Näkymättömien enkelien halaus.

Viisi päivää sitten kirjoitin täällä päätöksestäni rakkaan kotini myymisestä.

Kun olin sen päätöksen julkistanut,

tuntui kaikki jotenkin liian todelliselta 

ja pelottavalta.

Liian monta raskasta asiaa painaa harteillani.

Tipahdin alas repien ihoani rikki.

Tuntui kuin sydäntäni painaisi tiiliskivi.

Kaulan ympärilleni kietoutui puristava köysi.

Siipeni selässäni rikkoutui.

(Kuva rikkoutunutenkeli.blogspot.com)

Itku ja hätähuuto.

En pelkää pyytää apua.

Käännyin 30.000 naisyrittäjän puoleen.

Julkaisin kuvan, 

jonka otti kesken työpäivän minulle jo ystäväksi tullut julkisen kohteen työntekijä.

"Ensin kuljin kengät jalassa,

sit sukat ja nyt mennään jo kotoisasti avojaloin…"

Kirjoitan päivityksessäni.

"Ammennan voimani vaikka sit avojaloin,

periksi en anna tänäänkään.

Tykkään, jos virtuaalisesti halaat minua.

En tänäänkään pyydä anteeksi sitä,

että pyydän apua.

Toinen nainen halutessaan on paras voima!"

Lähetin avunpyyntöni näille upeille naisille.

1289 tykkäystä ja 300 kommenttia.

Minulle tuntemattomat naiset lähettivät sydämiä, virtuaalihalauksia 

ja voimasanoja.

"Täältä tulee paljon jaksuhaleja!

Kiitos, että olet olemassa ja sun kirjoituksia on aina mukava lukea

ja niistä saa aina tietynlaista voimaa myös omiin

juttuihin ja päiviin"

"Aivan ihana olet!

Voimia ja siunausta kovasti arkeesi.

Iso lämmin karhunhali täältäkin sinulle"

Eikö ole sinustakin aika uskomatonta?

Tänään työpäiväni jälkeen vuorostaan itkin autossani kaupan pihalla.

Nyt itkin ilosta.

Olin juuri hakenut postista minulle saapuneen paketin.

Paketista avautuu upea taulu.

Taakse on kiinnitetty pieni kimppu aitoja luonnonkukkia 

ja löysin käsin kirjoitetun kirjeen.

"Tiesin, että pidät vaaleanpunaisesta,

ja se väri pursuilee rakkautta, 

joten ajattelin, että ehkä se väri olisi omia piristämään…"

Kirjoittaa minulle täysin tuntematon nainen.

"Halusin maalata sinulle kuvan,

sillä halusin lähettää sinulle jotain hyvää,

jotta hyvyytesi muistaisit

ja sitä halaisit"

"…mistä toisinaan kirjoitat on sitä samaa vaaleanpunaista,

jota tässä maassa on aivan liian vähän.

Kiitos, että olet värittänyt omalla tavallasi sillä sävyllä maata…"

Terveisin Satuvalo.

Nyt vuorostaan lauma näkymättömiä enkeleitä on päättänyt

lähettää minun omiin siipiini voimaa.

Tunnen sen voiman.

Kaunein ja nöyrin kiitokseni.

Rakastan.

Sanna

Minne tuulet vie, jos lähden?

"Mitä tapahtuu, jos lähden

minne tuulet vie?

Sinne miss' on puhtaan taivaan alla uusi tie.

Mitä tapahtuu, jos lähden

tuntemattomaan?

Loppuuko maailma siihen, vaan alkaakoon vaan

uudestaan?"

Ei kyynelille loppua tule.

Kirjoitan blogini ehdottomasti raskainta päivitystä.

Sydän itkee verta.

Raastava kipu repii rintaani.

Elämäni on liiaksi luopumista.

Rakennan, puhallan ja parannan.

Juuri kun saan kaiken valmiiksi,

luovun siitä.

Monta kaunista asiaa olen elämäni polulle jättänyt,

mutta liian vähän niistä itse nauttinut.

Olen tehnyt päätökseni.

