perjantai 18. marraskuuta 2016

Minun näköistä tunnetta.


Moni teistä lukijoistani tietää vanhemmuuden tuoman onnellisuuden.
Te tiedätte tunteen kun vastasyntynyt lapsi nostetaan syliin,
sydän meinaa puskea läpi rinnasta - 
silkasta onnen ja ilon tunteesta.

Moni kertoo kuinka se on elämän paras tunne
ja sen voisi elää yhä uudestaan ja uudestaan.

Minä en tiedä siitä tunteesta mitään.
Tunteesta kun lapsi nostetaan äidin rinnalle.
En tule koskaan sitä tunnetta kokemaan.

En ole surullinen siitä.
Lapsettomuuteni on puoleksi oma päätökseni.
Tiedän, että päätökseni on minun kohdallani se oikea.

En silti ole jäänyt täysin paitsi tuosta tunteesta.
Kun perustin yritykseni,
olen varma että koin osittain tunnetta synnytyssalissa.
Sillä hetkellä syntyi jotain minun näköistä.
Minun omaani.
Syntyi jotain sellaista, jonka vain minä itse pystyin saamaan aikaiseksi.

Tätä tunnetta tunnen jokaisen projektin jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen.
Minun luomukseni, kädenjälkeni.
Minun lapseni,
miten ylpeä olenkaan hänestä.

Tällainen tunne syntyi jälleen kerran.
Neljän päivän työmatkani vei minut Suomen syrjäisiä teitä pitkin Vesantoon.
Sunnuntai-iltana saavuin kylälle nälkäisenä ja väsyneenä.
Tietenkinhän kaikki ovat paikat suljettuna siihen aikaan illalla,
syrjäisellä seudulla - siihen on vielä osittain totutteleminen.
Söin aamulle tarkoitetun eväsleipäni tunkkaisessa tupakansavuisessa likaisessa huoneistossa. 
Vaihtoehtoja ei yöpymiseen juurikaan ollut.
Hetken oli koti-ikävä.

Aamulla suuntasin asiakkaani luo.
Kohtasimme toisemme ensimmäisen kerran sillä hetkellä.
Projekti oli haastava ja pariin kertaan nuhtelin itseäni,
hullu sinä!
Päätin selvitä.

Keittö tarvitsee kevennystä.



Maalasin.
Maalasin.
47 tuntia vain maalasin.



Neljän päivän ajan sain toteuttaa perheen äidin monen vuoden haavetta uudesta keittiöstä.
Neljän päivän ajan sain kunnian tutustua taas yhteen upeaan perheeseen.




Keskiviikkona 16. päivä täytin vuosia.
Ehdottomasti paras lahjani oli 5-vuotiaan pienen pojan lahja.
"Minulla on sinulle yllätys" - hän saapui kädet selkänsä takana.
Hän otti esille piirustuksensa;
"Piirsin sinulle merirosvolaivan" - hän silmät nauraen kertoi upeasta luonnoksestaan minulle.


Sydän täynnä hyvää oloa minä jatkoin maalaamista.



Jälleen kerran on parhautta se kun koko perhe osallistuu muodonmuutokseen. 
Isän ja tyttären kanssa liukuhihnatyönä asensimme vitriinien lasit takaisin paikalleen.
Lämmin ja kotoinen tunnelma vallitsee ympärilläni,
miten paljon saankaan kokea.


(Verhot vielä uupuu)

"Minulla jää seinämaalia sen verran, että voisimme maalata teidän eteisen samalla"
Haluan antaa itsestäni mahdollsimman paljon irti sinä aikana kun projektia toteutan.
Jokainen tunti käytetään tehokkaasti.



Jos sinä et löydä tarpeeksi sanoja kertoaksesi tunteesta lapsen syntymästä,
minä voin vastata etten minäkään löydä tarpeeksi sanoja kertoakseni onnistumisen tunteesta,
asiakkaan tyytyväisyydestä,
hyvänmielen tuottamisesta kaksisuuntaisella kaistalla.


Kynttilänvaloa viikonloppuusi.

Sanna

41 kommenttia:

  1. Upeaa jälkeä taas kerran. Ihana seurata mitä muutoksia saat aikaan.��

    VastaaPoista
  2. Kyllä on julmetunmoinen homma ollu, moni olis varmasti jättäny tekemättä mutta SÄ et koskaa, wow mikä lopputulos😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kivasti sanottu! Vaatii todellakin uskoa, tahtoa ja halua, ja minulta löytyy niitä kaikkia - onneksi <3

      Poista
  3. Ihanan näköistä tuli, taikasivellin sutinut taas <3

    VastaaPoista
  4. Olet aivan uskomaton tehopakkaus ja kovan työsi tulos on aina yhtä upeaa! Hieno muodonmuutos jälleen, Sanna! ��

    Nina H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina <3 Onneksi työnteko on kivaa, muutoin saattais tulla väsy :D

      Poista
  5. Tuula Hirvisalmi
    Upeaa muutosta!!! Ei uskoisi samaksi kodiksi, ihan mahtavaa! Ammattitaidolla tehdään tällaista muutosta! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Yllätyn joka kerta itsekin kuitenkin lopputuloksesta!

      Poista
  6. Ihan huikea muutos ja missä ajassa.Paras palkka on tyytyväiset asiakkaat ja nähdä upea lopputulos.Mahtavaa Sanna 👍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Paras palkka todellakin työssäni on asiakkaan tyytyväisyys!

      Poista
  7. Oot kyllä uskomaton tehopakkaus. Loistava lopputulos

    VastaaPoista
  8. Huh huh!! Olet kyllä uskomaton sissi ja niin upea esimerkki ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunnisti sanottu <3 Tykkään olla esimerkkinä.

