torstai 7. tammikuuta 2016

Pientä pintaremonttia osa 1.


"Tee kodistamme myös itsesi näköinen" - totesi puolisoni aamulla töihin lähtiessään.
Kuten aiemmin kerroin, ensitapaamisestamme lähtien vauhti oli hurjaa. Tuntui kuin vuoristoratamme junasta puuttuivat jarrut kokonaan. Jopa minä, joka olin tottunut nopeisiin liikkeisiin ja tekemään ratkaisuja väliin täysin järjen vastaisesti, jouduin tässä vauhdissa ottamaan muutaman kerran turvakaiteesta kiinni ja haukkomaan henkeä.

Kolmen viikon jälkeen osoitteeni oli muuttunut. 
Olin jättänyt suurkaupunkielämäni taakseni ja uusi elämäni alkoi paikassa tuntemattomassa. Olin kylläkin näitä seutuja ajellut ympäriinsä, käynyt useamman kerran jopa lähibensa-asemallamme - metriäkään en maanteitä pitkin, vaan lumisten metsämaisemien kautta saapunut moottorikelkalla. En tunnistanut ajoteitä, mutta tunnistin voimalinjojen alta menevät kelkkareitit. Muistan vieläkin tauollamme shellin baarissa, kuinka mietin sitä pappakerhoa yhden pöydän ääressä. Kuulumiset ja kylän juorut vaihdettiin kuin ketään muita ei siellä olisi ollutkaan. Hauskaa kun myöhemmin puolisoni kertoi tästä pappakerhosta, heillä ovat tietyt "kokoontumispäivät". 
Muistan myös sen kotoisan tunnelman ja sitä se on edelleenkin.

Väsymys painoi, mutta duracelin patterit tuntuivat saavan vain lisäenergiaa, mitä kovemmaksi tahti muuttui. 
Istuin keittiömme ruokapöydän ääressä pahvilaatikkomeressä. Samalla kun ajatuksen voimalla tyhjensin muuttolaatikoita, mietin, et miten saan tästä kodista myös itseni näköisen.
Vaihdan ainakin verhot ja tauluja seinillä haluan miettiä uusiksi.


Tänä päivänäkään en ole niitä uusia verhoja saanut laitettua. Taulut seiniltä on riisuttu, mutta uusia ei ole paikoilleen asetettu. Siihen löytyy syynsä - aika yllätävä, erikoinen ja ei niinkään kiva.

Olen huomannut, ettei minulle kannata puoli huolimattomasti heitellä sisustukseen liittyviä "tee ihan mitä vain haluat" ajatuksia. Mopo lähtee käsistä samantien ja se jatkaa matkaa, vaikka siitä revittäisiin polttoainesäiliö irti.
Aloitin tapetoimalla puolipaneelin seinien yläosat. Samalla mietin, että takka tarvitsee uuden pinnan ehdottomasti. Käydessäni maalikaupassa ostoksilla, kauppalistasta tuli hiukan odotettua pidempi. Puolisoni pariin kertaan ääneen ihmetteli, et mitähän hän on mennyt lupaamaan minulle. 

Kun olin saanut takan maalattua ja käsiteltyä takan pinnan Tikkurilan kivirouhe-pinnotteella, totesin vain, et tulipahan nyt tuotakin hommaa kokeiltua. Puolisoni kysyi, et enkö minä muka koskaan ennen ollut takkoja pinnoittanut? 
No eipä ole tullut pinnoiteltua, vastasin. Olivat kuulemma ammattilaisen otteet ollut tyttösellä ;) Olen kotoa isältäni oppinut sen, ettei ole miesten ja naisten töitä - kaikkea voi ja pitää uskaltaa tehdä ja kokeilla. Ja tällä blogillani haluan etenkin teitä naisia rohkaista toteuttamaan vähän suurempiakin sisustusunelmianne, ei niihin aina miestä tarvita.





Nälkä todellakin kasvoi! Mitäs minä seuraavaksi? 