Kevätauringon saapuessa pitkän talven jälkeen,

silloin minä myyn rakkaan kotini.

Laskin sormillani,

siihen on aikaa tasan 8 kuukautta.

Unelmani Kainuun korpikuusessa jäi lyhyemmäksi kuin olin ajatellut.

Sinä lukijani ehkä kysyt,

että miksi näin?

Minä sinulle vastaan,

että voimani eivät yksin riitä tähän kaikkeen.

Yritykseni vie tyttöä ympäri Suomen.

Jos meillä olisi ikuinen aurinko ja lämpö,

ei hätää olisi.

Kotini talvella ympäröi Suomen lumisin talvi.

Puulämmitteinen koti ei voi olla liian pitkään yksin.

Ei ollut minun kotini täälläkään.

Tuntuu, ettei tätä tekstiä saa koskaan valmiiksi,

kyyneleet sumentavat silmäni.

Elämä on kohtuuttoman epäreilu.

Mutta olen iloinen siitä, että voin täydellä sydämellä sisustetun kodin myydä jollekin onnekkaalle.

Tässä kodissa lepää rauha.

Se tunne ottaa sinut syliin jo eteisessä.

Kodin hyvä henki ei unohda koskettaa joka hetki.

Kodin jokaisessa kolmessa makuuhuoneessa on tunnelmansa.

Toisille ehkä liian persoonallista,

mutta se onkin vain pintaa.

Kaikkia kolmea huonetta koristaa upeat täysin toimivat pönttöuunit.

"kauas se vie,

tuo ruusuinen tie..."  

En voi olla ajattelematta Chisun laulun sanoja.

En voi laulaa, ettei minun kotini olisi täällä,

sillä tulen ehdottomasti jättämään palan sydämestäni ikuisesti näihin huoneisiin.

Sinä lukijani voit kertoa ystävällesi, sukulaisellesi, tutuillesi tai työkaverillesi tästä upeasta kodista Kainuun Puolangalla.

Tämä koti, vapaa-ajan asunto tai sinun tarpeisiin mökki sijaitsee ehdottomasti Suomen kauneimman luonnon keskellä.

Täällä saat nauttia luonnosta, rauhasta ja maisemista.

Kuva ulkosaunasta

Kodissa on kaikki mukavuudet, vedet ja sähköt.

On tehty isoimmat remontit; ikkunat ja katto.

Rakennusvuosi on 1938 ja elintasosiiven rakennusvuosi on 1984.

Elintasosiipi sisältää kodinhoitohuoneen, wc:n, saunan ja pesuhuoneen.

Olen nainen parhaassa iässä.

En voi erakoitua keskelle ei mitään.

Yritykseni tarvitsee ulkomaailmaa,

minä itse tarvitsen myös sitä.

Elämä ei valitettavasti kerro, mitä huominen tuo tullessaan.

Vanha ovi sulkeutuu, uusi ovi avautuu.

Tähän minä uskon.

Pyyhin kyyneleitä pitkään,

mutta uskon, että se elämä kantaa tämänkin yli.

Kiinnostuneet saavat lisätietoa ottamalla minuun yhteyttä.

045-6018655.

tilantosanna@gmail.com.

Tai messengerin kautta.

Lupaan vastata kaikkiin kysymyksiisi.

Kyynelten siivittämänä, 

mutta täynnä toivoa

Sanna

Enkeleitä on olemassa.

"Varmista, että näet ympärilläsi kaikenkattavan kauneuden"

Vanha nainen muistutti sairaalan käytävällä itkevälle äidille, 

jonka 6-vuotias tyttö teki kuolemaa.

Kaikenkattava kauneus;

se oli elokuvan nimi.

Elokuvan tarina oli pysäyttävä ja opettavainen.

Se kertoi, kuinka raskaimpaankin menetykseen voi kätkeytyä pisara kauneutta.

Juuri näin.

Olen ollut viime viikot mustan verhon ympäröimänä.

Rooman lomalle lähtöni alkoi löytymällä vesivahingon vessastani.

Miten ihmeessä selviän?

Olen yksin ja pahin pelkoni on toteutunut.

Olen aina uskonut enkeleihin.

