen valkoista, selkeyttä ja vähän modernia.
Tänään se rakastaa mummolatunnelmaa,
missä elämä näkyy ja koskettaa.

Joulu on jo ovella.
Tein joulusiivouksen.
Nyt käperryn vahvojen käsivarsien syleilyyn,
ne käsivarret mahdollistaa minun toteuttaa unelmani.
Kiitos <3

- Sanna



9 kommenttia:

  1. Seuraavaa projektia odottaen. Taas jälleen onnistuit ja teit kaunista��

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä jotain niin uskomattoman hienoa, toi sun taito ja intohimo tehdä, on jotain niin sanoinkuvaamattoman upeeta ! Ja aina vaan toista kauniimpia kohteita!

    VastaaPoista
  3. Vau ei oo sanoja miten upea lopputulos :)

    VastaaPoista
  4. Ihan mykistynyt olen.
    Sisustat niin sydämelläsi.
    Mummola tunnelman aistii kuvista ❤️
    Varmaan uusi idea muhii jo mielessäsi.

    VastaaPoista
  5. Ihan huikeeta taas kerran ❤ mä en ehkä kestää. Tämä verhojuttu on tuttu myös omasta mummolassa.

    VastaaPoista
  6. Oot sie kyllä ihme nainen :) Hyvää joulun odotusta sinne Törmänmäkkeen.

    VastaaPoista
  7. Sanna ei aikaile kun toteuttaa unelmiaan❤ ihana tunnelma ja huikea muutos.😍

    VastaaPoista
  8. Sanna teet jokaisen sisustuksen & stailauksen käsi sydämellä ❤️ Tunnelma välittyy niin herkkää ja kaunista - yhteisharmonia syntynyt 💕 Kotisi on pala Kainuun Korpikuusen sydäntä - lämpöä täynnä ❤️🌟💕

    VastaaPoista