maanantai 11. tammikuuta 2016

Vastoinkäymisten kautta parempaan huomiseen.




"Se piirsi ikkunaruutuun maiseman.
Se piirsi siihen valkeuden ja puhtauden.
Se piirsi siihen kuvaa toivosta,
sen väri on auringon siivittämä.
Se piirtää kuvaa siitä, 
mistä saamme maksutta nauttia.
Se piirtää kuvaa aarteestamme.
Se on meidän ylpeys.
Sillä on nimi.
 Luonto." 

Kuva on otettu tänä aamuna yläkertamme ikkunasta. Halusin tähän alkuun laittaa kauniin kuvan ja kirjoittaa siihen sopivaa ajatusta. Tasapainotan tämän blogini päivityksen, sillä alla olevat kuvat ja ajatukset eivät ole ehkä niitä parhaimpia täällä koettuja hetkiä. Tämä kokemus oli parisuhteemme ensimmäinen testi. 


Laskeudun ajatuksillani portaat alas. Kävelen ulos ja menen toisesta sisäänkäynnistämme takaisin keittiöömme, jonka ulko-ovelle laitoimme "lapun luukulle".
Monet ymmärtää siivouksen niin, että pyyhitään pölyt ja kannetaan matot ulos. Tämä pirttihirmu se kantaa laminaatitkin pihalle "tuulettumaan". Keittiön osalta lattia oli melkein purettu. Olin leivinuunin piipun vieressä, nostin laminaatin palasen käteeni ja sillä hetkellä sydämeni löi tyhjää.
Käteni jäivät kosteudesta märäksi.
Voihan kirosana ja pienoinen paniikki! Käykö minun tuntemukseni? 
Älä anna sen olla totta!

Kun tulin ensimmäisen kerran tähän kyseiseen keittiöön, sanoin puolisolleni samantien, että täällä tuoksuu jotenkin ummehtunut. 
"Se on sitä vanhan koulun tyypillistä hajua" - vastasi miekkonen silmissä huolen häivää.
Haju vaivasi minua. Kului päiviä ja viikkoja, eikä haju jättänyt minua rauhaan.

Ja kyyllä! Ilkeä aavistukseni kävi toteen. Lattian alla on syystä tuntemattomasta kosteutta. Tuhansia kysymyksiä, mutta ei yhtään vastausta. Mistä vesi tulee? Vuotaako piippu? Onko vesiputki haljennut? Revin muovimattoa levyjen päältä pää täynnä paniikinomaisia kysymyksiä. Olimme varmoja, että kosteus on peräisin olemassa olevista keittiön viemäreistä. Mutta kun poistimme muovimattoa, näkyi selvästi, et kosteus reunustaa leivinuunia, lähempänä olohuonetta kuin keittiötä. Mitä ihmettä lattian alla tapahtuu?


Ei auttanut kun kurkistaa pintaa syvemmältä. Puolisoni leikkasi levystä palasen ja nosti sen ylös - juoksin yökkien ulos! Haju oli aivan kamala! Lasivillat olivat aivan läpimärkiä ja niitä päällysti jo pienoinen homekerros.
Työhanskat tipahtivat kirjaimellisesti siihen paikkaan ja poistuimme ovesta ulos. 


Viikon päästä saapui vakuutustarkastaja. Tähän mennessä olimme tehneet jo satoja mielikuvitusmatkoja siitä, et kuinka koulu halkaistaan kahtia. Tai ehkä se joudutaan polttamaan. Olimme harva se päivä mielikuvitusmuuttaneet jo uuteen kotiin.

Syy paljastui, onneksi. 
Aukinainen hyljätty viemäri! Että niinku mitä, voisitteko toistaa?
Keittiön käytössä oleva viemäri oli mennyt tukkoon. Tästä syystä oli likavesi päättänyt ottaa pois käytöstä otetun tukkimattoman viemärin poistumistiekseen. Kaikki tiskikoneesta ja altaasta lasketut vedet pulppusi lattiarakenteisiin, reipasta!
Edellinen omistaja oli todennäköisesti "unohtanut" keittiöremontin yhteydessä tämän pienen putken pään. Ei niin kiva unohdus. Ja tähän väliin kerron, että puolisoni on omistanut tämän koulun jo kohta 13 vuoden ajan. Vastuu tämänkaltaisista "vahingoista" onkin sit korpikuusen metsänpeikon harteilla eli toisinsanoen Luolamiehelläni itsellään. 

Näky on lohduton, mutta ei kuitenkaan toivoton.
Koulua ei kuitenkaan tarvitse polttaa, eikä edes sahata kahtia. Vakuutustarkastaja kertoi, että vesi on hyvin todennäköisesti ollut vain parin kuukauden ajan lattiarakenteissa. Kaikki puurakenteet olivat kovia ja suhteellisen kuivia. Nyt vain kunnon kuivatus ja tuuletus. Uudet villat, levyt ja laminaatit ja keittiö on taas täysin käyttökelpoinen.


Teemme lattiaremontin lopullisesti valmiiksi kunhan kevätaurinko enemmän lämmittää. Palaan siis tähän projektiin vielä myöhemmin uudestaan, muutosta on kuitenkin sisustuksellisesti vielä luvassa - uudet lattialaminaatit, keittiötasot ja välitilalaminaatti tekee ihmeitä ulkonäöllisesti.

Kuten aiemmin sanoin, parisuhteemme laitettiin todelliseen testiin heti alkuaskeleilla. Tilanne oli kyllä mieleenpainuva - seisomme vahvasti tuoksuvassa keittiössämme tuijottaen vain toisiamme. Kilpaa yritimme päästä toistemme pään sisälle. Molemmilla oli kuitenkin päällimmäinen pelko toisensa menettämisestä. Mutta skorpionit ei luovuta! He liittoutuivat, yhdistivät voimansa ja lähtivät kohti uusia seikkailuja.

Nämä portaat johtaa niihin seikkailuihin. Seuraavat seikkailut tuoksuu maalilta, tapetilta, suukoilta ja lastulevyiltä. Seikkailussa paukkuu vasara ja hyrisee porakone. Kuuluu Luolamieheni varoitusääniä liian myöhään - lankku katosta tipahtaa päähäni.
Alkaa siis tämän vanhan kansakoulun todellinen aarteiden etsintä.
Pysythän mukana :)