Enkeleihin, jotka esiintyvät ihmisten kasvoissa.

Minun enkelini yllättäen ympäröivät minut.

Heitä yhtäkkiä kulkee pihamaallani.

"Lähden tekemään sinulle polun valmiiksi"

sanoo yksi näistä minun istuessani iltaa hänen kotisohvallaan.

Kun illalla tulen kotiini,

huomaan, että minulle on koko pihamaani nurmikko leikattu.

Minut valtaa uskomaton turvallisuuden tunne.

Seuraavana päivänä saavun kaupungilta kotiini,

navettani takana löytyy toinen enkeli tekemässä minulle halkoja tulevaa talvea varten.

He tulevat kylään antaen halauksen ja muistuttaen, miten tärkeä myös minä olen heille.

He antavat minulle aikaa aina, kun sitä pyydän.

He istuvat, kuuntelevat, lohduttavat, tukevat

ja välittävät.

Hyvä tulee hyvän luokse.

"Tyytyväinen ihminen rikkoo rajansa ja käyttäää kykynsä muiden palvelemiseen,

oikeudenmukaiseen puolustamiseen ja lähimmäisen elämän helpottamiseen -

ei suinkaan oman elämän nopeisiin nautintoihin…"

"Oletko saanut nukutuksi"

- saan useana aamuna viestiä minulle hyvin tärkeältä naapuriltani ja ystävältäni.

"Olethan sinä tyttö syönyt"

"Tule, savusauna on lämmin"

En pysty kylliksi kiittämään.

Halusin kirjoittaa tästä,

sillä maailmasta löytyy vielä näitä upeita arjen sankareita.

Mikää muu voitto ei ole yhtä makea kuin jaettu voitto.

Voin turvallisesti nukahtaa,

sillä tiedän,

että enkelini untani valvoo.

Kiitos <3

- Sanna -

"Mun reviirille ei kantsi enää tulla näyttäytymään"

Siinä kohtaa, 

kun ihminen käyttää toisen kipeitä, haavoittuvia kohtia kilpenään omille väärille teoille, 

ja valheilleen,

viimeistään siinä kohtaa ymmärtää ihmismielen julmuuden, 

tunteettomuuden ja 

kylmän sydämen.

Tätä ihmislajia mahtuu kolmetoista tusinaan.

Se on surullista.

Sain lukea viesteistä olevani isopäinen ihmishirviö,

jolla on tirritävät siansilmät sekä joutaisin pakkopaitaan mielisairaalaan.

Olen täysi sekopää.

Minunlaiseni "pöökit" mielenvikaiset on helppo kirjoittajan mielestä tunnistaa.

Jouduin lukea vieraan naisen kirjoittamana kaikki viime vuosien aikana kokemani vaikeudet.

Tämä samainen minulle täysin tuntematon nainen soitti viikkoja taakse päin uhkapuhelun, jossa kertoi tulevansa oveni taakse ja lupaavansa, että jään toiseksi.

Järjettömän puhelun aiheutti minun yksi blogipäivitykseni.

"Oon saanut särkyä ja se sattuu yhä.

Oon mennyt eteenpäin, paljon taakse jättäin..."

Soi Vestan laulunsanat taustalla.

Lähdin ystäväni kanssa Roomaan lomalle.

Pahan pölyn sirotimme taivaan tuuliin lentokoneen siipien pinnalla.

Vuosia sitten olisin ollut hiljaa ja niellyt kyyneleeni.

Tänä päivänä en sitä tee.

Julkistan joka ikisen minuun kohdistuvan julmuuden.

Ei mikään vaikenemalla muutu.

Tämä isopäinen ihmishirviö kävelee Rooman upeilla kaduilla.

Hän tuntee kasvavansa taas vahvuutta, ymmärrystä ja parempaa tulevaisuutta.

Joka ikinen negatiivinen kommentti

 ja käytös toiselta ihmiseltä minua kohtaan on sulka omaan hattuuni.

Olen kiinnostava.

Olen uhka.

Ihastutan ja vihastutan.

Se on merkki siitä,

että minussa on jotain kadehtittavaa.

