maanantai 1. helmikuuta 2016

Neulikon koululla tuoksuu alkuperäinen pinta.



Tytön remontin nälkä vain kasvoi.
Edellisen projektin loppuviimeistelyä tehdessä, aloin jo Luolamiestäni lämmitellä seuraavaan projektiin.
Toinen halusi mennä joka kerta aidan korkeimmalta kohdalta ja toinen aidan matalimmalta kohdalta. Puolitiehen monta kertaa ratkaisussa pääsimme, mutta hyvin usein tämän toisen piti kulkea koko matkan tien päähän.
"Eikö tätä kattoa voisi säästää, tämähän on aivan hyvä?" - kokeili miekkonen kepillä jäätä ties kuinka monennen kerran.
"Minä olen päätökseni tehnyt ja se myös pysyy!" - vastasin topakasti.
Näitä keskusteluja emme olisi käyneet ollenkaan, jos omat voimani olisivat riittäneet kaiken purkamiseen alkuperäisten pintojen tieltä. Seinät pääsääntöisesti yksin purinkin, mutta kattojen osalta naulaa oli käytetty asenteella "tätä kattoa ei edes tornado vie!"
Mutta Sanna-tornado vahvisti voimansa ja sehän sen vei.



Aloitimme siis koulun suurimman projetkin. 
Kouluaikaan olleet opettajien olohuone- ja keittiötilat pääsivät käsittelyyn. Halusin ällöttävät lastulevyt pois silmistäni! Niitä oli kaikkialla, jopa keittiön kaapinovetkin olivat tätä hötytavaraa. Mikä rasvan ja lian määrä näihin on vuosikymmenten ajan uponnut. Ja sen kyllä hajusta huomasikin.



Voitte kuvitella sitä ryskäyksen määrää. Työmaamme oli vaarallinen koko ajan. Toinen tiputtaa kattoa pään päältä samalla kun toinen alla irrottaa seinälevyjä. Muutaman kerran sai juosta alta, mutta aina ei ehtinyt.
Nyt tiedän siis myös, miltä tuntuu kirjaimmellisesti tunne puulla päähän lyötynä ;)





Edellisen asukkaan työnäytteet saivat meidät hämmästelemään yhtenään. On ihme, ettei hänen sähkötöittensä jälkeen ole koko koulu palanut maan tasalle!
Mutta kuten isoveljeni kerran totesi, että toisaalta on hyvä kun nämä alkuperäiset pinnat ovat olleet useita kymmeniä vuosia suojassa. Miltä pinnat muutoin näyttäisivät nyt? 



Meillä oli tasan viikko aikaa laittaa olohuone valmiiksi. Viikonloppuna vietimme tytön 10-vuotis syntymäpäiviä, jonka jälkeen heti perään aloimme purkaa keittiötä. 
7. päivä joulukuuta saapui uusi keittiömme. Joulu lähestyi uhkaavasti.
Kaksi viikkoa oli aikaa maalata ja käsitellä keittiön alkuperäiset pinnat, kasata uusi keittiö, remontoida vielä vanhimmalle tytölle makuuhuone ja valmistaa itse joulu.
Äkkinäinen voisi kuvitella, että teimme kaikki vuorokauden tunnit remonttia. Näin ei kuitenkaan ollut. Nukuimme täysin normaalit yöunet, saunoimme joka ilta ja ehdimme jopa väliin ottaa päivätorkutkin. Miksi itse oikaisin selkäni väliin kesken päivän sängylle, johtuu täysin siitä, että minun vuosia sitten leikattu alaselkäni pakottaa siihen. Kovasti selkäkipu yrittää lannistaa, mutta minähän en periksi anna!

Meidän parisuhteemme voimavara on samanlainen kieroutunut huumorintaju. Saamme toisemme nauramaan kovankin paineen alla ja kiusottelemme aina kun on siihen vain mahdollisuus. Me puhumme ja pussaamme kaiken sotkun keskellä. Tämä kaikki tekeminen vain lujitti suhdettamme.
"Näinhän sinä rakas tarkoitit tämän uuden vesipisteen tulevaksi? Tuohon hanan alle tulee uusi hieno taso ja pari hyllyä. Enkö olekin aika taitava?" - runoilee Luolis puristaen samalla päätäni suu virneessä käsivarsiensa väliin :D



Suosittelen ehdottomasti pysymään mukana! Muutos näissä tiloissa on huikea, vaikka itse sanonkin. Mutta eikös se niin mene, et jos sinä et itse omaan osaamiseesi usko, niin kuka muukaan siihen uskoo?
Kerron, kuinka melkein 400kg painava puuhella ja 4 metriä pitkä todella painava massiivipuutaso saadaan kotimme toiseen kerrokseen. Onneksi on mielikuvitusta ja osaavia auttavia ihmisiä.