maanantai 9. toukokuuta 2016

Tunteita ja rakasta työtäni.

Titanicin tavoin laivani törmäsi rajusti.
Pimeässä vaani vaara. Se oli jäävuoren kokoinen.
Laivan kylki repeytyi pirstaleina. Vesi valui paineen voimalla sisään, saumat ratkeilivat. Ammuin hätäraketin, toisen ja kolmannen.
Sinne ne sammuivat pimeyteen.
Tuli syvä hiljaisuus.

Hengitin.
Laiva oli uponnut, mutta minä hengitin.
Lähdin uimaan kohti ääretöntä,
yksin.

Tänään päätin olla itsekäs.
Tänään päätin ajatella itseäni.
Myös yli-ihminen tarvitsee pelastusrenkaan.
Otin siitä kiinni…

Sinä lukijani voit rivien välistä lukea ja ymmärtää.
Minun unelmani perheestä hetkeksi mureni.
Jokainen ui rantaan.
Minä seison rannallani yksin ja mietin, 
jaksanko uida vastarannalle.

Avojaloin kävelin hiekalla.
"Muistathan, ettet ole koskaan yksin"
- minut ympäröi vahva tukiverkko.
Hymyilin.
Tänään jo nauroin.

Jälleen kerran lähdin unelmatyöstäni kotiani kohti kera lämpimän halauksen.
Kolme päivää pelkkää auringonpaistetta, 
terapiaa,
rauhallista jutustelua,
luontoa
ja sisustamista.

"Minä olen niin pitkään haaveillut tämän keittiön uudistamisesta" - jutteli uusi ystävä-asiakkaani.
"Olin ajatellut hioa kaikki nämä kappinovet ja sen jälkeen maalata" - jatkoi hän.
Onneksi ehdin väliin.
Säästimme aikaa, rahaa, kynsiä, hiomapaperia ja ennenkaikkea mielenterveyden ;)

Kulmahylly jääkaapin vierestä lähti seinältä jo ennenkuin olin kunnolla ehtinyt sisälle astua. Jääkaappi löysi lopullisesti paikkansa, minne sen olisi kuulunut jo aikaa sitten kuulua.



Minä, ihana asiakkaani sekä hänen miehensä kolmisin puuhasimme keittiön kimpussa. Marssijärjestys oli äärimmäisen selvä - naiset vei ja mies vikisi ;)
Ihan vain hetkisen ja sen jälkeen työt hoitui ajatuksen voimalla.
Ihan mahtavuutta!



Punapyökki meni nyt hukkapiiloon ja luonnonvalkoinen sisustus saapui tilalle.
Minusta meistä naisista pitäisi oikeasti ottaa mallia - se kun tehdään heti ja kunnolla, säästytään monelta "nalkutukselta".

Mutta parhautta on työssäni lopullinen stailaushetki.
Tänäänkin sain nauraa taas vedet silmissä.
"Mihin minä tämän voin laittaa" - kysyy asiakkaani näyttäen kippojaan ja kuppejaan. 
"Et minnekään" - ja molemmat nauramme.
"Entäs mihin laitamme tämän lipaston" - jatkaa hän.
"Lipastosi on nyt myynnissä ja se on lähdössä minun mukaani" :D 



Minusta tuntuu, että Korpikuusen asukkaista tulee asiakas asiakkaalta tärkeämpiä - ystäviä olen saanut jo säkillisen.
Voiko sitä enempää edes toivoa?
"Ketä me kustumme nyt kylään" - kysyi asiakkaani kattaessaan kuvausta varten kahvipöytää.
Me kutsumme itsemme, vastasin hymyillen.

16 kommenttia:

  1. Vaude!!! Ihan vaan vähän pikkasen kateellinen 😂

    VastaaPoista
  2. Vaude!!! Ihan vaan vähän pikkasen kateellinen 😂

    VastaaPoista
  3. TÄÄLLÄ ONNELLINEN MUTTA VÄSYNYT REMPPAKAMU,ONNEKSI HUOMENNA ALKAA LEIPÄTYÖ....
    kIITOS SANNA!!!!NYT ISTUN KEITTIÖSSÄ SIEMAILEN KAHVIA JA IHAILEN UUTTA IHANAA KÖÖKIÄNI. t:PÄIVI PUNAISESTA PIRTISTÄ

    VastaaPoista
  4. Tulipa uskomattoman kunis, avara ja valoisa keittiö asiakkaallesi <3
    t.Hilkka

    VastaaPoista
  5. Siis eihän tuota voi taas muuta kuin ihailla.
    Oot sä ilmiömäinen.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Keittiö oli kuin hiomaton timantti minne Sanna suunnitteli toteutuksineen loistavaa tyylikkyyttä, valoa ympärille ja kokonaisuus täynnä harmoniaa <3 Sanna työnsä taittaa kuunnellen asiakasta ja yhteistyönä lopputulos häikäisevän kaunista <3

    VastaaPoista
  8. Jälleen kerran upean näköinen lopputulos, Sanna! En voi kun ihailla kuinka taitava ja lahjakas olet!!!

    Nina Hunt

    VastaaPoista
  9. Hieno muutos jällen kerran!!!

    VastaaPoista
  10. Sinä olet myös taitava kirjoittaja. Voisin ahmien lukea kokonaisen kirjan ajatuksistasi, elämänkoulusta yms.

    VastaaPoista
  11. Tuula Hirvisalmi
    Ihastuttavaa jälkeä jälleen kerran !!!

    VastaaPoista
  12. Työohjetta kysyisin! Oliko ovissa viilupinta vaiko ihan puu? Mitä tuotteita käytit?

    VastaaPoista