Tämä säälittävä lehmä pitää itseään kauniina.

Kaunis lehmä.

Sen kertoo ympärillä oleva maailma.

Katseet.

Yrittäjyydessä onnistumiset.

Sen kertoo tunne siitä,

että voitan aina.

Sinkkuystävät pyyhki pahan pölyn pinnalta.

He nauttivat lomastaan niinkuin jokaisen naisen kuuluukin.

Roomalainen kauneus kosketti tyttöjen ihon pintaa päivisin ja öisin.

He ottavat joka hetkestä sen, mikä heille kuuluukin.

Koska he voivat.

Uusi luku elämässäni häämöttää jo tulevaisuudessa.

Myyn säälittävän prinsessaunelmani,

näin tuntematon nainen muisti mainita vaaleanpunaisesta hörhöilystäni.

Myyn ihanan kotini ja jatkan kohti uusia seikkailuja.

Mutta sen aika ei ole vielä.

"Uutta vanhan päälle,

jotta vanha ei hengitä.

Uusi piiri ympärille,

ettei menneisyys määritä".

- Sanna -

Väritin Paltamon kuntaa.

Autoni laskeutuu notkelmaan.

Tässä kohtaa tietää, että puhelinyhteys automaattisesti katkeaa,

pyydän soittajaa odottamaan.

Nousen kauniin vaaran päälle,

maisemat ympärillä muistuttavat matkalaistaan luonnon ylpeästä olemassaolostaan.

Vielä pari mutkaa ja vaaran päälle nousua;

olen saapunut Paltamoon.

Tämä pieni upea kylä kasvaa kesällä väkiluvultaan kolmanneksen

mökkiläisten saavuttua nauttimaan lomastaan

Suomen kauneimmassa luonnossa.

"Soita Sanna Paltamon kuntaan, siellä saattaisi olla sinulle pienesti hommaa"

soitteli naapurini Simo jotain kuukaisia sitten.

Tyttöhän tekee työtä käskettyä.

Pian istuin palaverissa Paltamon kunnan kehitysjohtaja Anu Tervosen kanssa.

"Kerro kuka sinä olet?"

Muistan Anun hymyilevät kasvot

ja minä kerroin pikakelauksella elämäntarinani siihen hetkeen saakka.

Taisin tehdä sillä hetkellä vaikutuksen.

"Pieni projekti" kasvoi kuukausien työmaaksi.

Työ puhui puolestaan,

luottamus kasvoi mukana.

Olen saanut kunnian toteuttaa kunnantalon kasvojen kohotusta.

Mutta siihen palaamme myöhemmin.

Joen rannalla sijaitseva hirsinen yleisö wc kaipaa uutta ilmettä.

"Saanko vapaat kädet?" - kysyin.

Tottahan tässäkin tapauksessa sain.

Idea lähti Paltamon kunnan tehosteväreistä.

Ulkokuori on upeasti kelottunut ja ajan patinoima.

Hetki sisäpuolella voisi olla puhutteleva?

Aloitamme vihreästä.

Se edustaa Paltamon ylpeyttä; golfia.

Minulla oli kolme paitaa mukana,

kun valitsin wc-tilojen värityksiä.

Seuraavaksi fuksia.

"Sinähän täällä hienoa jälkeä teet,

eihän täältä pois haluaisi lähteäkään…"

Sain kuulla ohikulkijoilta mukavaa palautetta maalatessani.

Sininen.

Elämän helminauhan hetket syntyvät niistä pienistä asioista.

Eikö tämä ole juuri sellainen?

"Te kuulostatte ihan 13-vuotialta pikkutytöiltä" - totesi kunnan naistyöntekijä saapuessaan kahvihuoneeseen.

Siellä me kolme naista istumme, ja todellakin kikatamme.

"Sanna tuo meille niin uutta elämää ja väriä tähän meidän arkeen, emme ole ennen tällaista kokeneet"

- nauraa upea nainen vieressäni.

Olin kertonut tarinaa ja näyttänyt kuvia tulevasta Rooman matkastani.

Meillä on se kampa, joka päiviä laskee.