Tämä keittiö tarvitsee uuden pöydän ja tuolit. Mielestäni ulkokalusteet eivät ole kovinkaan käytännölliset ruokailutilaan. Lähdin pienelle tutkimusmatkalle koulun aarrehuoneisiin. Minulla alkuun kesti oppia muistamaan, et mikä ovi johtaa minnekin. Koulu pitää sisällään kolme keittiötä, neljä wc:tä, kahdeksan makuuhuonetta, neljä olohuonetta, viisi eteisaulaa, kolme vaatehuonetta (isoja), 240m2 ullakkotilaa, jonka harjakorkeus on ainakin 5m, käsityö- ja liikuntasali yhteensä 130m2 sekä sauna, pesuhuone ja pukuhuone. Lisäksi koulu on täynnä lukuisia komerotiloja. 
Ai kysyitkö, et kuka tämän kaiken siivoaa? :D 

Tutkimusmatkani tuotti toivottua tulosta. Löysin kuuden hengen pöydän tuoleineen. Puhdistin pinnat maalarinpesuaineella, jonka jälkeen tartunapohjamaalasin ja sen jälkeen kalustepintamaalsin. Tuolin istuinosat päällystin uudella vahvemmalla kankaalla. Vanhat jo kertaalleen poisheitetyt kalusteet saivat uudenveroisen pinnan sekä rahaa ja aikaa säästyi huomattavasti.

 




Koska minulla nyt kalustemaalia oli, päätin seuraavaksi irrottaa keittiökaapinovet ja tehdä oville saman käsitelyn kuin ruokapöydällekin. Tässä vaiheessa miekkoseni päätti olla enää kyselemättä minulta mitään. Olin pienesti hullu, joka ei saa mielenrauhaa vasta sitten kun päätetyt asiat ovat tehty hyvin sekä loppuun saakka.



Tähän mennessä remonttia olimme seurustelleet noin neljä viikkoa. Päivät "vaihdoin" niitä keittiön verhoja ;) ja illat tutustuimme toisiimme - ruusunpunaisin lasein ei näitä tutustumishetkiämme aina käyty. Kaksi skorpparia, jotka olivat oppineet pitämään puolensa niin hyvässä kuin pahassa sekä riitatilanteessa molemmat olivat aina äärimmäisen oikeassa. Vääntöä käytiin niin kauan, et saatiin aikaa tasapeli - tai sitten minä pienesti voitin :) Mutta tämä järjetön jääräpäisyys ja päättäväisyys on osoittautunut myöhemmin uskomattomaksi vahvuudeksemme ja tällä voimalla käännämme esteet tieltämme puhaltamalla.

Mutta yllättäen pientä pintaremonttia - projektilleni tuli totaalistoppi. Olin vaihtamassa keittiöön uutta välitilalaminaattia sekä tasoa. Samanaikasesti aloin purkamaan vanhaa laminaattia lattiasta - taisin kertoa jo, et se kauppalistani oli hieman suunniteltua pidempi ;) 



 Tapahtui jotain täysin odottamatonta. Jotain sellaista, mikä laittoi kaikki suunnitelmamme uusiksi. Tälle puolelle ulko-ovea jouduimme laittamaan "lapun luukulle" ja avasimme sen oven, joka oli ollut pitkään suljettuna. 
"Kaikella on tarkoituksensa" ja myöhemmin olemme ymmärtäneet, et miksi tässäkin tapauksessa piti näin käydä.


Kannattaa siis pysyä matkassa. Tämä kaikki oli vasta alkulämmittelyä. Mitä tuon suojamuovin takana on? Ja millaisia uusia haasteita parisuhteemme kohtaa? 
Tykkään yllätytksistä, jopa niistä negatiivisista, koska juurikin ne haasteet kasvattaa sinua ja laittaa sinut todellakin kestävyyspuntariin. 
Miten vastoinkäymiset käännetään voitoksi?