torstai 7. huhtikuuta 2016

Luolapariskunnan lemmenpesä.

Kellon käydessä tänään illalla puoli kuusi, 
puuttui meillä huoneestamme vielä yli puolet katosta.
Koko perhe antoi kaikkensa.
Pirttihirmu toimi leikkaajana,
laminaattileikkuri sauhusi.
Tytär juoksi mitoitetut palat kädessä vieden ne isälleen.
Itse Luolamiekkonen seisoi keittiöjakkaralla, naulapyssy kädessä, huuteli mittoja ja teki valmista pintaa.
"Tarkoitatko uros vai naarasponttia?" - tein tarkistuskysymyksiä.
Hiki valui otsaa pitkin.

Nyt voin sanoa, että selkä huutaa armoa, käsissä tuntuu ja koko kroppa saattaisi haluta hetken huilia.
Elämäni pienesti kulkee nyt kello kaulassa.
Puskaradio juttelee naapurilta toiselle, naapurikunnalta toiselle ja puhelin soi.
Kaksi viikkoa on virallisesti ollut yritykseni pystyssä ja minä joudun jo ihan tosissaan aikatauluttamaan päiväni.

Silti hyppelen kuin pieni tyttö karkkikaupassa!
Uskalsin aloittaa.
En pelännyt huomista.
"Ihailen rohkeuttasi ja sitä, ettet välitä muiden mielipiteistä" - juttelee ukkoseni saunan löylyissä.
"En voinut lainkaan ymmärtää, et mitä kaikkea sinä oletkaan" - hän jatkaa.

Illan pimetessä möröt nousee piiloistaan. Ne kuiskivat pelottavia sanoja ja saatan hetkellisesti niitä jopa uskoa. Saatan pelätä ja ajatella olevani hullu.
Onneksi on aina uusi päivä.
Joka aamu tykkään olla minä.

Tervetuloa meidän mustavalkoiseen lemmenpesäämme.
Mustavalkoinen sisustus sopii meille, sillä olemme luonteeltamme liiankin mustavalkoisia.
Harmaan sävyjä tahdon saada suhteeseemme.
Siksi valitsin tehosteeksi vanhan roosan sävyn.



"Kootaan äkkiä tuo sänky yhdessä" - ehdotin aamulla Luolikselle.
"No kyllähän sä saat sen yksinkin kasattua" - vastaa hän ja pukee työvaatteitaan.
No kyllähän minä saan!
Ohjeet näyttivät monessa kohtaa, kuinka kahdestaan käännetään sänkyä ympäri ämpäri ylös alas - minähän tein työtä käskettyä ;) 
Maalipurkki oli mun työkaveri.

 

Kotimme myyjä kävi tänään pikavisiitillä.
Totesi hymyillen, etteihän tätä enää samaksi paikaksi tunnista.
Ja huoneetkin näyttävät paljon suuremmilta, hän jatkaa.



Pönttöuunista ei nyt noki näy. Mielestäni siitä tuli arvokkaan näköinen, niinkuin 80-vuotiaan kuuluukin näyttää.



Jaksoin vähän olla taiteilijakin ja maalasin pienesti yksityiskohtia luukkuun. Idea lähti rakkauspakkaukseltani, luolaukoltani - "Nehän ovat kuin nuo tapetin ornamenttikuviot" - hän suunnitteli kädet ilmaan piirtäen.


Tähän loppuun haluan tuoda esille puolankalaista osaamista muualtakin kuin omasta kodistani.
Mieheni tyttären koulukaverin äiti antoi minulle lahjaksi viime käynnillä tällaisen ihanuuden <3 
Tämä taulu oli suunniteltu täysin meidän kotiamme ajatellen.
Jos mietit hyvää lahjaideaa tai kotiisi kaunista taulua,
tässä on juurikin sellainen.


Seuraavaa projektiani kodistamme en teille nyt paljastakaan,
pienesti pidän teitä jännityksessä.

Hyvää yötä!

Sanna