Nauramme kesken palaverin,

ohimennen,

minun maalatessani.

Minulla on jokainen päivä tällä työmaalla ollut se helmi nauhaani.

Kiitos.

Sanna

Väliaikatietoja

Pieni orava juoksi kiviaidan päällä,

hyppäsi jalkakäytävälle ja kipitti suojatien yli toiselle puolelle jatkaakseen matkaa.

Näin pienen oravan suojatien ylityksen autoni peruutuspeilistä,

se sai hymyni huulille.

Kello oli aamu vähän jälkeen kuuden.

Aurinko häikäisi pienesti silmiäni.

Olin matkalla ostamaan maalia.

Tunsin onnellisuuden.

Se pieni hetki.

Orava juoksi elämästään nauttien suojatien yli,

hänen liikkeistään näki kuinka hän nautti hetkestä.

Miksi minäkin en tekisi niin?

Hymy jonka annat,

se palaa aina luoksesi.

Otin melkein tanssiaskeleen avatessani rautakauoan ovea.

Koska minä voin,

ajattelin.

Koska minä voin,

alkaa olla lempivastaukseni.

Yritykseni suurin ja näyttävin projekti on käsissäni parasta aikaa.

Työtä on paljon ja päivät venyy pitkiksi.

"Jatkan maanantaina taas"

sanoin tänään työmaalla siivotessani jälkiäni.

"Lähden rakkaitteni luona käymään etelässä,

te pärjäätte täällä"

Katseemme kohtasi erään kunnan naispuolisen työntekijän kanssa

"Koska me voimme"

- sanoimme toisillemme.

Ei ole näkynyt ennen ja jälkeen kuvia,

sillä taiteilija ei koskaan julkaise keskeneräistä työtään.

Lupaan kuitenkin,

että odotuksesi palkitaan.

- Sanna -

Sydämeni ääni kuiskasi..

"Missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden päästä?

- kysyi 10 vuotta sitten Kodinykkösen haastattelija työhaastattelussa.

Olen ehkä vastannut jotain mitä haastattelija halusi kuulla.

Mikä ihmeen kysymys tuollainen on?

Olisinko vastannut,

et tulen ostamaan kodin paikasta, missä kesäkuussakin on lunta pihalla?

Olisinko vastannut,

et perustan yrityksen, joka voi paremmin kuin tämä sinun työpaikkasi,

koska sitähän ei 10 vuoden päästä enää ole?

Olisin sille liian lipevän näköiselle miehelle kertonut,

et edessäsi istuu nainen,

joka ei mahdu siihen muottiin, 

jonka olet siihen tärkeän näköiseen paperiin piirtänyt.

Olisin vastannut,

et miten ihmeessä voin tietää

mitä teen viiden tai kymmenen vuoden päästä, kun en tiedä edes sitä

et mitä elämässäni tapahtuu;

kuukauden päästä.

En aamulla tiedä,

onko työpäiväni kuuden tai kahdentoista tunnin pituinen.

En tiedä,

tapetoinko vaiko maalaanko tänään.

En niin tiedä,

sillä elän hetkessä,

tässä ja nyt.

Harvoin kuuntelen järjen ääntä,

mutta sitä enemmän kuuntelen sydämeni ääntä.

Sydämeni ääni kuiskaa..

…aina ei rakkaus riitä.

En saanut paikattua laivan pohjalle tulevia reikiä,

ei voimani riittäneet.

Ei pelastanut hukkuvaa, ei heittänyt pelastusrengasta.

"Oon skriivannut biisei sust levyllisen,

sä olit mun ja sit sust tuli mun edellinen,

mä oon rehellinen.

Mä olin sun ja sä olit mun

ja puolestas tein sen mitä voin.

Miten voin kantaa kahden taakkaa?

Hyvästi hyvästi ja hyvää matkaa".

Mikaelin ja Isacin sanoja lainaten toivotan meille parempaa huomista.

Minulla on vain yksi sydän.

Yrittikö meri kertoa tulevan,

sillä se huuhtoi rakentamani sydämen liian monta kertaa…

Kiitos ja anteeksi.

Sanna