      Poista
  9. Mahtavalta näyttää <3

    VastaaPoista
  10. Hienoa jälkeä jälleen kerran!

    VastaaPoista
  11. Kyllä se niin on että Sanna saa ihanaa kaunista jälkeä keittiöön ja mihin vaan. Vanhasta saa modernia ja kaunista. Huomaa että ammatti-ihminen on asialla ja tietää mikä sopii mihinkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kivasti sanottu Nelly <3 Työ ja asiakkaat opettavat minua aina paremmaksi.

      Poista
  12. Tekisi mieli uppoutua sinun kuviin ja kirjoituksiin pitkäksi aikaa. Tekisi mieli kutsua sinut kotiimme ja toteuttaa unelmamme, sillä sinä jos joku ne pystyisit täyttämään. Upea nuori nainen joka on valtavan taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään innolla odottamaan kutsuasi :) Kiitos kauniista ajatuksistasi <3

      Poista
  13. Olet kyllä aikamoinen tehopalkauas, jälleen yksi onnistuminen 💕 Me like 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tehdä työn kerralla kuntoon. Minun luonteelleni ei sovi 8h työpäivät ollenkaan :D

      Poista
  14. Kyllähän tämä taas todistaa sen, että kun homman osaa, niin sen osaa👍
    Olet Sanna monen naisen inspiraation kohde, herätät meissä kipinää tehdä omia uskaliaita kokeilujamme. Rohkaiset kokeilemaan, voisimmeko itse kukin tehdä remonttia hellemmällä kädellä, kuin että repisimme kaiken vanhan pois ja tilaisimme uudet vermeet tilalle.
    Vanhasta saa niin kaunista aikaan ja uskoisin että usein myös vielä edullisemmin.
    Ja sinulla on vielä taito hyppysissä 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri näin Virpi! Ja tämä on oma osuuteni osallistua luonnon puhtaanapitoon, hukumme jätteisiin. Vanha on kaunista, sitä täytyy osata katsoa oikella tavalla ;) Kiitos <3

      Poista
  15. Sanna ja Sannan taikasivellin. Katsoin joitain kuvia, varsinkin eteisen, et onko oikeesti sama paikka. Sannan vahvatahto ja taito, taas näyttää hyvältä, vaikka välillä meinaisi usko loppua. Hyvä Sanna❣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuresti <3 Kyllähän se itselläkin hyvänolon tunne halaa kun projekti on valmis.

      Poista
  16. Tosiaan Sannan taikasivellin, mutta kyllä on vaatinut kovaa työtä tuo keittiö. Haastavat maalattavat nuo kaapinovet. Aivan mahtavan näköistä niin kaunis keittiö tuli. Minkä Sanna aloittaa sen hän hienosti hoitaa loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tuula <3 Se on juurikin noin, minkä aloitan sen loppuun asti suoritan.

      Poista
  17. Aivan ihana muutos. Millä maalilla kannattaa tuollaisia keittiön kaappeja esim maalata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle <3 Tikkurilan Helmi-kalustemaali on kyllä hyvä maali.

      Poista
  18. Wau, mikä muutos ja miten nopeesti Sanna tekee noi hommat. Ei ole ihme jos sinua suositellaan ja kehutaan niin paljon. Olet kyllä hieno malli, kuinka työt pitää tehdä. Yrittäjien esikuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan täydellisesti sanottu, kiitos sinulle suuresti, antaa NIIN voimia jatkaa <3

      Poista
  19. Sannan blogia seurannut alusta asti ja edelleen tämä kohde minkä hän taidokkaasti uudisti antoi jälleen mykistävän hetken nähdä kuinka hän osaa huomioida omistajan tarpeet tuoden valoa ympärille kauniilla käden jäljellä <3 tämä Sannan blogi on kiinnostava ja inspiroiva <3 Sannan ammattitaito näkyy ja tätä taitoa on tarvittu Kainuussa <3 Sanna tekee kaiken sydämellään antaen jokaiselle hyvää mieltä <3 tämä mykisti jälleen aivan loistava kokonaisuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Seija <3 Niin kannustavaa lukea tällaista palautetta!!!

      Poista
  20. Upeaa Sanna! Kyllä se vaan on taas todettava, että sinä olet nainen rautainen ammattilainen! :) ei ole väliä mikä on muutoskohde ja minkälainen asiakas on, sinä pystyt tekemään toivotun muutoksen. Olen nähnyt, että monet (tv:säkin tutut) sisustussuunnittelijat tekevät aina hyvin samankaltaisia muutoksia. He ehkä eivät osaa muuta kuin sen oman näköisen tyylin. Sinä olet muuta maata! Ihanaa, että osaat tehdä juuri sellaisen kuin asiakas haluaa. Se on suuri taito! Saat olla ylpeä itsestäsi <3

    VastaaPoista
  21. Upeaa Sanna! Kyllä se vaan on taas todettava, että sinä olet nainen rautainen ammattilainen! :) ei ole väliä mikä on muutoskohde ja minkälainen asiakas on, sinä pystyt tekemään toivotun muutoksen. Olen nähnyt, että monet (tv:säkin tutut) sisustussuunnittelijat tekevät aina hyvin samankaltaisia muutoksia. He ehkä eivät osaa muuta kuin sen oman näköisen tyylin. Sinä olet muuta maata! Ihanaa, että osaat tehdä juuri sellaisen kuin asiakas haluaa. Se on suuri taito! Saat olla ylpeä itsestäsi <3

    VastaaPoista